Maalla, Berliinissä
Maria Tolsa
Olen asunut Berliinissä nyt viisi kuukautta. Luulin muuttavani hektiseen metropoliin, jossa liikenne pauhaa, humalaiset turistit huutelevat Spätkauf-kioskien ulkopuolella ja seinänaapurit katsovat Tatortia volyymit kaakossa.
Luulin väärin. Päädyinkin keitaaseen, joka on tehty tuulen huminasta ja linnunlaulusta.
Selitys on tietysti se, että asun Berliinissä niin sanotusti kehä ykkösen ulkopuolella.
Kotikaupunginosani Pankow sijaitsee Pohjois-Berliinissä. Kotini täällä on vanhan talon ylimmässä kerroksessa. Alhaalla kulkee katu, jolla ei ole kauppoja, baareja eikä läpikulkuliikennettä. Ikkunoista näkyy valtavia lehtipuita, joiden takana pilkottaa pieni leikkipuisto.
Tätä ennen olen asunut vuosia Helsingin kantakaupungissa. Ruuhka-aikaan koko pääkaupunkiseutu tuntuu junnaavan autoissaan sen suurilla pääkaduilla.
Muuta maalle, opastetaan Suomessa usein herttaisesti niitä, jotka eivät jaksaisi katumelua tai kerrostalonaapurien ääniä.
Minä tein niin. Muutin Pankowiin.
Erikoisjunalla Pankowiin
Monelle suomalaiselle Berliinin-kävijälle Pankowista tulee mieleen lähinnä yksi asia, jos ylipäänsä mitään.
“Pankow, eikö se ole jonkun metron päätepysäkki”, kysyi tuttava.
Metron päätepysäkkiin sisältyy tietenkin ajatus periferiasta. Ja aivan oikein, U2-metrolinja todella päättyy Pankowiin kolkuteltuaan ensin koko matkan lännestä olympiastadionin takaa keskustan läpi Potsdamer Platzin ja Alexanderplatzin kautta kohti pohjoista.
Kylmän sodan alkuaikoina Pankow tunnettiin ainakin Saksassa siitä, että täällä asui DDR:n eliitti.
Sanaa “Pankow” voitiin käyttää synonyymina Itä-Saksan puoluejohdolle. Länsi-Saksan lehdistössä “Pankow” saattoi tehdä yhtä tai toista. Esimerkiksi heinäkuussa 1962 Pankow yritti Bild-lehden mukaan kahmia länsivaluuttaa perustamalla Intershopin Berliinin Friedrichstraßen juna-asemalle.
Pankowin vanha arkkitehtuuri tarjosi DDR:n johdolle myös hienostuneet kulissit. Kaunis Schönhausenin barokkilinna toimi presidentin virka-asuntona ja valtioneuvoston linnana. Myöhemmin linnaan majoitettiin DDR:n ulkomaisia arvovieraita.
Puoluejohto muutti jo 60-luvun alussa Pankowista Berliinin ulkopuolelle. Mutta vielä 80-luvulla länsisaksalainen rokkari Udo Lindenberg teki hitin, jossa hän lauloi “erikoisjunasta Pankowiin” (Sonderzug nach Pankow). Laulussa Lindenberg hinkuu esiintymään Itä-Berliiniin (kuten hinkui oikeastikin) ja ehdottaa DDR-johtaja Erich Honeckerille neuvotteluja konjakkipullon äärellä.
Honeckerin entinen kaupunkihuvila seisoo edelleen suojaisan lehtevällä Majakowskiring-kadulla. Kotoani sinne ei ole Pankowin mittapuulla kovin pitkä matka.
Pankowissa mittapuu tosin on tavallista pidempi.
Pankow nimittäin tarkoittaa kahta eri asiaa. Suppeassa merkityksessä se on kohtuullisen kokoinen kaupunginosa. Laajemmassa merkityksessä Pankow tarkoittaa jättimäistä hallintoaluetta, joka käsittää monta eri kaupunginosaa.
“Berliinin parhaiten säilynyt salaisuus”
Tämä superlatiivien jätti-Pankow on asukasluvultaan Berliinin suurin alue ja pinta-alaltaankin toiseksi suurin.
Se myös kasvaa nopeammin kuin mikään muu alue Berliinissä.
90-luvun jälkeen Pankowin asukasluku on noussut 90 000:lla 410 000:een. Suomen kaupungeista suurempi on vain Helsinki. Vuoteen 2040 mennessä Pankowissa ennakoidaan asuvan lähes puoli miljoonaa ihmistä.
Tällaiseen jättiläiseen mahtuu monta sosioekonomista ryhmää ja hyvin monenlaista kulmakuntaa eli Kieziä.
Oma hiljainen Kiezini on yksi Berliinin monesta käpylästä. Kiinteistönvälittäjien kielellä se voi olla jopa Berliinin parhaiten säilynyt salaisuus – uskoo, ken tahtoo.
