DDR-arkkitehtuuri. Käsi ylös: kuinka monelle sana tuottaa myönteisiä mielikuvia? Niin arvelinkin, varsin harvalle. Ymmärrän kyllä miksi. Tavanomainen itäsaksalainen elementtikerrostalo on harmaa ja monumentaalinen jättiläislaatikko, jonka kylkiä puhkovat liian pienet, nailonvaloverhojen peittämät ikkunat. Noihin jykevissä riveissä leveiden katujen reunoilla nököttäviin talonjärkäleisiin yhdistetään harvoin adjektiiveja, kuten ihmisen kokoinen, viihtyisä tai kaunis. Silti suhtaudun DDR-arkkitehtuuriin lämpimästi. Syy on historiallinen.

Kun toinen maailmansota syyskuussa 1945 päättyi, oli Saksa ja erityisesti sen pääkaupunki Berliini pommitettu raunioiksi. 4,3 miljoonasta asukkaasta kaupungissa asui enää 2,8 miljoonaa ihmistä. 600 000 asuntoa, 11 prosenttia kaupungin rakennuksista oli tuhoutunut asuinkelvottomiksi, runsaat kahdeksan prosenttia vaurioitunut vakavasti. Joissain kaupunginosissa, kuten Mittessä ja Tiergartenissa, rakennuskannasta yli puolet oli tuhoutunut kokonaan. Kaupunkia peittivät loputtomat kivimurskavuoret, yli 45 miljoonaa kuutiota kivijätettä. Määrä oli niin valtava, että siitä olisi voinut rakentaa 30 metriä leveän ja viisi metriä korkean muurin, joka olisi yltänyt Berliinistä Kölniin. Tuhon laajuudesta saa kuvan esimerkiksi tästä tai tästä videosta tai näistä valokuvista.

Kivimurskavuoria ämpäreillä raivanneiden raunionaisten (Trümmerfrauen) ansiosta kaupunki siistiytyi pikku hiljaa. Mutta selvää oli, että sota oli muuttanut Berliinin pysyvästi. Miehitysvyöhykkeisiin viipaloitu Berliini alkoi nousta uudelleen sekä itä- että länsipuolella, ja pikku hiljaa ihmiset saivat uusia kattoja päidensä päälle. DDR:ssä korkeat, satojen ihmisten koteja uumeniinsa nielevät elementtikerrostalot olivat haluttuja asuinpaikkoja, joista monet jonottivat asuntoa vuosia. Jokainen tarina, jonka olen tuollaisen asunnon saamiseen liittyen kuullut, on ollut onnellinen. Asumismukavuudessa uudet elementtitalot voittivat vanhat, ennen sotaa rakennetut kivitalot mennen tullen – olihan niissä kunnon lämmitys, kylpyhuone, vessa sekä juoksevaa vettä. Koska ne oli rakennettu nopeasti koottavista elementeistä, saatiin niitä nousemaan kaupunkiin reippaalla tahdilla.

Historiallisista syistä huolimatta tyypillisistä DDR:läisistä rakennuksista on muodostunut myöhemmin ylenkatsottu pilkankohde. Miksi? Rakennettiinko DDR:n puolelle niin paljon rumempia rakennuksia kuin länteen? Se on monen mielikuva, mutta väitän, että osin väärä sellainen. Rumia ja karuja elementtitaloja on runsain mitoin myös kaupungin länsipuolella. Sen lisäksi niitä löytyy suuret määrät muualtakin Euroopasta, myös kapitalistisista maista (kuten Suomesta).

Historioitsija, emeritusprofessori Seppo Hentilä kuvailee teoksessaan Harppi-Saksan haarukassa – DDR:n poliittinen vaikutus Suomessa sitä muutosta, joka Suomen ja suomalaisten DDR-suhtautumisessa on vuosien varrella tapahtunut. DDR:n olemassaolon aikana Suomella ja suomalaisilla oli maahan lämpimät suhteet – puoluetaustasta ja poliittisista näkemyksistä riippumatta. Reaalisosialismin kaaduttua valkoinen kuva muuttui pikimustaksi, ja koko järjestelmä kaikkine osa-alueineen leimautui perimmältään pahaksi, jopa rikolliseksi. Muutoksen jälkeen DDR:n hyvistä puolista puhuminen on ollut epämuodikkain mahdollisin asia, vaikka totta kai sosialismissa hyvääkin oli. Alentuva suhtautuminen rakennuskantaan on kokonaisuuden kannalta pieni murunen, mutta kuvaavaa. Kun jokin on peräisin DDR:stä, sitä on sosiaalisesti hyväksyttyä halveksua tai sille naureskella – huolimatta siitä, mikä asian historiallinen tausta on.

Syyrian sodasta otettuja uutiskuvia katsellessani ajattelen usein aikaa muutamien kymmenien vuosien päästä. Mitä näemme, kun tuo maan tasalle pommitettu alue jonakin päivänä on noussut takaisin jaloilleen? Näemmekö arkkitehtonisesti rumia, nopeasti pystytettyjä taloja ja alueita joille naureskella, vai sittenkin toivoa, uuden alun, kauan kaivattuja koteja, joissa astiat voi tiskata juoksevan veden alla ja lapset nukuttaa kuivaan ja lämpimään? Maailmanpoliittisten myllerrysten keskellä monelta unohtuu, että tuosta oli alun perin kyse myös DDR:n elementtitalojen kohdalla. Kodeista, kipeästi kaivatuista.

Perinteinen DDR:läinen elementtikerrostalo Tierparkissa Itä-Berliinissä. Kuva: Meri Valkama

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Saksalainen ei luota Facebookiin – eikä pitäisi suomalaisenkaan - 15.06.2016
• Suomalaisen ja saksalaisen journalismin eroista, osa I - 03.05.2016
• Itäsaksalainen toimittaja – korruptoitunut sika vai systeemin uhri? - 15.04.2016
• Rosa Luxemburgin tarina on Saksan kiehtovin murhamysteeri - 13.01.2016
• Berliinin kokonaiskoulupäivästä kannattaisi ottaa mallia Suomeen - 22.12.2015
• Uuden Saksan lapset - 04.11.2015