Lokakuisena aamuna, samaan aikaan kun hurrikaani Milton lähestyi Floridan rannikkoa, minä kävelin sateisessa Kööpenhaminassa kohti ilmastojournalistien konferenssia. European Journalism Centren järjestämässä tapahtumassa oli aiheena taistelu ilmastonmuutosta koskevaa misinformaatiota vastaan. Olin ilmoittautunut, koska stipendivuoteni aikana Aarhusissa tarkoituksenani on tutkia mis- ja disinformaation käsittelytapoja mediassa. Toivoin, että konferenssi antaisi hyvän yleiskuvan siitä, millaista väärää tietoa ilmastokriisistä liikkuu ja millaisia strategioita mediassa käytetään väärän tiedon korjaamiseksi ja torjumiseksi.

Toimittaja Michael Lund esittelee Berlingske-lehden palkittua juttua meriluonnon kuolemasta. Kuvajournalisti Asger Ladefoged kuvasi Tanskan merenpohjaa sukellusvarusteissa. Kuva: Alexander Hjorth Jespersen

Tapahtumassa misinformaatio ymmärrettiin kuitenkin laajemmin. Ensisijaisesti esiintyjät ja panelistit puhuivat siitä, miten oikea tieto ilmastonmuutoksesta saadaan perille suurelle yleisölle, joka on väsynyt aiheeseen. Tanskalaisen Berlingske-lehden toimittaja Michael Lund esitteli palkitun artikkelin, jonka otsikko on suomeksi ”Suuri osa Tanskasta on kuolemassa”. Jutun lähtökohtana oli tieto, että Tanskassa valtava osa merialueista on käytännössä kuollut: rehevöitymisen seurauksena meren happitaso on vajonnut niin alas, että kalat ja kasvillisuus ovat tukehtuneet. Lund sekä kuvajournalistit Mathias Svold ja Asger Ladefoged kiersivät vuoden verran kuvaamassa merta ja sen mutaista, sakeaa, mädäntynyttä pohjaa. Lundin mukaan suuri osa tanskalaisista luulee, että meren saastuminen johtuu teollisuuden päästöistä, mutta 70 prosenttia mereen päätyvästä typestä tulee maataloudesta. ”Hukuttakaa disinformaatio faktoihin ja tieteeseen”, Lund neuvoi. Lehden synkät kuvat ja videot herättivätkin lukijoiden ja poliitikoiden huomion jutun ilmestyttyä syyskuussa 2023.

Politikenin päätoimittaja Amalie Kestler sanoi, ettei toimitusten tulisi syyttää lukijoita siitä, jos ilmastojutut eivät kiinnosta. Lehden yksi ratkaisu on ollut julkaista vähemmän ilmastojuttuja ja toteuttaa ne paremmin. Kuva: Alexander Hjorth Jespersen

Olen useasti kuullut sanottavan, ettei ilmastojournalismia lueta. Kyselyissä lukijat saattavat toivoa pitkiä, syventäviä artikkeleita ilmastokriisistä, mutta kun sellaisia julkaistaan, lukijamäärät jäävät vaisuiksi. Konferenssissa jotkut puhujista tarjosivat ratkaisuksi rakentavaa journalismia, jota olen täällä säätiön tuella opiskelemassa. Rakentavan journalismin väite ilmastouutisoinnista on se, että uutisten tulisi herättää myös toivoa. Ilmastojournalismi on niin lohdutonta, että lukijat turtuvat ja lopulta ärtyvät siihen, että media lietsoo pelkoa maailmanlopusta. Rakentavassa journalismissa ajatellaan, että median tulisi esitellä enemmän ratkaisuja ja teitä ulos kriisistä. Tällainen lähestymistapa on omaksuttu esimerkiksi Norjan ja Ruotsin yleisradioyhtiöissä.

Paneelikeskustelun jälkeen eräs ruotsalainen toimittaja nosti kätensä ja kommentoi, että maailma on kohta tulessa ja kuolemme kaikki, joten nyt ei taida olla toivon aika. Ehkäpä ihmisiä kuitenkin motivoisi paremmin pelko. Joku toinen huomautti, että ratkaisujen korostaminen voi itsessään johtaa misinformaatioon, väärään tilannekuvaan. Jos ilmastojutut keskittyvät hehkuttamaan hiilidioksidisuodattimia ja sähköautoja, yleisölle voi tulla valheellinen käsitys siitä, että koko kriisi onkin teknologialla ratkaistu eikä mitään mullistavaa elämäntapojen muutosta tarvita.

