Varastin tänään pari tuntia vapaata aikaa keskeltä päivää ensimmäistä kertaa viikkoihin. Puheet opiskelun rankkuudesta yhdysvaltalaisessa maisteriohjelmassa eivät ole lainkaan liioiteltuja, pikemminkin alakanttiin. Tosin olen ymmärtänyt, että Columbian yliopisto on jopa amerikkalaisella mittapuulla erityisen rankka. Harvassa paikassa, sairaaloita lukuun ottamatta, arvostetaan keskellä yötä tehtyä työtä niin paljon kuin täällä.

Tänä aamuna kirjoitin ensin jutun teemalla ”havainnoi kaksi tuntia jotain sellaista, joka kertoo olennaisen tilanteesta tietyllä alueella juuri nyt”. Lisäksi yritin tehdä kooditehtävää eteenpäin, huonolla menestyksellä. Sitten lähdin tekemään haastatteluja keskikaupungille toista juttua varten.

Mutta, hah, päätin takaisin tullessa ottaa hetken ihan vain kaupungilla kävelyyn. Lämpötila +34 varjossa ei ollut retkeen paras mahdollinen, mutta koskaan ei voi tietää, milloin seuraava tilaisuus vastaavaan ylenpalttisuuteen tulee.

Bryant Parkin ja Trump Towerin ohi hikoillessani ehdin miettiä, minkä verran olen newyorkilaistunut kahdessa kuukaudessa. Nämä keksin.

1. Osaan vetäistä metrokortin juuri oikealla nopeudella lukijan läpi niin, että pääsen sujuvasti portista yhdeksällä kerralla kymmenestä.

2. Osaan näyttää tuskastuneelta, kun joku ei osaa ja jono tukkeutuu.

3. Keksin kiertoreittejä, jotta ei tarvitsisi mennä massojen joukkoon Times Squarelle. Pienen miinuksen saanen siitä, että sen valot ja pilvenpiirtäjät tekevät yhä vaikutuksen.

4. Hitaasti kävelevät ja varoittamatta suuntaa vaihtavat turistit ärsyttävät.

5. Sisäänheittäjät ja muut houkuttelijat eivät enää juuri lähesty nähtävyyksien lähellä. Ehkä tosiaan kävelen tarpeeksi nopeasti.

6. Tiedän, miksi museot ja teatterit ovat täynnä turisteja. Muut ovat töissä.

7. ”Kolme jugurttia viidellä dollarilla” on alkanut tuntua oikeasti ihan hyvältä tarjoukselta. Muuten ruuan hinta Manhattanilla kyllä kauhistuttaa yhä.

8. Olen kehittänyt erityisen aistin julkisten vesipisteiden havainnointiin. Niitä on lähes kaikkialla.

9. En enää häkelly, kun ventovieras alkaa antaa ohjeita kaupan hyllyllä: ”Jos et osaa päättää, ota porkkanamehua. Se on terveellistä.” Tai metrossa: ”Meidän pitäisi perustaa yhdessä kultti” (keskustelun aloittanut vanhempi nainen kiinnitti huomioita siihen, että meillä oli molemmilla musta huppari. Loppumatkan mietimme, millaisella kultilla voisimme rikastua). Tai isossa näyttelyhallissa: ”Mitä luulet, missä kohdassa minun pitäisi seistä, että kaikki täällä kuulisivat ääneni.”

Aloitan joskus jopa itse keskustelun metrossa tai kaupan hyllyllä.

10. Tilasin netistä vaatepaketin kertomalla kokoni, muutaman asian tyylistä ja pari sanaa vaatekaapin nykytilasta (äärimmäisen suppea) ja summittaisen hintatoiveen. Ei tarvinnut päättää edes, mitä vaatekappaleita tarkalleen haluan, saati yrittää selvittää mallia ja oikeaa väriä nettikuvan perusteella. Kaiken päälle palvelu sai minut tuntemaan itseni fiksuksi, kun olin ulkoistanut päätöksenteon toiselle.

Näissä asioissa olen yhä täysin suomalainen

1. Käsitys journalismista.

Ihmettelin luennolla, miksi toimittajien ei odoteta tekevän juttuihinsa otsikkoehdotuksia. Professori: ”Mutta eihän toimittaja voi tietää, monelleko palstalle juttu tulee.” Anteeksi huippuyliopisto, mutta piti purra huulta.

2. Käsitys journalismista 2.

Täällä ajatellaan helposti, että juttu on sitä parempi mitä useampaa ihmistä siihen on haastateltu. Kyllähän se joskus pitää paikkansa, mutta usein ei. Suomessa pannaan enemmän painoa juuri oikeiden haastateltavien löytämiseen. Tosin joskus sekin menee metsään, myönnetään.

3. Vapaa-ajan merkitys.

Täällä työllä on suurempi arvo kuin vapaa-ajalla, mikä järkyttää yhä. Vapaa-aika käsitetään jotenkin tyhjänä tilana, jossa ei tapahdu mitään. Vaikka eikö meille jo lapsina opeteta, että ajattelu tapahtuu nimenomaan siellä?

En ole vielä saanut selville, ovatko kaikki jatkuvasti vain niin väsyneitä, että vapaa-aika tarkoittaa Netflixin tuijottamista tyhjin silmin. Kuulin baarissa keskustelun, jossa mies sanoi iloisena ystävälleen lähteneensä töistä jo klo 16, mentyään sinne kahdeksaksi. Edellisen kerran hän oli kuulemma lähtenyt yhtä aikaisin jouluna.

4. Delit.

Osaan tilata ruuan delistä jo aika nopeasti, mutta en New York -nopeasti. Itseluottamus ei myöskään riitä lisävaatimuksiin, joita aito newyorkilainen pystyy heittämään tilauksensa sekaan hidastamatta silti jonoa merkittävästi. Päädyn usein tilaamaan jotain sellaista, jonka toivon tuottavan mahdollisimman vähän lisäkysymyksiä.

5. Olen alkanut kaivata suomalaisia eineksiä. Valtakunta pinaattiletuista (en edes pidä pinaatista).

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Kaikki, mitä opin algoritmeista, olisi pitänyt kertoa jo peruskoulussa - 27.05.2020
• Jäädä vai lähteä – New Yorkissa maailmanpolitiikka tulee nyt suoraan iholle - 20.03.2020
• New York - kaupunki, jossa kymmenet tuhannet nukkuvat kadulla, mutta jossa kukaan ei töni - 23.01.2020
• Ajattelu hoidetaan sitten omalla ajalla! - 06.11.2019
• “Stressaaminen kannattaa aina” ja muita neuvoja työpaikan löytämiseen - 19.09.2019
• Uusia alkuja, vääriä ajoituksia – eli yhdysvaltalainen viesti journalistiopiskelijoille - 28.05.2019