Muutama viikko takaperin tapasin tyypin, joka oli vähän kuin minä mutta kiinalainen: kolmekymppinen kaupunkilaisnainen, journalisti, puhelias, kimaltavaa lakkaa kynsissään, mennäänkö kahville. Mentiin. Minä otin maitokahvia, hän teetä ja ison keksin. Vähän hämmennyin, kun hän tarjosi keksistään joka toisen palan minulle, mutta haukkasin vuorollani.

Keksin lisäksi hän jakoi paljon muutakin. Eikä tämä ollut edes ensimmäinen kerta – tapaamani kiinalaiset naiset ovat poikkeuksetta olleet tosi avoimia henkilökohtaisten asioiden suhteen. Yllätti se silti. Olin juuri saanut kahvikupin käteeni, kun hän jo kertoi avioliitostaan (solmittu vuoden alussa), rankasta keskenmenostaan (kesällä) ja siitä, että hän saattaa olla raskaana juuri nyt (ja siksi hänellä on huoli kynsistään).

”Mieheni ei pidä koristelluista kynsistä. Hän sanoo, että keskenmeno saattoi johtua niistä. Nyt mies on työmatkalla, ja minä olin eilen niin iloisella tuulella onnistuneesta työpäivästä, että palkitsin itseni menemällä kynsisalonkiin. He lakkasivat kynteni kimaltavan punaisiksi, mutta jo illalla minulle tuli huono omatunto, koska pelkään, että mies on oikeassa ja vahingoitan vauvaa, jos satunkin nyt olemaan raskaana. Menin poistattamaan lakkausta, mutta salonki oli jo kiinni. Mieheni oli lukenut artikkelin, jossa sanottiin, että kiinalaisista kynsilakoista ja geeleistä imeytyy verenkiertoon myrkkyjä.”

En tiennyt, mitä sanoa, joten olin ihan hiljaa ja painoin shanghailaisessa salongissa tuunatut kullankimaltavat kynteni kämmenieni lihaan. Pitäisikö minunkin pelätä? Tätäkin?

Olin juuri lukenut paikallislehdestä hormonikananlihasta, jota on kuulemma Shanghain kaupat täynnä. Luin myös Hesarin entisen Pekingin-kirjeenvaihtaja mietteitä Kiinan-ajalta ja tosiaan, formaldehydi-kaaleja, raskasmetalleja riisissä, pimeässä hehkuvaa sianlihaa, klooria limppareissa, hormonikanaa ja saastunutta vettä maata ilmaa. Ehkä minun tosiaan pitäisi pelätä.

Mutta kun ei sillä lailla voi elää, että kaikkea pelkää.

Siksi on hyvä kuulla muitakin tarinoita. Se, että talvi on täällä. Kylmää, kyllä, mutta kadulla tanssivat naiset eivät sitä pelkää – he vaihtoivat perinteisen musiikin jumputtavaan kiinalaisdiskoon ja tanssivat kovempaa. Kerronpa senkin, että olen syönyt kaikenmaailman katukeittiöissä kohta neljä kuukautta, mutta raivoisan vatsataudin sain kivasta turistiravintolasta Pekingistä. Ja sen, miten humalainen kiinalaismies huusi taksijonossa, että ”get out of China”, mutta kun vuosi vaihtui, villapaitaan pukeutunut tyttö tuli sanomaan, että nauttikaa olostanne Kiinassa, vaikkei se aina ystävällinen olisikaan.

Teki mieli sanoa tytölle, että Kiina on pitänyt meitä hyvin. Tajusin juuri, että kirjoitin toissapäivänä väliraportin stipendiaattisyksystäni ja unohdin mainita ehkä tärkeimmän: hei te siellä, minä saavutan tavoitteitani täällä. Näen vähän enemmän ja pelkään vähän vähemmän. En kavahda enää käärmeitä. Helmikuussa alkaa käärmeen vuosi, itsetutkiskelun vuosi, jolloin pitää miettiä omia toiveitaan, motiiveja ja vaatimuksia.

Välillä mietin, että miten se menikin niin, että sain tulla tänne juuri silloin, kun on oikea aika.

PS. Ai niin, teitä saattaa myös kiinnostaa, että puhuin kiinalaisen toimittajaystäväni kanssa tietysti myös paikallisesta mediasta. Hän kertoi, että journalistien palkat on tosi huonoja. Yliopistosta vastavalmistunut tienaa sellaiset 500 euroa kuukaudessa, alasta riippumatta. Viiden vuoden kokemuksen jälkeen esimerkiksi bisnesalan väen palkat on tuplaantuneet, mutta toimittajat rimpuilee yhä liki alkupalkan tasolla. Se on johtanut siihen, että keski-ikä toimituksissa on tosi nuori. Ystäväni arvion mukaan heidän talousalan julkaisussan reporttereiden keski-ikä on noin 27 – ja sama pätee hänen mukaansa muihinkin lehtiin. Journalismin parissa käydään kääntymässä ja muutaman vuoden kuluttua vaihdetaan hommiin, joista saa parempaa liksaa.

PPS. Ai mitäkö hän sanoi sensuurista? Että kaikkea muuta voidaan tutkia, paitsi korkeimpia johtajia ja heidän perheitään. Kiinassa lehtiä on monella sensuuritasolla, heidän lehtensä on ”hyvällä tasolla” eli sensori ei lue juttuja ennakkoon, mutta jos härkittäisiin suuria johtajia, lehti lopetettaisiin välittömästi.

PPPS. Kysyin, saanko kirjoittaa blogiin myös henk.koht.keskusteluistamme, hän sanoi tottakai. ”En pidä keskenmenoa asiana, josta ei voisi puhua.”

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Hei miten meni Kiinassa? - 14.07.2013
• Fudanin rumat tytöt - 15.05.2013
• Verkosto-Verkosto-Guanxi - 16.04.2013
• Sen piti olla aivan tavallinen päivä - 18.03.2013
• Parasta ennen - 13.11.2012
• Yksi kuollut ei ole paljon - 04.10.2012
• Hyvä elämä, parempi tulevaisuus - 18.09.2012