IPI:llä on pian 75 vuotta historiaa takanaan, ja sen pieni toimisto Wienin keskustassa kätkee sisäänsä lukemattomia tarinoita tuolta ajalta. Osana erästä työtehtävääni olen päässyt tutustumaan instituutin arkistoihin. IPI julkaisi monta vuosikymmentä kuukausittaisia raportteja sananvapaudesta ja journalismista, ja ne ovat olleet mielenkiintoinen ikkuna menneisyyteen. Selvästi maailma on muuttunut paljon – ja kuitenkin monella tavoin ei lainkaan.

IPI:n arkiston aineistoa.

Taistelu lehdistönvapauden puolesta on yhä ajankohtaista, ja monet haasteet ovat pysyneet hämmästyttävän samoina kuin IPI:n alkuvuosikymmeninä. Mukaan mahtuu kuitenkin myös voittoja ja merkittäviä edistysaskeleita. Arkistoista löytyvät raportit avaavat kiinnostavalla tavalla media-alan historiaa. Niitä lukiessa ei voi olla huomaamatta, miten usein juttujen otsikot voisivat olla suoraan nykypäivän lehdistä. Sisällössä on toki omat eroavaisuutensa, mutta moni ongelma on näköjään vaivannut media-alaa vuosikymmeniä.

Kun aloitin yliopisto-opintoni hieman yli viisi vuotta sitten, sain kuulla mediamaailman olevan murroksessa. Lehtiala on kuolemassa, ja taistelu ihmisten huomiosta kiihtyy alati nopeutuvan maailman mukana. On ollut miltei huvittavaa lukea samankaltaisia artikkeleita vuosikymmenten takaa. 1960-luvulla nämä samankaltaiset kauhukuvat liittyivät televisioon, radioon ja kaukaisesti jo tuoreeseen keksintöön, tietokoneeseen. Kysymykset tuolloin olivat, syrjäytetäänkö toimittajat näillä uusilla teknologian muodoilla ja onko lehti muuttuvassa maailmassa kustannustehokas mediamuoto. Mielipiteitä oli moneen suuntaan. Nyt kysymme samoja kysymyksiä, tällä kertaa vain tekoälystä ja sosiaalisen median palveluista. Aika näyttää, mihin lopulta päädymme.

Teknologian muutokset ei ole ainoa samankaltaisuus. Vuonna 1962 IPI:n vuosittaisen kokoontumisen pääteemoja oli keskustelu siitä, miten sanomalehdet voisivat tavoittaa paremmin nuoret lukijat. Tuo kysymys on yhä ajankohtainen – jokainen mediatalossa työskennellyt on varmasti törmännyt siihen.

Sadat läpikäymäni arkistolehdet ja -artikkelit ovat tarjonneet runsaasti ajattelemisen aihetta, mutta yksi kappale jäi mieleeni erityisen vahvasti. Sen on kirjoittanut Norman E. Isaacs: ”Journalism is both a craft and a traumatic experience. I suspect it has always been so; probably will never cease being so.”

Ainakaan tähän mennessä journalismi ei ole muuttunut tässä suhteessa. Ala on monin tavoin kiehtova ja vaihteleva: päivät ovat erilaisia, aiheet kiinnostavia, ja halutessaan työstä voi todella tehdä luovaa käsityötä. Toisaalta journalismi tuo mukanaan valtavasti haasteita. Vaikka en haluaisi ajatella, että tieto lisää tuskaa, välillä sen kanssa on vaikea olla eri mieltä. Inhimillisen kärsimyksen seuraaminen on kuluttavaa – puhumattakaan siitä, kun toimittaja joutuu itse paikalle tällaisiin tilanteisiin.

Aikani IPI:llä on myös konkretisoinut sen, että työ on paitsi psykologisesti raskasta, myös monelle fyysisesti vaarallista. Ympäri maailmaa journalismi voi altistaa henkilökohtaisille riskeille. Lisäksi alaan kohdistuu jatkuvaa painetta niin sisäisesti kuin ulkoisesti: tiukat määräajat, kiistanalaisten tai polarisoivien aiheiden raportointi sekä työn julkisuus tekevät alasta vaativan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Järjestöjen ahtaampi maailma - ja hyvästit Wienille - 08.01.2025
• Kokemuksien Keski-Eurooppa - 02.12.2024
• Hyvä paha sosiaalinen media - 28.10.2024
• Rajoja ylittävän tutkivan journalismin äärellä Ateenassa - 30.09.2024
• Lehdistönvapaustyötä, kielikommelluksia ja kuumuutta Wienissä - 13.08.2024