Kun Suomessa kohistaan tabloidi-Hesarista, on hyvä aika luoda katsaus berliiniläisen kotikatuni lähikioskin sanomalehtitarjontaan. Ylimalkainen arvioni saksalaisista sanomalehdistä perustuu kolmen kuukauden satunnaisiin otoksiin, on äärimmäisen puutteellinen ja epätieteellinen. Süddeutsche Zeitungia tilasin loka-joulukuun. Jakelu pelasi loistavasti ja müncheniläislehti oli joka aamu postilaatikossa ajallaan. Valtaosaa lehdistä olen toistaiseksi vain silmäillyt ja maakuntalehtien laaja kirjo on lukematon paikka.

Painetut sanomalehdet ovat Saksassa samassa jamassa kuin Suomessa. Joulukuun alussa 2012 ilmestyi viimeinen numero saksankielisestä Financial Timesistä. Loppuvuonna päätettiin myös Frankfurtin kakkoslehden, Frankfurter Rundschaun lakkauttamisesta. Se oli yksi harvoista Saksan valtakunnallisista lehdistä.

Lehtikuolemien vuoksi täällä keskustellaan nyt paljon siitä, miten paperinen lehti pärjää tulevaisuudessa. Keskustelu on laajentunut siihen, miten journalismille käy ja miten yhteiskunta pärjää, jos hyvää journalismia ei enää tehdä. Kysymyksiä on ollut enemmän kuin vastauksia. Alan sisältä tulevat puheenvuorot luovat uskoa journalismin tulevaisuuteen. Tunnusluvut ja alan huonot uutiset horjuttavat sitä.

Keskityn tässä saksalaiseen lehtitarjontaan berliiniläisen lukijan näkökulmasta. Sanomalehtien tulevaisuuden ja osavaltioiden laajan maakuntalehtitarjonnan tarkastelu jääköön tuonnemmaksi.

Koko: Suomessa ihmetellään nyt tabloidi-Hesaria. Siksi on luontevaa esitellä lähikioskista löytyneiden yhdeksän sanomalehden formaatit. Broadsheet jyrää. Frankfurter Allgemeine Zeitung FAZ, Süddeutsche Zeitung, Bild, Berliner Morgenpost, Der Tagespiegel, die Welt ja kerran viikossa ilmestyvä Die Zeit ilmestyvät broadeina.

Pyörivästä lehtihyllystä käteen tarttui vain yksi tabloidi, Berliinin suurin sanomalehti B.Z. Se on tabloidi muutenkin kuin kokonsa puolesta.

Tarjonnassa oli mukana yksi Berliner-kokoinen lehti. Ei, se ei ole Berliner Zeitung, jota täkäläiset kutsuvat lyhennetyllä nimellä Berliner. Berliner-koossa oli die tageszeitung, jota kutsutaan nimellä taz. Se on mielenkiintoinen vihervasemmistolainen vaihtoehtolehti. Lehteä kustantavassa osuuskunnassa on kymmenentuhatta jäsentä.

Berliner Zeitung puolestaan on kooltaan berlinerin ja broadsheetin välimaastossa.

Käytettävyys ja rakenne: Toivotan suomalaiset tabloidikriitikot perehtymään saksalaisiin broadeihin. Tiistaina 8.1. valtakunnallisessa Tagespiegelissä oli 24 sivua, jotka oli jaettu neljään niskaan. Uskokaa minua: kuuden sivun broadi-niskaa on ikävä lukea.

Saman päivän Berliner Zeitung on 28-sivuinen. Vaikka se on formaatiltaan hieman broadia pienempi, kuuden sivun niskat lerpattavat ikävästi kädessä. Joukon ainoa berliner taz on kätevämpi käyttää, mutta siihenkin kaipaisi niittejä liittämään niskan sivut toisiinsa.

Saksalaislehtiä vaivaa jämähtäminen sanomalehtien perinteiseen osastojakoon (politiikka ja yleiset uutiset, paikalliset uutiset, talous, kulttuuri, urheilu), jotka kaikki tuntuvat vaativan oman niskansa. Se tuo rakenteeseen jäykkyyttä ja haittaa luettavuutta. Avausaukeama 2-3 on tästä säännön vahvistava poikkeus. Siitä tuonnempana.

Sisältö: Rajaan sisältöä koskevat huomioni päivittäin ilmestyviin laatulehtiin. B.Z.-lehteä olen lukenut vain vähän, Bildiä en ole katsellut lainkaan. Die Zeit ja tiistaina lehtihyllystä löytynyt die Weltin sunnuntaipainos Welt am Sonntag ovat paksuina viikonloppulukemistoina omassa sarjassaan. Jo niihin tarttuminen saa aikaan hengenahdistusta. Mutta vankkaa laatua, toki.

Saksalaislehtien etusivut eivät yllätä. Kuva on yleensä samassa koossa ja samalla paikalla. Etusivulla on myös kokonaisia juttuja ja paljon tekstiä. Visuaalisuus on hillittyä.