Joku kolmas kysyi myöhemmin, että eikö Norjassa, joka on suuri öljyntuottajamaa, ratkaisuja löytyisi aika läheltäkin.

Olen miettinyt, eikö ratkaisujen etsiminen ole etupäässä poliitikoiden tehtävä – tai eivätkö ratkaisut ole usein poliittisempia kuin ongelmat. Kuten Euroopan metsäinstituutin viestintäpäällikkö Rina Tsubaki sanoi, myös tieteen piirissä on ideologisia eroja siinä, miten ilmastokriisi tulisi ratkaista tai miten siihen pitäisi sopeutua. Sitä paitsi ratkaisujournalismissa voi näkyä ylivirittynyttä teknologiauskoa tai sitten harhaanjohtavaa viestiä, että ilmastokriisin ratkaisut olisivat ensisijaisesti kuluttajien käsissä. Helppoja mutta liian pieniä ratkaisuja.

Konferenssi loi kuitenkin uskoa siihen, että ilmastojournalismi on kehittynyt ja erikoistunut ja että toimittajat osaavat tunnistaa viherpesun sudenkuopat. Asiantuntemuksen lisääntyminen voi antaa medialle mahdollisuuden, ja ehkä myös vastuun, osoittaa myös ratkaisuja. Sitä paitsi pelkistä uhista raportoiminen voi jättää lukijan kummalliseen tilanteeseen. Tanskalaisen Zetlandin ilmastotoimittaja Thomas Hebsgaard muotoili sen näin: lehdessä kerrotaan, että viiden minuutin päästä maapallon pelastaminen on liian myöhäistä, ja sen jälkeen asiasta ei uutisoida kahdeksaan kuukauteen. On hyvä pitää esillä, että tavoitteiden eteen myös työskennellään. Hebsgaardin mielestä ilmastotoimia uhkaa nyt nihilismi myös ratkaisujen suhteen, mikä johtaa viivyttelyyn. Tulkitsin, ettei häntä huoleta niinkään marginaalinen ilmastoskeptisismi kuin enemmistön ratkaisuskeptimismi: väärä tilannekuva siitä, ettei kriisi ole ratkaistavissa.

Konferenssin kuvagalleriasta löysin itseni monta kertaa otsa syvässä rypyssä. Kuva: Alexander Hjorth Jespersen

Ilmastojournalismin konferenssista ei ainakaan jäänyt toivoton olo, ja joitakin ratkaisujakin kirjasin ylös. Tanskalaisessa Politiken-lehdessä ilmastojuttujen lukijamäärät ovat nousseet, kun on keskitytty tarkemmin siihen, mitä lukijat tarvitsevat, ja hiottu juttujen kärkiä ja otsikoita. Ilmasto-sanaa ei otsikossa välttämättä kannata käyttää, sanoi päätoimittaja Amalie Kestler. Zetlandin toimittaja Thomas Hebsgaard uskoi, että henkilökohtainen ääni ilmastojutuissa lisää uskottavuutta ja luotettavuutta tekoälyn disinformaatiotulvan edessä. Euroopan metsäinstituutin Rina Tsubaki suositteli, että toimittajat tutustuisivat laajasti tutkimuskenttään, tutkijoiden taustoihin ja painotuksiin. Ratkaisuihin on sovellettava faktantarkistusta yhtä lailla kuin kaikkeen muuhunkin. Ja lisäksi, jos kirjoittaa ratkaisuista, kannattaa esitellä niitä kokonainen sarja, ei vain yhtä.

Myös päivän suuri ilmastouutinen, hurrikaani Milton, jätti miettimään pelon ja toivon suhdetta. Tutkijat varoittivat, että Miltonin kaltaiset rankkasateet ovat kaksi kertaa todennäköisempiä ja noin kolmanneksen pahempia nykyilmastossa, joka on 1,3 astetta lämpimämpi kuin se olisi ilman ihmisen vaikutusta. Mutta tämän rajuilman tuhot jäivät odotettua vaisummiksi. Onnihan se oli, mutta suuri keskustelu ilmastonmuutoksesta jäi seuraavaan kertaan.

Kuvat: Alexander Hjorth Jespersen

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• The Danish Way eli lapsiystävällinen Tanska - 12.09.2024