Mitä nuoren journalistin pitää oppia?
Ville Seuri
Vaikka Reuters-insituutti ei kouluta tulevia journalisteja, saa Oxfordissa kuitenkin näkymän journalistikoulutukseen. Henkilökuntaan kuuluu paljon ihmisiä, joiden päätyö on opettaa journalistiksi pyrkiviä nuoria Britannian parhaissa journalismin koulutusohjelmissa, ja joskus seminaareihin osallistuu media-alalle pyrkiviä opiskelijoita.
Tämän näkymän perusteella näiden opettajien ja opiskelijoiden asemaa ei voi kadehtia. Kuka osaa arvata, mitä taitoja journalistit tarvitsevat kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä? Ja mikä oikeastaan on journalistikoulutuksen tehtävä? Pitääkö sen tarjota mediayrityksille valmiita työntekijöitä, jotka voi noin vain heittää uutisdeskiin töihin? Vai pitäisikö sen antaa nuorille journalisteille kestävä pohja elämänikäiseen oppimiseen?
Koska minulla ei näihin kysymyksiin ole vastauksia, päätin kysyä niitä viisaammilta. Tässä siis neljä listaa. Yksi on eräältä alkusyksystä kuulemaltani luennolta, muut on koostettu tekemistäni haastatteluista. Kolme on Britanniasta, yksi Suomesta; ja seuraavaksi olisin tietysti kiitollinen, jos voisitte kertoa mitä niistä ajattelette, ja mitkä teidän mielestänne ovat ne asiat, jotka nuoren journalistin pitäisi oppia.
Lista I: Sovellettavaa osaamista
(Professori Suzanne Franks, City University London, journalismin laitos
Franks korosti sitä, että journalistien koulutuksen on otettava huomioon, ettei moni työskentele tulevaisuudessa perinteisissä mediataloissa, vaan esimerkiksi pr-puolella. Opittavien tietojen ja taitojen on oltava siirrettävissä muille aloille.
- Tiedon analyysi ja esittäminen
- Monimutkaisten ja usein päällekkäisten projektien ja deadlinejen hallinta
- Yhteistyö ja verkostojen hallinta
Lista II: Kolme tukijalkaa
(Professori Richard Sambrook, Cardiffin yliopiston journalismikoulu )
- Journalistiset taidot, pitäen sisällään journalismietiikan ja mediaa koskevan lainsäädännön
- Tekniset taidot: painotus digitaalisissa taidoissa, videotuotannossa ja sosiaalisen median ymmärtämisessä
- Näkemys media-alan tilasta ja tulevaisuudesta – saavutetaan vahvoilla yhteyksillä työelämään
Lista III: Kolme taitoa joilla saa töitä
(Tutkimusjohtaja Rasmus Nielsen, Reuters-instituutti )
- Yksi iso maailmankieli
- Teknologiataidot
- Jokin erikoisala, jolla on kysyntää, esimerkiksi talous
Lista IV: Suomalainen näkemys
(Toimittajakoulutuksen johtaja Anne Leppäjärvi, Ammattikorkeakoulu Haaga-Helia )
- Ymmärrys journalismin yhteiskunnallisesta merkityksestä ja journalistin vastuista ja velvollisuuksista sekä taidot toteuttaa niitä. ”Esimerkiksi julkisuuslainsäädäntö on Suomessa laaja, mutta käytännössä se on juuri niin laaja kuin miten sitä käytetään.”
- Kehittämisosaaminen ja -asenne: yrittäjähenki ja taito suunnitella ja toteuttaa kehityshankkeita.
- Monialaisuus ja verkostoituminen. ”Haluan purkaa yksin tekemisen kulttuuria.”
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Vuosi jona Britannia muuttui – ja pysyi samana - 20.06.2016
- Tunteiden vallankumous - 02.06.2016
- Brittiläinen todellisuus ja myytti suomalaisesta sotahulluudesta - 21.04.2016
- Mitä en olisi tajunnut Brexit-keskustelusta ellen olisi asunut Britanniassa, ja mitä britit itse eivät lainkaan tajua - 18.04.2016
- Lontoolaiset kiittävät bussikuskia — ovatko he siis maalaisia? - 26.02.2016
- Tervetuloa Britannian kalleimpaan kaupunkiin - 14.01.2016
- Euroopan kriisit voivat tehdä hyvää hapattuneelle EU-journalismille - 05.11.2015
- Suomalaiset mediatutkijat ovat etääntyneet liian kauas työelämästä - 01.10.2015
- Viisi kirjaa joilla pääset Oxfordin tunnelmaan - 22.09.2015