Pahoittelut. Kirjoitan tätä melkoisessa krapulassa, sillä minulle tarjoiltiin eilen tequilaa, jota en ole koskaan oikein osannut juoda. Kävi ilmi, että en osaa vieläkään.

Olimme juhlimassa kiinan kielen toisen opintotason päättymistä. Mukana oli kaksi opettajaa ja kourallinen meitä oppilaita. Istuimme ulkona terassilla, sillä se oli vielä jotakuinkin mahdollista. Pöydässä oli ruokaa, olutta, frozen margaritoja ja tequilaa. Keskustelimme vaatteiden teettämisestä, siirtolaisista ja kiinan kielen erikoisuuksista. Sitten jossain vaiheessa vaihdoin kielen tankerosaksaan ja aloin muodostaa virkkeitä, joissa toistuivat sanat ”Lederhosen”, ”Edelweiss” ja ”Sauerkraut”.

Kun opiskelee yliopistossa 38-vuotiaana, huomaa välillä regressoituvansa parikymppisen itsensä tasolle. Enkä puhu pelkästään tästä krapulasta, vaan joukosta tunnetiloja, jotka ovat tuttuja parinkymmenen vuoden takaa. Esimerkiksi epävarmuus uusien koulukavereiden edessä. Kun menin syksyn ensimmäisille luennoille, mielessä haparoi erinäisiä kysymyksiä, kuten: ”Mitäköhän muut ajattelevat englannin ääntämisestäni?” ”Istuako luokaan eteen, keskelle vai taakse?” ”Katsooko ne minua siksi, että vaikutan heistä teinivaatteisiin pukeutuneelta pullealta keski-ikäiseltä?”

Olen luennoillani Fudanin yliopistossa selvästi vanhin opiskelija, mikä on välillä vaivaannuttavaa. Se vain tuntuu oudolta. GoEast-kielikoulussa, jossa opiskelen kiinaa, on onneksi monipuolisempi ikärakenne, ja olen sieltä löytänyt ystäviäkin.

Mutta opiskelu vanhempana on myös todella antoisaa. Ehkä siksi, ettei opintoja ota enää itsestäänselvyytenä. Ne tuntuvat lahjalta, jotka joku toinen on paketoinut minua varten. Tampereen yliopistossa luin aikoinaan Suomeen liittyviä, enimmäkseen humanistisia aineita – kirjallisuutta, kieltä ja journalismia. On ollut mullistavaa opiskella jotain aivan muuta, Kiinan kulttuuria ja yhteiskuntaa. Samalla olen oppinut uusia asioita muiden opiskelijoiden lähtömaista, sillä luennoilla keskustellaan paljon. Esimerkiksi viime viikolla kuulin avioliitosta Keniassa ja asunnontuotannosta Singaporessa.

Vaikka ihmeteltävää riittäisi, jatkan asialinjalla joskus toiste. Nyt makaan vielä tovin tässä saksalaisen ystäväni Lassen olohuoneessa. Lasse ja hänen tyttöystävänsä toivat minut kotiinsa nukkumaan, mistä olen heille kiitollinen.

Täällä on yllättävän hiljaista, ulkoa kuuluu vain kaukaisia rakennustyömaan ääniä. Viereisellä sohvapöydällä on kaksi vesilasia, kirja nimeltä Chinesisch für Deutsche ja pahvipakkaus sitruunatäytteisiä Oreo-keksejä.

Kurotan käteni turhaan; kaikki keksit on jo syöty.

Vaikka minulla on nälkä, ylös nouseminen tuntuu turhan suurelta ponnistukselta. On parempi vain hengittää paikallaan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Heippa Shanghai - 13.06.2016
• Kysymyksiä vailla vastausta - 06.06.2016
• Tapaus Mao - 10.05.2016
• Sen kerran kun petyin - 11.04.2016
• Akseli, Kake, Topi ja Tassu - 08.03.2016
• Helppohan tässä on huudella - 13.01.2016
• Big in China - 07.01.2016
• Postikortin sisällä - 28.10.2015
• Äkillisen synnytyksen äärellä - 21.09.2015