Vuonna 1993 saavuin ensimmäisen kerran elämässäni San Franciscoon ja se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Olin 20-vuotias ja elämäni roadtripillä. San Francisco ja koko Kalifornia oli ihmeiden maailma, täynnä lupausta.

Kesti parikymmentä vuotta ennen kuin pääsin unelmieni kaupunkiin uudelleen, ja myös vuonna 2014 taika oli jäljellä. Nyt World Press Instituten stipendiaattina pääsin San Franciscoon jälleen. Rakkauteni on tallella, mutta nyt sitä sävyttää suru.

Kannanotto. San Francisco on kuuluisa seinämaalauksistaan. Tämä taiteilija lähettää viestinsä kiinteistöbisnestä tekevälle Kaushik M. Dattanille.

San Franciscon kaduilla näyttäytyy koko se raaka todellisuus, johon mielipuolisen nopeasti nousevat asuntojen hinnat, huonot mielenterveyspalvelut ja koko Yhdysvaltoja ravisteleva opiaattikriisi johtaa. Lähes joka kadunkulmalla huojuu ihmisraunioita, jotka ovat kääriytyneet rääsyihin ja kostuneisiin pahveihin. Askeleitaan kannattaa varoa, sillä muuten astuu helposti, ei koirankakkaan, vaan aitoon ihmisulosteeseen. Ja kaduilla myös haisee: marihuanan haju sekoittuu virtsan ja ulosteen katkuun.

Olen nyt viettänyt kaksi kuukautta Yhdysvalloissa ja vieraillut kahdeksassa kaupungissa. Matka alkoi Minneapolis/St. Paulin kaksoiskaupungista ja jatkui Washington D.C:hen, New Yorkiin, Miamiin, Austiniin, Chicagoon, San Franciscoon ja viimeisenä Denveriin. Kaikissa kaupungeissa kodittomien armeija on läsnä. Silti San Franciscossa tilanne oli karuin ja kouraisi sydäntäni rajuiten.

Amerikkalainen unelma on tuttu lähes joka maailmankolkassa ja sen keskeinen sisältö on, että jokaisella on mahdollisuus mihin vaan, kunhan riittävästi yrittää ja työskentelee. Kodittomia katsoessa tajuaa, ettei se ole totta. On vaikea kuvitella, millä ilveellä pahvikasan sisällä kökököttävä mies voisi muka nousta omin voimin uuteen kukoistukseen – tai kenenkään muunkaan voimin. Kodittomien katuarmeijan kohtalo vaikuttaa synkältä ja toivottomalta, he kuolevat kadulle, silmiemme edessä.

Yhdysvallat on raaka yhteiskunta. Suomalaisen itsestään selvänä pitämää turvaverkkoa ei ole. Huonon onnen kasaantuessa oikeastaan kuka tahansa tavallinen keskiluokkainen ihminen voi päätyä kadulle. Hyvinvointivaltion kasvatin silmin yksi käsittämättömimmistä asioista amerikkalaisessa yhteiskunnassa on yleisen terveydenhuollon puute. Kaikki riippuu vakuutuksista, ja ne tulevat yleensä työpaikan mukana. Jos työpaikka menee, menee myös terveysvakuutus.

San Franciscon kaduilla eletään dystopiassa, joka on ikävä kyllä totta. Kaupungin katuja taivallettuani päässäni on soinut taukoamatta oma muunnelmani LCD Soundsystemsin kappaleesta New York I love you but you’re bringin me down: ”San Francisco I love you, but you’re bringing me down.”

Kyllä maailman rikkaimman valtion pitäisi pystyä parempaan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Yhdeksän viikon ihmiskoe Yhdysvalloissa - 10.10.2018