Kyllä, niin se aikanaan meni. Kiinalla oli melkoinen laivasto 1400-luvun alussa, ja merenkävijä nimeltä Zheng He seilasi pitkälle länteen seitsemällä löytöretkellään. Ennen Kolumbusta siis.

”Laivanrakennus oli maailman kehittyneintä”, sanoo Kiinan ulkomaankauppaa avaavan kurssin professori.

Ei ollut pitkään. Seuraavat hallitsijat laittoivat meriretket pannaan ja rajoittivat ulkomaankauppaa. Kiina alkoi kääntyä sisäänpäin. Mielessä käy väkisin, että mitä jos – mitä jos Kiina olisi suunnannut maailmalle kaupankäynti mielessään innokkaammin jo tuolloin?

No, talous kasvoi ja Kiina kehittyi tästä huolimatta. Toisella kurssilla, ”Chinese economy”, professori heittelee nähtäväksi kalvon toisensa perään samansuuntaista tarinaa menneiltä vuosisadoilta: Kuinka Kiinan osuus maailman arvioidusta bruttokansantuotteesta oli miltei kolmasosa vielä vuonna 1820, ja kuinka suunta sitten muuttui.

Tuli loputtomia kahinoita Kiinan sisällä ja ulkovaltojen kanssa, lisää kääntymystä sisäänpäin. Teollinen vallakumous jäi näkemättä. Vuonna 1952 Kiinan osuus maailman bruttokansantuotteesta oli vaivaiset 5,2 prosenttia.

Sama kehityskulku näkyy ekonomisti Angus Maddisonin bkt per henkilö -tilastoissa. Vuonna 1700 Kiinan henkeä kohden laskettu bkt oli 600 niin sanottua kansainvälistä dollaria. Euroopassa vastaava luku oli 923 ja Yhdysvalloissa 527. Maailmansotien jälkeen, vuonna 1952, Kiinan per capita bkt oli painunut 538 kansainväliseen dollariin. Eurooppa oli kirinyt runsaaseen 4300 dollariin, Yhdysvallat yli kymmenen tuhannen.

Mietin maailmanselityksiä, joissa 1900-luku oli Kiinalle pelkkä notkahdus, ja historia on nyt korjaamassa mutkiaan. Raha ja valta ovat valuneet itään jo jonkin aikaa, Kiina ja Aasia nousevat.

Tähän liittyvästä bisnesuutisesta kuhistiin ensimmäisillä Kiinan-viikoillani. Paikallinen verkkokauppajätti Alibaba listautui New Yorkin pörssiin ja paukutteli uusiksi joitakin listautumisennätyksiä.

* * *
Olen ollut Kiinassa reilun kuukauden ja aloittanut opinnot Fudanin yliopiston Chinese Economy -ohjelmassa. Lukujärjestyksestäni löytyy esimerkiksi taloushistoriaa, bisnestä Kiinassa, teollisuuspolitiikkaa ja Itä-Aasian kansainvälisiä suhteita. Kiinaa tietysti, ja kuunteluoppilaana istun Kiinan yhteiskuntaa ja kulttuuria käsittelevillä kursseilla.

Tuntuu hyödylliseltä, tärkeältä yrittää ymmärtää tätä jättiläistä – jos työkseen ainakin ajoittain kirjoittaa globaalista taloudesta, työnjaosta ja tavaroiden liikkestä maailmalla – tai suomalaista firmoista täällä kaukana.

Päätä kivistävät jatkuvasti isot ja pienet kysymykset, ja niitä heittelee eteen yliopiston lisäksi arkipäivä. Naapurustostani löytyy moderni kauppakeskus Starbuckseineen, mutta lähimetrolle vievällä tienpätkällä ihmiset pesevät pyykkejä vadissa kadun laidalla, joku harjaa hampaitaan, mummon kävelykeppi ei ole varmasti viimeistä huutoa. Tänä aamuna näin Ferrarin parkkeerattuna karmivan kivitalomurjun viereen. Mitähän se keppimummo ajattelee naapuruston kulutusjuhlasta?

Sitten luin uutisia Hongkongista. Mitä tästä seuraa?

Entä miksi poikaystävät kantavat täällä tyttöystäviensä käsilaukkuja ja miksi näen usein puistossa ihmisiä, jotka kävelevät takaperin? Uskaltaisinko syödä lähikaupan keräsalaattia? Käyn kohti vastauksia – ja epäilemättä uusia kysymyksiä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kaksisataa uutta miljönääriä - 27.07.2015
• Selitä Kiinan rahoitusjärjestelmän erityispiirteet - 05.06.2015
• Uskonnoton mutta maailman kristityin? - 24.04.2015
• Viiden miljoonan opiskeluasunto - 27.03.2015
• Ilotulitteita aamukahvilla - 25.02.2015
• Shanghaista riisiviljelmille - 20.01.2015
• Toisin ajateltuja takkeja - 14.11.2014