Median trendit vuonna 2016, osa 5: VR

21.04.2016
In: USC Annenberg
Avatar photo

Tuija Pallaste

Tuija Pallaste opiskeli lukuvuoden 2015 - 2016 USC Annenbergin Specialized Journalism -maisteriohjelmassa.

Tunnemme lehtien nettisivuilta jo listat ”Luetuimmat” ja ”Katsotuimmat”. Ehkä jo pian siellä on myös kohta ”Koetuimmat”.

Siellä on siis virtuaalitodellisuutta (eli virtual reality eli VR).

Kaikki uskottavat video- ja mediatoimijat ojentavat täällä länsirannikolla asiakkailleen pahvista taiteltavat virtuaalilasit, joihin voi ujuttaa kännykän. Kun 360-asteisena kuvattua videota katsoo kännykästä pahvisankoihin upotettujen 3D-lasien läpi, tuntee olevansa uudessa maailmassa.

Ja näyttää tyhmältä.

Katsoin yliopiston VR-työpajassa, kun opiskelukaverit testasivat erilaisia VR-katselulaitteita. He hihkuivat, huokailivat ja heiluttivat käsiään ihan vain siksi, että pitivät isojen laskettelulasien tai pienten pahvilaatikoiden näköisiä asioita naamallaan. Sitten ujutin itse kännykän VR-laseihin ja lasit silmilleni. Näin ruudulla viidakon. Ei, koin viidakon. Olin viidakossa. Tässä minä, tuossa viiden metrin päässä gorillat. Käänsin päätäni, ja takaani tuli lisää gorilloja. Ei niiden luota oikeastaan olisi halunnut takaisin tähän yliopistolle.

Joku sanoi, ettei 360 oikeastaan ole kehitysaskel videoissa; se on hyppy eteenpäin niin kuin elävä kuva oli hyppy still-kuvasta. Se ei ole katsomista . Se on kokemista. Se on myös kiivasta brändiyhteistyötä – ja ei-yhteistyötä. Facebook osti maailman parhaimpiin kuuluvan VR-teknologiayhtiön Oculucsen, joka on kehittänyt Samsungin VR-lasit. The New York Times lähetti sunnuntaipaperilehden tilaajilleen Googlen Cardboardit, jotta lukijat voisivat kokea lehden VR-applikaation videot 3D:nä (täällä esimerkkejä). Saman voisi ilmaista niinkin, että Google sai The New York Timesin lähettämään tilaajilleen heidän Cardboard-katselulaitteensa.

Me kokeilimme USC Annenbergin VR-työpajassa kokemisen lisäksi myös 360-videon kuvaamista. Tavallisessa videossa kuvaaja tai ohjaaja on kameransa ja näkymänsä takana (ihan fyysisesti). 360-videossa hänen tulee löytää uusi paikka. Koko tarinankerron tapa on keksittävä uudelleen (pelintekijät ja pelaajat tietenkin tietävät jo jotakin tästä). Tosielämän 3D:tä kuvatessa kamera on jätettävä todellisuuteen (kuvattavaan tilaan) yksin, eikä siltä voi piilottaa mitään (sillä se kuvaa huoneessa joka suuntaan). Tai sitten kameralle on annettava rooli. Esimerkiksi sellainen, että näkymä on makaavan ihmisen, jonka kanssa tilassa mahdollisesti olevat muut ihmiset kommunikoivat (tätä on käytetty paljon).

Meillä oli työpajassa 10 minuuttia aikaa keksiä ratkaisu siihen, miten ja missä kuvataan. Onneksi kamera oli tehty liittämällä yhteen kaksi edullista go pro -kameraa, eikä käsissä ollut kymmenientuhansien 360-uutuus. Tällainen ratkaisusta tuli

PS. Olen VR:stä vielä niin sekaisin, että termitkin voivat olla sekaisin. Jotkut haluavat eritellä sitä, mikä on virtual realitya (keksittyä maailmaa, jossa voit tuntea olevansa mukana), mikä augmented realitya (todellisuutta, jonka voi kokea 3D:nä) ja mikä mixed realitya, mutta minä pidän kirjainyhdistelmästä VR. Ennen pitkää se on tavallisten mediankuluttajien ulottuvilla, joten siitä olisi hyvä puhua mahdollisimman yksinkertaisesti.

Pyysin kuitenkin vielä video-opettajaani Rob Jonesia selittämään, mitä se on sisällöntuottajan näkökulmasta (hang in there, hän puhuu aina vauhdikkaasti).

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment