Video, video, video. Videota on medianäkymässä niin runsaasti, että se tahtoo peittää alleen kaiken muun.

Jatkan tässä maaliskuussa aloittamaani medianäkymäsarjaa.

Suomalaista mediatarjontaa katsoessa voi yhä tuntua oudolta se, että (kännykkä)video olisi kaikesta mediasisällöstä merkittävin. Mutta täällä Kaliforniassa toistellaan tilastoja: nuorimmat milleniaalit katsovat nettivideoita enemmän kuin televisiota. Latinalaisessa Amerikassa kaikki videonkatsominen on kännykänkäyttöä (eikä siis olemattomalta tietokoneruudulta katsomista).

Olen käynyt USC:ssa kolme videokurssia. Ensimmäisellä opeteltiin vain ja ainoastaan videoiden editoimista. Toisella tarkasteltiin journalistisen dokumentin periaatteita. Kolmas on yhä käynnissä, ja siellä harjoitellaan suunnittelemaan, kuvaamaan ja leikkaamaan hyvin lyhyitä videoita hyvin nopeasti Applen iMoviella ja Adoben PremierProlla.

Tässä kaksi esimerkkiä viimeksimainitulta kurssilta. Ensimmäisesen kuvasin hur-maa-vaa opiskelukaveriani Justinia Venicessa.  Tehtävänantona oli pitää kamera (siis iPhone) koko ajan liikkeessä. Toisessa tehtävänä oli kuvata jotakin tuotetta kamera jalustimessa.

Hyvä video on visuaalisesti, tarinallisesti ja rytmiltään vetävä, ja ennen kaikkea se on lyhyt. Opettaja toistaa tätä. Jos katsoja voi videon aikajanasta todeta, että hänen tulisi uhrata tälle kuvamateriaalille yli minuutti, katsoja joutuu ajanhallintakriisiin. Onko hänellä aikaa tähän? Onko katsomiseen erityisen hyvä syy? (Mikä on hänen työnsä ja elämänsä tarkoitus?) Onko minun videossani sellainen alku, että katsomiseen kannattaa uhrata useita minuutteja? (Ymm, ehkä, ehkä ei.)

Yleensä erityisen hyvää syytä ei ole. Yleensä on kiire tai parempaakin tekemistä.

Ja vaikka videossa on hienoa ääntä, erittäin tärkeää on, että se toimii täydellisesti myös ilman ääntä. Sillä ihmiset katsovat videoita usein paikassa, joissa heidän ei kuuluisi niitä katsoa. Ei voi alkaa laittaa kuulokkeita korviin tai ääntä kovemmalle, jos on luennolla tai palaverissa (videoita voi tietysti silti katsoa).

Lapsikin osaa tietenkin käyttää Applen iMovieta filmien leikkaamiseen. Opettajan mielestä meidän onkin opittava käyttämään sitä niin, että a) tarinankerronta ei ole lapsellista b) videosta ei heti tajua, että se on leikattu ilmaisohjelmalla. Applen valmiit äänitehosteet, taustat, teemat ja leikkaukset ovat helppoja ja houkuttelevia, mutta beware. Lapsikin tunnistaa ne. Ja ”häivytys mustaan” tai ”häivytys valkoiseen” on elegantti leikkaus vain hetken.

Harkitsen livahtamista USC:n elokuvalaitoksen kurssin takapenkille istumaan. Luulen, että elokuvaopiskelijoita ei opeteta ammattiinsa iMovien avulla. Heidän yleisölläänkin on enemmän aikaa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kiitos opetuksista, Silicon Beach - 01.08.2016
• Kalifornialaisia totuuksia journalismista - 25.07.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 6: Livenä tässä - 19.05.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 5: VR - 21.04.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 3: Milleniaalit - 26.02.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 2: Kännykkä - 19.02.2016
• Median trendit vuonna 2016, osa 1: Paperi - 17.02.2016
• Suomen maine, osa 2 - 11.01.2016
• Suomen maine, osa 1 - 08.01.2016
• Myy itseäsi hyvin - 22.10.2015
• Harjoitelmia amerikkalaisuuteen - 01.09.2015