Mainostekstin mukaan Florakiezissä “syvään juurtunut pubikulttuuri kohtaa muodikkaat luomukaupat” ja “uudet tulokkaat ja vanhat asukkaat kohtaavat“.
Pitää paikkansa, että kotikulmillani uudet omistusasuntokorttelit maastoutuvat sujuvasti vanhojen Altbau-talojen lomaan. On sievää paperikauppaa ja kahvilaa ja niiden vieressä pyörähuoltoa ja dönerkioskia. Mikään ei ole kuuman trendikästä tai kreisin boheemia, mutta ei myöskään betonielementeistä kasattua ja rapistumaan päästettyä. Ei ole yöhulinaa eikä turisteja.
Ei siis ihme, että moni haluaa muuttaa tänne asumaan.
Tähän suhteelliseen idylliin kätkeytyy kuitenkin aktivistien sanoin aikapommi, joka on räjähtämässä käsiin. Se koskee Pankowissa tuhansia ihmisiä, jotka asuvat vuokralla, kuten Berliinissä huomattavasti useampi tekee kuin esimerkiksi Helsingissä.
Entisen Itä-Berliinin vanhoja taloja remontoitiin Saksojen yhdistymisen jälkeen julkisella tuella. Vastineeksi asuntoyhtiöiden omistajien piti hyväksyä ehtoja muun muassa vuokratasosta.
Nyt nämä 20 tai 30 vuoden sopimukset ovat päättymässä, ja vuokralaisia uhkaavat roimat vuokrankorotukset tai asunnon myynti.
Monelle pitkäaikaiselle asukkaalle se voi tarkoittaa pakkomuuttoa kokonaan muille kulmille.
Berliinin muuri tekee tilaa junille
Asuminen ylipäänsä on kallistunut Berliinissä viime vuosina huimasti. Asuntopula taas alkaa olla suoranainen vitsi, jos nyt vitsailuun on jollakulla varaa, sillä kyseessä on paha kriisi. Monen mielestä Berliinin asuntopoliitiikka on ollut surkeaa.
Hurjasti kasvavalle Pankowin suuralueelle on nyt suunnitteilla useita uusia asuinalueita, joista jokaiseen rakennetaan tuhansia uudisasuntoja. (Tähän kohtaan sopii viisastelu: nähtäväksi jää, mihin se riittää, ketkä näihin kohteisiin pääsevät käsiksi ja pysyvätkö koulut ja muut palvelut tahdissa mukana.)
Berliini aikoo ruokkia kaupunginosaa muun muassa laajentamalla ratikkalinjoja ja lisäämällä S-Bahnin junaliikennettä. Pitkän tähtäimen suunnitelmana on metrolinjojen jatkaminen ja mahdollisesti kokonaan uuden metron rakentaminen.
Lyhyellä tähtäimellä näyttää siltä, että omien kotikulmieni ihana hiljaisuus saattaa rikkoontua.
S-Bahnista vastaava Deutsche Bahn remontoi kivenheiton päässä kotoani sijaitsevaa Wollankstraßen asemaa ja junarataa. Työmaa tulee kestämään vuosia. Lähimpien talojen asukkaille on jo lupailtu hotellimajoitusta kaikkein meluisimpien yötöiden ajaksi.
Helppoa lienee arvata, että kaikki eivät rakasta remonttia. Naapurustoa on suututtanut esimerkiksi puiden kaataminen radan varrelta.
Työmaan alle katoaa myös jäänteitä Berliinin kylmän sodan historiasta.
Berliinin muuri kulki aikanaan aivan junaradan vieressä. Helmikuun alussa työmaalla purettiin muurin perustusten jäänteitä. Jäänteet oli luokiteltu muistomerkiksi, mutta niiden säästäminen oli kaupunginosahallinnon mukaan mahdotonta.
Yleisen edun kerrottiin vaativan ehjän liikenneinfrastruktuurin rakentamista. Silloin osa historian yksityiskohdista joutuu väistämään.
Toim. huom. Käytän blogitekstissä taivutusmuotoa “Pankowiin”. Oikeastaan lopussa pitäisi käyttää heittomerkkiä, koska Pankow päättyy äännettäessä O-vokaaliin.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Saksassa junat eivät kulje ajallaan, mutta onneksi ihmiset ovat sentään mukavia - 30.08.2024
- Kun intialainen kommunisti Britanniaa vastusti – Berliini oli sata vuotta sitten kosmopoliittinen tavalla, josta harva tietää - 11.06.2024
- “Vain 40 sekunnissa huipulle” – Berliinin katukuva on täynnä sanaleikkejä - 02.05.2024
- Stipendivuoden puoliväli ja postauksellinen kliseitä - 28.03.2024
- Berliiniläiset torjuvat pimeyttä joulutoreilla – “Juo 11, maksa 10” - 20.12.2023
- Lukuvuosi käynnistyi, mutta huoneessa on elefantti - 21.11.2023