Tutkimushankkeeni Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa koskee livejournalismia. Ilmiö on tavallaan sekä ikivanha että tuore. Ikivanhaa on ihmisten kokoontuminen kuuntelemaan kiinnostavia tarinoita. Nuotion lämpöön, toreille, kaikenlaisiin saleihin, kapakoihin ja teattereihin.

Lontoon esityksessä olivat mukana Reuters-instituutin syyslukukauden journalisti-fellow’t: Jaakko Lyytinen (vas.), Philipp Wilhelmer, Tejas Harad, Kohei Tsuji, Emily Tsang, Gulmira Amangalieva, Consuelo Dieguez, Nana Ama Agyemang Asante, Maryana Drach, Adesola Akindele-Afolabi, Camilla Marie Nielsen, Nalan Koçak, Daniel Clarke ja Jonas Jungar.

Uutta aaltoa edustavat eri puolilla maailmaa viime vuosina käynnistetyt tuotannot, joissa toimittajat, valokuvaajat ja muun muassa dokumentaristit kertovat yleisölle huolella valmistelemiaan journalistisia tositarinoita teattereissa tai klubeilla. Uuden aallon livejournalismin käynnistäjänä pidetään yhdysvaltalaista Pop-Up Magazinea, joka aloitti esitykset Kaliforniassa vuonna 2009. Kymmenessä vuodessa Pop-Up on laajentunut ympäri Yhdysvaltoja kiertäväksi showksi.

Viime vuonna Emerson Collective -niminen mediayhtiö osti Pop-Upin. Emersonin perustaja on miljardööri Laurene Powell Jobs, Apple-miljardööri Steve Jobsin leski, joka on rahoittanut mediaa viime vuosina merkittävillä summilla.

Pop-Upista on tullut useiden eurooppalaisten tuotantojen esikuva, eräänlainen majakka, jota monet ovat seuranneet. Pop-Up oli myös Helsingin Sanomien Mustan laatikon innoittaja.

Hesarissa työskennellyt Riikka Haikarainen näki Pop-Upin esityksen Los Angelesissa vuonna 2015 ja kertoi siitä muutamalle kollegalleen palattuaan Suomeen. Syksyllä 2015 kehittelimme oman versiomme ja päädyimme nimeen Musta laatikko. Esitykset alkoivat Kansallisteatterin pienellä näyttämöllä melko täsmälleen neljä vuotta sitten helmikuussa 2016.

Muita eurooppalaisia livejournalismituotantoja ovat muun muassa Ranskassa ja Belgiassa toimiva Live Magazine, romanialainen DOR Live, tanskalainen Zetland sekä Madridissa esityksiä järjestävä Diario Vivo. Saksassa journalistit puolestaan mittelevät yleisön suosiosta Reporter Slam -tapahtumissa. Reuters-instituutissa viettämäni lukuvuoden aikana laadin  kansainvälistä kartoitusta näistä hankkeista ja muutamista muista yleisötapahtumia journalistisesti hyödyntävistä tuotannoista.

Kansainvälisen vertailun ja kenttätutkimusten lisäksi teen stipendivuoteni aikana käytännönläheisiä kokeiluja livejournalismin saralla.

Reuters-instituutin fellow-ohjelmaan osallistuvat toimittajat ovat aiemmin kirjoittaneet akateemista tutkimusta hyödyntävän raportin, eräänlaisen ”minigradun”, jossa on asiaankuuluvat alaviitteet ja kirjallisuuskatsaukset. Nyt ohjelmaa on muutettu käytännönläheisempään suuntaan. Tarkoituksena ei ole enää tehdä ensisijaisesti tutkimuksenkaltaisia artikkeleita vaan omaa arkista työtä hyödyntäviä tutkielmia ja kokeiluja. Lopputyö voi olla podcast, pohtiva essee, ehdotus eettisiksi ohjeiksi toimitukselle tai vaikka livejournalistinen tuotanto.