Etusivujen sijaan olen ihastunut laatulehtien ensimmäiseen aukeamaan eli sivuihin 2 ja 3. Siellä tehdään laadukasta puheenaihejournalismia. Ajassa kiinni olevaan teemaan, kysymykseen tai puheenaiheeseen – paikalliseen, valtakunnalliseen tai kansainväliseen – mennään syvemmälle kuin sähköisissä välineissä tai netissä on päästy. Jutut ovat pitkiä, mutta hyvin kirjoitettuja. Esimerkiksi tiistaina 8.1. Berliner Zeitung ja Tagespiegel perkasivat kiitettävästi Berliinin lentokentän avauksen uutta viivästymistä ja Berliinin pormestarin Klaus Worwereitin asemaa. Vasta hyvin käsiteltyjen päivän kuumien aiheiden ja henkilöiden jälkeen sisäsivuilla mennään mielipiteisiin ja tavallisiin uutisiin.

Politiikkaa on laatulehdissä paljon. Vaikuttaa siltä, että täällä lehdet ovat suomalaisia paremmin kiinni tehtävässään vallankäytön valvojana. Jutut ovat kriittisiä, mutta ajojahdin maku puuttuu. Tai ehkä en ymmärrä puutteellisella kielitaidollani nyansseja.

Perinteinen kysymys¬-vastaus -juttuformaatti on kunniassaan. Se toimii yleensä kuin häkä. Hyvin mietityt ja tiukat kysymykset pistävät vastaajat ahtaalla. Nälvimistä ja ilkeilyä ei tarvita kylkeen kriittisyyttä pönkittämään.

Lehdistä löytyy sisäsivuilta edelleen vanhanaikaisesti tehtyjä perinteisiä uutisia, jotka sähköiset välineet ja netti ovat yleensä kalunneet jo aika tyhjiin. Painetun lehden sisällön viisasten kivi on etsinnässä täälläkin.

Otsikoinnissa saksalaiset broadit ovat kuin hyvin mietittyjä laatutabloideja. Otsikot ovat lyhyitä ja oivaltavia. Ne eivät selitä juttua puhki, vaan toimivat älykkäinä houkuttimina tekstin pariin.

Palvelujournalismi rajoittuu lähinnä erilaisten menojen läpikäyntiin. Sen saksalaislehdet hoitavat huolellisesti. Ehkä se korostuu senkin vuoksi, että esimerkiksi Berliinissä tapahtuu koko ajan aika paljon kaikkea kiinnostavaa. On mistä vinkata.

Ylätasolla sisällössä liikutaan. Tavallinen ihminen pääsee Saksassa vielä harvoin ääneen. Enkä nyt tarkoita sitä, että katugallupeja ei täällä julkaista. On muitakin keinoja nostaa taviksen ääni esille ja niitä ei täysimääräisesti ole täällä käyttöön otettu. Muutenkaan vuorovaikutus lukijoiden kanssa ei kukoista.

Kenellekään ei ole yllätys, että jalkapallo on saksalaisille tärkeä. Silti hämmästyttää on se määrä ja tarkkuus, millä laatulehtien urheiluosastot erityisesti saksalaisjalkapalloa käsittelevät. Jutuissa mennään usein syvälle ja ilman pitkäaikaista Bundesliigan ja saksalaisen jalkapallon seuraamiskokemusta on mahdoton ymmärtää läheskään kaikkea.

Ulkoasu: Typografialtaan saksalaiset lehdet ovat laadukkaita. Leipätekstissä käytetään leveitä palstoja. Teksti on hyvin luettavaa ja juoksee kauniisti, kun turhat kolot sanojen välillä puuttuvat. Esimerkiksi broadeissa palstoja on normaalisti kuusi Suomen kahdeksan sijasta.

Lehdistä löytyy hienoja valokuvia, mutta niitä ei revitellä. Lehtikuva on selvästi tekstille alisteinen elementti. Teksti on kuningas. Se elää ja hengittää yhä hyvin saksalaisessa laatulehdistössä. Tässä on hyvä muistaa vanha totuus: pitkän jutun ja laatujournalismin välille ei voi laittaa yhtäläisyysmerkkejä. Huono juttu on huono pitkänäkin. Yhtä lailla höttöisen jutun kuorruttaminen hyvällä ulkoasulla ei muuta sitä laatujournalismiksi. Mutta pitkä juttu kantaa, jos se on kirjoitettu hyvin ja aihe on kiinnostava. Olen lukenut täällä monia sellaisia juttuja.

Grafiikan käyttö kerrontamuotona on niukempaa kuin Suomessa. Se rajoittuu pääosin lokaattoreihin, sääkarttoihin ja taloustietoon.

Saksassa 16 osavaltion rooli on paljon suurempi kuin Suomessa maakuntien. Maassa ilmestyy yli 300 sanomalehteä, joista alle kymmenen leviää koko maahan. Tutustuminen laajaan ja kiinnostavaan maakuntalehdistöön on vielä edessä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tyhmä, persu ja populisti - 19.04.2013
• Kiistellyt synttärit - 15.03.2013
• Saksa, Euroopan tehokas talousveturi - 18.02.2013
• Biokokaa nokkaan, luomua kattilaan - 07.02.2013
• Saksalainen lautasmalli - 30.11.2012
• Berliinissä pyöräilijä on kunkku - 15.10.2012