Opintovuoden toinen lähijakso osui helmikuun loppuun. Kuten koko mediamaisema Donald Trumpin virkaanastujaisten jälkeen, myös tämä oli vauhdikas uutisviikko. Tuntuu, että isot uutiset ovat viime aikoina tapahtuneet aina silloin, kun Suomi nukkuu. Pääaiheet on usein pureskeltu ja vanhoja siinä vaiheessa, kun herättyäni doomscrollaan notifikaatioita peiton alla. Siinä oli jotain maagista, kun olin kerrankin hereillä kun…

…Jeff Bezos ilmoitti Washington Postin luopuvan moniäänisyydestä

Keskiviikkona 26.2. teimme luokkaretken suurimpaan ja kauneimpaan – The New York Timesiin. On hauskaa, että ehkä onnistuneimman digiloikan tehneen median aamupalaveri on edelleen nimeltään Page One meeting. Pääsimme seuraamaan päätoimittaja Joseph Kahnin vetämää tunnin mittaista palaveria, joka muistutti yllättävän paljon palaveria.

Tapaamisen jälkeen talo tarjosi meille kiinnostavan paneelikeskustelun, jossa neljä Timesin työntekijää toimituksista, strategia- ja AI-osastoilta kävivät läpi median zeitgeistia NYT:n näkökulmasta. Kesken paneelikeskustelun tilanne sähköistyi, kun ilmeisesti tieto rakkaan kilpailijan linjanmuutoksesta saavutti toimituksen. Niin kuin muutkin broligarkit, myös Jeff Bezos näyttää rakentavan itselleen alustaa oman agendansa edistämiseen. Journalismin kannalta on sääli, että se tapahtuu Washington Postin kustannuksella.

Paneelikeskustelun jälkeen pääsimme toimistokierrokselle. Perinteikkään median historia ja kerrokset tulivat upeasti vastaan käytävillä, jotka oli vuorattu menneiden vuosien lehtileikkeillä, palkituilla valokuvilla ja Pulitzereilla. Kierroksen alkuperäiseen reittisuunnitelmaan tuli muutos, sillä mielipideosastolla oli sillä hetkellä tilanne päällä. Tarina ei kerro puitiinko osastolla samana päivänä ilmestynyttä Bezosin mahtikäskyä käsitellyttä artikkelia. Instituutioissa on pelätty valtamedioiden ulkopuolella toimivien uutisvaikuttajien vaikutusta yhteiskuntiin mm. olemattomien faktantarkistusprosessien sekä objektiivisuuden puutteen vuoksi. Enää ei tarvitse. Nyt uutisvaikuttajat omistavat instituutioita.

The New York Times Building on 52-kerroksinen pilvenpiirtäjä 8th Avenuella, alle sadan metrin päässä yliopistostamme. Talo on lähes yhtä vaikuttava kuin A-lehtien kotipesä Kulosaaressa.

…koko maailma seurasi, kun Donald Trump kiusasi pienempäänsä

Lopputyöni käsittelee yleisön sitouttamista. Tärkeänä osana projektia on haastattelututkimus kentän nykytilasta ja näkymistä. Haastateltaviksi olen saanut alan kansainvälisiä ja kotimaisia huipputekijöitä. New Yorkissa koulupäivät katkeavat ruhtinaallisella 1,5 tunnin lounastauolla, joihin onnistuin sopimaan tapaamiset kahden audience-gurun kanssa.

Ensimmäinen tapaamisen tein Rupert Murdochin palatsiin – News Corporationiin – jossa tapasin Jennifer Hicksin. Hänen tittelinsä Wall Street Journalissa on Director of Audience Development. Viikon toisen haastattelun tein perjantaina, jolloin pääsin esittämään kysymyspatterini Anna Dubenkolle, New York Timesin Audience Directorille.

Haastattelun jälkeen nappasin lähikioskista bagelin ja menin syömään koulun taukotilaan. Viikon viimeisen luennon alkua odottamaan tulleilla luokkakavereilla oli selkeästi tilanne päällä. Donald Trump ja kumppanit olivat juuri tylyttäneet Volodymyr Zelenskyiä Valkoisessa talossa ja syyttäneet häntä uhkapelistä kolmannen maailmansodan kanssa. Real America’s Voicen toimittaja kysyi, omistiko Zelenskyi pukua.

”Trump bump” oli (ja näemmä on) ilmiö, jossa sekä konservatiiviset, republikaaniset että puolueettomat (jos niitä on?) mediat saavuttavat uutta sitoutunutta yleisöä raportoimalla Trumpin ja hänen ympärillään pyörivän sirkuksen toimia. Ilmiö on aito ja tullee hallitsemaan mediatilaa ja kahvipöytäkeskusteluja vähintään neljä seuraavaa vuotta. Yhtä varmasti kuin Putinin naama on Iltalehden kannessa, maailman medioiden ykkössitouttaja tulee jatkamaan performanssiaan omalle kannattajakunnalleen kautensa loppuun asti.

Wall Street Journal on USA:n suurin sanomalehti. Sen levikki putosi viime vuonna edellisestä 15 % ja on nyt 474 000. Kymmenen vuotta sitten levikki oli 2 262 103 kappaletta.

…kuulin, että kananmunia voi jäädyttää

Yksi lempirutiineitani Amerikassa on pyörittää paikallisia uutiskakanavia aina, kun olen hotellihuoneessani. Uuden hallinnon lisäksi viikkoon mahtui Gene Hackmanin kuoleman ja Oscar-fiilistelyjen lisäksi vain kananmunan hinta, joka on noussut lintuinfluenssasta johtuvien teurastusten myötä 96 prosenttia. Aamuisin kanavavalintani osui aina paikalliseen Huomenta Suomeen, Good Morning Americaan.

Ihailen vimmaa, jolla vain amerikkalainen uutisstudio raportoi spektaakkelina arkea, jossa elämme. Tarina kuljetetaan usein yleisestä yksityiseen. Globaalista tai kansallisesta ilmiöstä keinoihin, miten yksittäinen amerikkalainen pystyy kulloinkin käsillä olevasta kriisistä selviämään. Esimerkiksi tässä tapauksessa laittamalla munat pakkaseen.

Journalismille on elintärkeää luoda sitoutunut ja laaja yleisö sisällölleen. Klikkien lisäksi journalismilla on myös tehtävä, ja se on nostaa välillä lentokorkeutta ja näyttää arkisesti ilmiöiden monet puolet. Viime kuukausien sirkus ei vie sitä pois, etteikö USA:ssa ja varsinkin sen mediaosaamisessa olisi paljon tuomisen arvoista, mutta toivon kotimaisen uutiskentän kuitenkin pysyvän spektaakkelittomana silloin, kun aihe ei sitä vaadi. Ei aina tarvitse olla tilanne päällä.

Toinen lempirutiinini oli aamulenkki Central Parkissa, jonka auringonnousut vain kaunistuvat pikkupakkasella.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tällaista on opiskelu J-schoolissa, CUNY:ssa – Hae nyt! - 25.02.2025
• Mitä muuttuisi, jos katoaisimme huomenna? - 21.01.2025
• Strategia on kuin pizza – fantasia ei toimi - 10.10.2024