Reuters-instituutin fellow-ohjelman johtaja Meera Selva kysyi minulta heti Oxfordiin saavuttuani, voisinko soveltaa livejournalismia käytännössä – toisin sanoen tuottaa fellow-kollegoideni puheista esityksen loppuseminaariimme Lontooseen. Lupauduin.

Tässä muutama päällimmäinen havainto hankkeesta:

1 Idea, idea, idea.

Aloitimme loppuseminaarin pohjustuksen jo lokakuun loppupuolella. Kerroin fellow-kollegoilleni Helsingin Sanomien Musta laatikko -esitysten taustasta ja työtavoista. 14 fellow’n ryhmästämme kymmenen ryhtyi valmistelemaan puheitaan ja kolme kollegaa toimivat kanssani tuotantotiimissä. Turkkilainen Nalan ja ghanalainen Nana auttoivat editoinnissa ja tanskalainen Camilla vastasi visuaalisesta puolesta ja kuvatoimittamisesta.

Käytimme alussa paljon aikaa aiheiden pohtimiseen ja jalostamiseen. Olemme oppineet Hesarin kollegoideni kanssa vuosien mittaan, että aiheen ja idean jalostaminen on onnistuneen esityksen edellytys.

Millainen sitten on onnistuneen livejournalistisen esityksen aihe?

Aiheen olisi syytä olla omakohtainen. Miksi haluan puhua juuri tästä aiheesta teille?

Omakohtaisuus ei tarkoita omasta elämästä kertomista, vaan sitä että puhujalla on on aiheeseensa henkilökohtainen suhde. Kertomisen halu kantaa esitystä.

Pelkkä aihe ei vielä riitä. Se on jalostettava ideaksi. Mikä on esityksen näkökulma? Millaisten esimerkkien ja materiaalin kautta kerron tehokkaimmin juuri tästä aiheesta?

Nigerialainen Adesola Akindele-Afolabi puhui siitä, miten hän voisi taloustoimittajana jakaa tietämystään köyhille väestöryhmille.

2 Tärkeintä on olla aito.

Livejournalismi oli käytännössä kaikille fellow-kollegoilleni uusi asia. Joukossamme oli syyslukukaudella televisio- ja radioammattilaisia, mutta julkinen puhuminen on yllättävän monille kokeneillekin toimittajille vierasta. Toimittajat saattavat työnsä kautta osallistua seminaareihin tai pitää alustuksia omasta erikoisalastaan, mutta esitelmöinti vuorovaikutuksessa yleisön kanssa on lopulta aika erilaista kuin puhuminen yksin lavalla.

Moni pitää ajatusta kauhistuttavana. Minä yksin lavalla puhumassa kenties sadoille ihmisille. Entä jos alan täristä? Entä jos unohdan, mitä minun pitää sanoa?

Paras tapa purkaa esiintymisjännitystä on ryhtyä harjoittelemaan mahdollisimman varhain: puhumaan ääneen keskeneräistä esitystä omalle editoijalle ja muille esiintyjille.

Aloimme Oxfordissa heti aiheiden jalostamisen järjestää työpajoja, joissa keskityimme hiomaan puheiden rakennetta ja esiintymisessä huomioitavia asioita. Samalla esiintyjät alkoivat kirjoittaa puheittensa ensimmäisiä versioita. Niitä editoitiin ja hiottiin, haalittiin kuvia ja grafiikoita.

Ja kaiken aikaa tekstejä puhuttiin samalla jo ääneen. Järjestimme koko päivän työpajan, johon saapuivat avuksi Suomesta Musta laatikko -kollegani Riikka Haikarainen ja Kimmo Norokorpi.

Mustan laatikon yleisöpalautteiden perusteella katsojia kiinnostaa itse asiasisältöjen ja uusien, usein yllättävien aiheiden lisäksi se, miten toimittajat työskentelevät. Miten tietoa haalitaan, mitä tapahtuu jutunteon kulisseissa?

Journalistiseen prosessiin kuuluvat epävarmuus, yritykset ja erehdykset. Livejournalismi antaa mahdollisuuden kuljettaa katsoja samojen oivallusten äärelle, joita toimittaja on juttua tehdessään kokenut.

Livejournalismissa ei ole tarkoitus tehdä toimittajasta lavalla patsastelevaa asiantuntijaa, vaan näyttää, miten journalismi ja journalisti toimivat. Tärkeintä on olla aito ja erehtyväinen ihminen. Autenttisuus.

Intialainen Tejas Harad ja itävaltalainen Philipp Wilhelmer kertoivat omasta taustastaan: miten minusta tuli toimittaja.

3 Ihme tapahtuu.

Lontoon-esityksemme valmistelu huipentui joulukuun alkuviikkoina. Vietimme monta pitkää päivää seminaarihuoneessamme Reuters-instituutin alakerrassa. Puheita hiottiin ja harjoiteltiin. Koko neljäntoista fellow’n ryhmämme hitsautui yksiköksi, kun kaikki osallistuivat prosessiin antamalla palautetta toisilleen. Lopulta prosessista tuli melkein samanlainen noin useamman viikon rutistus kuin kotoisista Mustan laatikon tuotannoista. Välillä minua hirvitti. Pilaanko piiskuroinnillani kollegoideni ainutlaatuisen Oxford-syksyn. Välillä pidimme toki muutamat joulubileet ja joimme glögiä.

Esityksen nimeksi tuli Rethinking Journalism. Ainoa esitys oli tiistaina 17. joulukuuta Lontoon Royal Societyn lavalla.

Mitä tapahtui?

Perinteistä seminaaria ja paneelikeskusteluita odottanut satapäinen mediavaikuttajien joukko istui hämmentyneenä, mutta kuunteli herpaantumatta kymmentä tositarinaa.

Yhteinen jännitys purkautui taianomaisena esityksenä. Lopputuloksena oli kahden tunnin livejournalistinen esitys, josta saatoimme olla hyvin ylpeitä.

Aiheet käsittelivät muun muassa taloustoimittajan roolia Nigerian köyhyyden torjumisessa, presidentti Bolsonaron yllättävää nousua ja yhteiskunnan syviä muutoksia Brasiliassa, toisinajattelijoiden vainoa Venäjällä, äkäisten ikämiesten palautetta ja identiteettipolitiikkaa, yleisön kuuntelemisen merkitystä brexitin jälkeisessä Britanniassa, tarinankerronnan keinoja uutistyössä, hongkongilaisen tabloidlehden erikoista menestystarinaa ja ukrainalaisten toimittajien vainoa ja vangitsemisia.

Intialainen Tejas ja itävaltalainen Philipp puhuivat rinta rinnan omasta tiestään toimittajaksi. Toinen oli lukemalla ja oppimalla raivannut tiensä alalle köyhästä maalaiskylästä ja alakastista. Toinen oli päätynyt alalle sattumien kautta, vaikka oikeastaan halusi vain skeitata.

Kollegani jakoivat onnistumisiaan ja epäonnistumisiaan. He avasivat journalismin tekemisen arkea ja kertoivat tärkeitä tarinoita. Kaiken pohjalla olivat journalismia koskevat ajatukset, jotka olivat syntyneet yhdessä tiiviisti vietetyn syksyn aikana.

”Absorbing stuff”, twiittasi Alan Rusbridger, Guardianin entinen päätoimittaja.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Brasiliaa johtaa koronankieltäjä, jonka sanalliset hyökkäykset mediaa vastaan ovat lietsoneet kannattajia väkivaltaan  - 11.05.2020
• Britannian todellinen kruununjalokivi BBC on vaarassa – näin mediaprofessori Jean Seaton pelastaisi yhtiön - 06.03.2020
• Brexit-median juhlapäivä  - 31.01.2020
• Oxfordin aivovuoto ja journalistiheimon toveruus - 05.12.2019