Puhelin soi puoli yhdeksältä aamulla, kymmenen minuuttia koulun alkamisen jälkeen.

”Ikävä kuulla, että lapsellasi on kuumetta. Ole hyvä ja lähetä hänet kouluun iltapäivällä.”

Siis mitä? Lapsi oli sairas ja makasi sängyssään kuumavesipullo peiton alla, jotta vilu hellittäisi. Halusiko koulu, että lähetän sinne väsyneen ja kuumeisen lapsen? Kyllä, juuri sitä koulu halusi. Tuvanjohtaja kertoi syynkin. Jos lapsi ei tulisi kouluun, hänen läsnäoloprosenttinsa laskisi 80:een. (Koulua oli käyty vasta reilu viikko, joten yksi päivä heilutti läsnäoloprosenttia isosti.)

Luulin ensin, että kyse oli vain brittikoulun tiukasta kurista. Siitäkin, mutta vähitellen selvisi, että takana on politiikka. Hallitus on asettanut kouluille liudan tavoitteita, joihin kurkottaminen vaikuttaa jokaiseen koulupäivään. Peruskoulun päättökokeissa vähintään 40 prosentin oppilaista pitäisi saada viisi parhaimpiin kuuluvaa A*-C –arvosanaa. Jokaisen oppilaan on lisäksi syytä parantaa arvosanojaan kolmen tason verran yläkoulun aikana. (Älkää kysykö tarkemmin, arviointitapa on monimutkainen. Minulta meni nelisen kuukautta tajuta arvioinnin logiikka.) Koulujen on hallituksen tarkastuksissa päästävä tasolle hyvä tai erinomainen, eikä näitä tasoja saavuteta, jos oppilaiden läsnäoloprosentti on alle 90.

Britanniassa tavoitteita ei aseteta vain kouluille vaan kaikille julkisille palveluille. Uutisia on talven ajan hallinnut sosiaali- ja terveydenhuollosta vastaava NHS, joka median mukaan kärsii talvikriisistä. Ensiavuissa pitäisi tavoitteen mukaan pystyä hoitamaan 95 prosenttia potilaista alle neljän tunnin odotusajalla, mutta esimerkiksi yksi Oxfordin sairaaloista ylsi tammikuussa vain 74 prosenttiin.

Tavoitteita suunnitellaan parhaillaan lisää, ja ne ovat yksi osa kiivaana käyvää vaalitaistoa. Konservatiivit ovat luvanneet parantaa maan Pisa-menestystä niin, että brittilapset loistaisivat viiden vuoden päästä Euroopan ykkösinä äidinkielessä ja matematiikassa. Tämä saavutetaan opetusministerin mukaan tiukentamalla tavoitteita ja lisäämällä testejä. Jatkossa jokaisen 11-vuotiaan olisi osattava kertotaulu ulkoa ja kyettävä kirjoittamaan lyhyt tarina niin, että pisteet ja isot kirjaimet ovat oikeilla paikoillaan. Jos jossain koulussa kaikki oppilaat eivät tähän yllä, vaihdetaan rehtori, suunnittelee ministeri. Ministeriä sen sijaan ei vaihdeta, vaikka kehnoja tuloksia saaneiden koulujen määrä kaksinkertaistui viime vuoden aikana.

Yleislääkäreiden vastaanottoja arvioidaan nykyisin eri 44 mittarilla. Koska se on ilmeisen vähän, uusia on suunnitteilla 14. Tämä ei varsinaisesti lääkäreitä ilahduta. Kauhistuneimpia ovat kirurgit, sillä hallitus ilmoitti jokin aika sitten aikovansa julkaista kirurgikohtaisia lukuja siitä, kuinka moni leikkauspöydälle tulleista potilaista kuolee. Näin potilaat voisivat valita itselleen parhaat lääkärit. Kirurgit muistuttavat, että vertailu ei ole ihan näin yksinkertaista, sillä usein parhaat kirurgit hoitavat vaikeimpia tapauksia. Voi siis hyvinkin olla, että taitavimman kirurgin potilaskuolleisuus on suurin.

Aika monet hallituksen tavoitteista ovat hyviä ja kannatettavia. Lyhyemmät odotusajat ja lukutaitoisemmat lapset, kyllä vaan, kiitos. Siitä en sen sijaan ole ihan vakuuttunut, auttaako jatkuva tavoitteiden kiristäminen ja mittaamisen lisääminen. Tuskinpa Pisa-tulokset uusilla kertotaulukokeilla mihinkään nousevat. Toisaalta olen täällä oppinut myös arvostamaan tavoitteita. Kun tavoitteet ovat selkeät ja odotukset korkealla, tulee yritettyä enemmän, niin lapsen kuin aikuisenkin.

Tavoitteisiin nojaa myös koulujen arvosanajärjestelmä, joka monimutkaisuudestaan huolimatta on monin tavoin nerokas. Lapsi saa siinä arvosanan lisäksi myös tavoitearvosanan. Se on opettajan arvio siitä, mihin lapsi yltää vaikkapa vuoden päästä, jos tekee innokkaasti töitä. Mutta parasta on se, että arvosanat eivät voi laskea. Kaikki lähtevät liikkeelle alimmista arvosanoista, jotka nousevat sitä mukaa kun lapsen taidot karttuvat.

Kirjoittaisin tästä aiheesta mielelläni enemmänkin, mutta valitettavasti nyt en voi, sillä tutkimuksestani on valmiina vasta 32 prosenttia, vaikka stipendiajasta on kulunut jo 44,4 prosenttia.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Koraani kännykkääsi, ole hyvä - 16.06.2015
• 9 vinkkiä Oxfordiin lähtijöille - 07.05.2015
• Nalle ja niukka nyökkäys - 18.03.2015
• Unelmakoulu - 29.12.2014
• Hidasta oppia - 01.12.2014
• Joku muu, mikä? - 29.10.2014