Useampi kuukausi Keski-Euroopassa on nyt takana, ja luonnollisesti en ole tehnyt vain töitä. Ja kulttuurinnälkäiselle tekemistä on riittänyt enemmän kuin tarpeeksi. Olen aina ollut hieman paperiharakka, sillä keräilen kaikkea postikorteista pääsy- ja matkalippuihin. Nämä konkreettiset muistot säilyttävät palasia matkoistani, ja nyt pienen muistikirjan väliin on kertynyt useampi.

Kirjojen ystävälle Wienin Kansalliskirjasto on lumoava kokemus. Pääsaliin astuminen on miltei kohtaus Kaunotar ja hirviö -elokuvasta. Tosin täällä kirjoja sai ihailla vain etäältä. En ihmettele yhtään, että paikka on listattu maailman kauneimpien kirjastojen joukkoon useasti.

Kansalliskirjaston loistokkuutta Wienin ytimessä.

Myös pieni englanninkielinen kirjakauppa Shakespeare & Company miltei piilossa Wienin ensimmäisellä vyöhykkeellä oli hurmaava. Löytöretki kauppaan palkittiin yllättävällä yksityiskohdalla: ostosten mukana sai halutessaan leiman, jossa Shakespeare ratsastaa kanalla – ja luonnollisesti halusin sellaisen.

Pienellä kirjakaupalla oli myös persoonallinen kyltti.

Schönbrunnin linnassa pääsi näkemään, missä Wienin kuninkaalliset ovat joskus eläneet.

Schönbrunnin ja Belvederen palatsit ovat syystä monen Wieniin matkaavan listalla. Rakennusten ylellisyys ja taidemuseoiden kokoelmat tarjoavat loputtomasti ihasteltavaa, mutta myös palatsien tilukset ovat vierailun arvoisia. Yksi hauskimmista asioista on kuitenkin se, että kun töllistelet paikkoja suu hämmästyksestä auki, samalla paikalliset viilettävät ohitse lenkkivaatteissaan. Lenkkeilyreitit kun eivät täällä rajoitu vain kaupunkipuistoihin – kuninkaallisten entisillä mailla juokseminen näyttää olevan ihan arkipäivää.

Jos Wienissä on aikaa pienelle ulkoilulle, suosittelen Kahlenbergin patikointireittiä. Reitin varrelle osuu useita viinitiloja, jotka houkuttelevat pysähtymään ja maistelemaan paikallisia viinejä. Syksy onkin aika kiertää niitä ja maistella Itävallan antimia ja katsella avautuvia maisemia. Pienenä vinkkinä: kukkula on aika jyrkkä, joten viinilasien määrässä kannattaa muistaa kohtuus.

Monelta viinitilalta on hyvät näkymät kaupungin yli.

Yksi hauskimmista baarikokemuksista on ollut Plus 43 -nimeä kantava ”salakapakka”. Baarin salaperäisyyteen sopien sisään pääsi vain syöttämällä koodin oveen. Drinkit olivat kekseliäitä ja näyttäviä: välillä tulessa, välillä savua täynnä olevan kuvun alla ja mitä ihmeellisimmissä laseissa ja kipoissa tarjoiltuna. Pieni piilossa oleva tila on myös tunnelmaltaan intiimi.

Vaikka Wien on tarjonnut monia unohtumattomia kulttuurikokemuksia, yksi suosikkitaidehetkistäni löytyi Budapestistä. Vincent Van Gogh -teemainen videoteos heijasti kaikille neljälle seinälle taiteilijan eloon herätettyjä teoksia. Katsojat makoilivat lattialla säkkituoleilla, kun teokset liikkuivat seinältä toiselle, ja tila täyttyi väreistä ja liikkeestä.

Illalla suurin osa videotaideteoksen katsojista oli jo kaikonnut, eli sain katsella seiniä miltei tyhjässä salissa.

Van Goghin unikot.

Unkarin parlamenttirakennus.

Budapestin Tonava-risteily vei myös voiton Wienin vastineestaan. Joelta käsin kaupungin upeimmat rakennukset näyttivät vieläkin vaikuttavammilta, ja valaistus loi taianomaisen tunnelman hämärtyvässä syysillassa.

Sirkus oli rakennettu Wienin Rathausplatzin aukiolle.

Olen myös syksyllä päässyt kokemaan ensimmäistä kertaa elämässäni sirkuksen. En oikein tiennyt, mitä odottaa, mutta esitys oli täynnä energiaa ja iloa. Kaikkien mahtavien tanssijoiden, jonglöörien ja trampoliinitaiteilijoiden seasta parhaiten mieleeni jäi esiintyjä, joka teki äänitehosteita suullaan ja haastoi yleisöstä jonkun ”tappeluun”. Yksinkertainen konsepti sai koko yleisön ulvomaan naurusta – minut mukaan lukien.

Wienin pelimuseossa pääsi pelaamaan lähes kaikkea mahdollista.

Lopuksi en voi olla mainitsematta Wienin pelimuseota, joka oli enemmänkin aikamatka pelien maailmaan. Käytännössä kaikki pelit olivat pelattavissa, ja siellä vierähti helposti muutama tunti. Museo kulki kronologisesti vanhimmista pelikonsoliharvinaisuuksista nykyaikaan. Vaikka koen olevani ihan mukiinmenevä pelaaja, niin Commodore 64 -ohjaimesta tuli hyvin pian arkkiviholliseni.

Olen siis ennättänyt kokea paljon. Onneksi muistikirja ja kamera ovat pitäneet huolen siitä, että nämä hetket säilyvät pitkään myös mielessä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Lehtialan historiaa – vai sittenkin nykypäivää? - 09.12.2024
• Hyvä paha sosiaalinen media - 28.10.2024
• Rajoja ylittävän tutkivan journalismin äärellä Ateenassa - 30.09.2024
• Lehdistönvapaustyötä, kielikommelluksia ja kuumuutta Wienissä - 13.08.2024