Kolme asiaa, joista toimittajat puhuvat juuri nyt (ja joista yksikään ei ole valeuutiset)

18.04.2017
In: Oxford
Avatar photo

Heini Maksimainen

Heini Maksimainen opiskelee lukuvuoden 2016 - 2017 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.

En aio osallistua yhteenkään seminaariin, jossa käsitellään valeuutisia. Niin julistin ennen kuin pakkasin matkalaukkuuni toiveikkaasti sandaalit ja lähdin journalismifestivaaleille Italiaan.

Minä ja Oxfordin toimittajakollegani vietimme toissa viikolla neljä päivää Perugian journalismifestivaaleilla. Päivät istuimme luennoilla, illat hyisen kevättuulen viilentämillä terasseilla. Molemmilla puhuttiin journalismin tulevaisuudesta.

Olin jo etukäteen päättänyt, että vältän seminaareja valitessani kahta aihetta: valeuutisia ja Trumpia. Molemmat ravistelevat juuri nyt journalismia ja demokratiaa, mutta kiintiöni oli Reuters-instituutin luentojen jäljiltä täynnä. Päätin, että Italiassa keskityn kauhukuvien sijaan ratkaisuihin.

Perugian Journalismifestivaalit levittäytyvät ympäri Perugian kaupunkia. Niin myös turistit, toimittajat ja pulut.

Tässä kolme kuumaa aihetta, joista Perugiassa puhuttiin valeuutisten lisäksi.

1. Ratkaisukeskeinen journalismi

Haluatko lukea jälleen yhden tarinan siitä, kuinka ilmastonmuutos sulattaa napajäätiköitä? Vai ehkä sittenkin jutun siitä, miten ilmaston lämpenemistä voidaan estää?

Toimituksissa on puhuttu muutaman viime vuoden aikana paljon ratkaisukeskeisestä journalismista. Kun uutisvirta täyttyy pommi-iskuista ja yt-neuvotteluista, alkaa kaivata toivonpilkahdusta. Ei siis ole ihme, että joidenkin tutkimusten mukaan ihmiset jakavat netissä erityisen mielellään myönteisiä uutisia. Jotta journalismi ei muuttuisi pelkiksi kissavideoiksi, toimittajat ovat keksineet yleisön uutisahdistukseen ratkaisun – kirjaimellisesti.

Solutions journalism tarkoittaa journalismia, jossa keskitytään pohtimaan, miten jokin yhteiskunnallinen ongelma voitaisiin ratkaista. Tarkoituksena ei ole tarjoilla mielipiteitä vaan vankkaa näyttöä siitä, kuinka jokin ongelma on selätetty esimerkiksi jossakin toisessa maassa tai kaupungissa.

”Niin väistämättömältä näyttävä ongelma lakkaa olemasta hyväksyttävä”, sanoo toimittaja Tina Rosenberg, yksi Solutions Journalism Networkin perustajista.

Tanskan yleisradioyhtiössä työskentelevä Ulrik Haagerup puhui Perugiassa ratkaisukeskeisestä journalismista. Paneelissa olivat myös Lindsay Sample, Jim Schachter, Tina Rosenberg ja George Brock.

2. Immersiivinen journalismi

Käännän päätäni ja näen metallinvärisen kannettoman vessanpöntön. Käännän uudestaan päätäni ja tuijotan halkeillutta tiiliseinää. Olen yhdysvaltalaisessa eristyssellissä.

Tai no, jos rehellisiä ollaan, seison olohuoneen lattialla kännykkä naaman edessä ja pyörin villasukat jalassa ympyrää.

The Guardianin Welcome to your cell on yksi tunnetuimpia esimerkkejä immersiivisestä journalismista. Termillä tarkoitetaan virtual reality -teknologiaan perustuvaa videojournalismia. Yksinkertaisemmillaan immersiivinen journalismi on sellaista kuin The New York Timesin Daily 360 -videot, joissa 360-kamera on viety keskelle mielenosoitusta tai ballerinojen tanssitreenejä. Kunnianhimoisimmillaan se on sellaista kuin The Guardianin eritysselliprojekti, jota varten on haastateltu seitsemää vankia.

Immersiivisen journalismin tuloa on hehkutettu pari vuotta. Toistaiseksi siitä ei ole tullut valtavirtaa, sillä toiseen todellisuuteen uppoutuminen vaatii VR-lasit (tai vähintään cardboard-lasit, jollaiset voi askarrella myös itse). 360-videoita voi katsella myös liikuttamalla kännykkää, mutta elämys ei ole kummoinen.

Jos Google News Labin kouluttajana työskentelevää Elisabetta Tolaa on uskominen, immersiivinen journalismi lyö vielä läpi.

”Me olemme nyt tässä”, hän sanoo ja osoittaa 1990-lukulaisen halkokännykän kuvaa. Vielä on vaikea sanoa, millaisia elämyksiä pääsemme jonain päivänä kokemaan, kun VR-teknologia kehittyy.

3. De Correspondent

Ratkaisukeskeisellä journalismilla ja virtuaalitodellisuusjutuilla on yksi ongelma: niiden tekeminen vaatii rahaa. Se ei ole kovin pieni ongelma aikana, jona Facebook ja Google vievät mainosrahat ja ihmiset haluaisivat uutisensa ilmaiseksi. Ei siis ole ihme, että Perugiassa puhuttiin kiivaasti bisnesmalleista – tai oikeastaan niiden puutteesta.

Kaiken epätoivon keskellä on onneksi virkistäviä poikkeuksia. Yksi niistä on hollantilainen De Correspondent. Sivustolla ei julkaista mainoksia, vaan journalismin rahoittavat pitkälti De Correspondentin yli 50 000 jäsentä. Jäsenet maksavat pitkistä ja perusteellisista jutuista kuusi euroa kuussa tai 60 euroa vuodessa.

De Correspondent on julistanut olevansa vastalääkettä päivittäiselle uutismyllylle. Se ei monien nettisivustojen tapaan analysoi päivän tapahtumia vaan keskittyy kirjoittamaan epäseksikkäistä aiheista, jotka eivät näy otsikoissa. Koska sen ei tarvitse piitata mainostajista tai klikkauksista, sen ei myöskään tarvitse uutisoida jokaista Trumpin twiittausta.

De Correspondentin suosion salaisuus on yhteisöllisyys. Kun toimittaja aloittaa jutun tekemisen, hän kirjoittaa jäsenille viestin ja pyytää näitä auttamaan jutun teossa. ”Sata lääkäriä tietää enemmän kuin yksi terveystoimittaja”, kuuluu De Correspondetin viisaus.

Seuraavaksi De Correspondent kokeilee, onnistuuko se toistamaan saman tempun Yhdysvalloissa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment