Niin alkoi vuosikurssi 2023:n opinnot Columbian yliopiston journalismikoulussa
Juhana Rossi
Yhdysvaltalaisissa yliopistoissa opiskelijat tyypillisesti identifioidaan vuosikurssin ja jatko-opiskelijoiden osalta myös opintosuunnan mukaan. Tämän määritelmän mukaan kuulun Columbian journalismikoulun vuosikurssiin 2023. Tuon määritelmän saa siis jokainen nyt elokuussa opintonsa aloittanut journalismikoulun opiskelija, joka suorittaa maisteriohjelmaa ja jonka on tarkoitus valmistua ensi vuoden aikana.
Englanniksi olemme Columbia School of Journalism Class of 2023. Meitä opiskelijoita on noin 200, ja puolet on ulkomaalaisia. Omalla opintosuunnallani eli datajournalismin maisterikurssilla opiskelijoita on yhdeksäntoista. Ulkomaalaisia datajournalismin opiskelijoista on selvä enemmistö eli viisitoista.
Koulu alkoi aluksi alun toista viikkoa kestäneellä orientaatiojaksolla, jonka aikana meille kerrottiin koko joukko käytännön asioita, jotka vaihtelivat terveydenhuollon järjestelyistä siihen, millaisiin turvallisuuteen liittyviin asioihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun liikkuu kaupungilla. Kaksi neuvoa jäi mieleen: metrossa ei välttämättä kannata mennä viimeiseen tai ensimmäiseen vaunuun, ja pimeään aikaan puistojen läpikulkua kannattaa harkita.
New York on vajaan yhdeksän miljoonaan asukkaan suurkaupunki, mutta suurkaupungissa esiintyvät kielteiset ilmiöt kuten rikollisuus eivät näy Morningside Heightsissa eli kaupunginosassa, jossa Columbia sijaitsee. Sijainnin hyvä puoli on se, että koululta ja sen vieressä sijaitsevalta asunnoltani on lyhyt matka keskuspuistoon ja Manhattanin saaren länsirannalla sijaitsevaan Riverside Park -puistoon. Kumpikin sopii reippailuun mukavasti.
Ken muistaa elokuvan Haamujengi eli Ghostbusters, siinä vilahtaa yhdessä kohtaa hyvä yleiskuva Columbian kampuksesta ja kuvissa näkyy myös journalistiikan koulu kohtauksen loppupuolella Bill Murrayn ja Dan Aykroydin kasvojen välissä. Rakennuksen edessä on Thomas Jeffersonin patsas. Ilmeisesti patsas on pystytetty journalismikoulun eteen, koska Jeffersonilla on maine vapaan lehdistön puolustajana.
Jeffersonin kerrotaan tokaisseen, että olkoon mieluummin sanomalehtiä ilman hallitusta kuin hallitus ilman sanomalehtiä. Tosin sananvapautta ja lehdistönoikeuksia käsittelevällä kurssilla opimme, että presidenttikauden loppupuolella Jeffersonin näkemys oli muuttunut sikäli nurjemmaksi, että hänen mukaansa ihmisen kannatti olla lukematta sanomalehtiä. ”Kaikkea sellaista, mikä ei ole totta, löytyy riittämiin sanomalehdistä.”
Yleisellä orientaatiojaksolla kuuntelimme luentoja. Meille oli annettu ennakkotehtäväksi kuunnella ennalta myös viisi podcastia, joissa Columbian professorit käsittelivät viittä teemaa: imperialismia, sukupuolia ja seksuaalisuuksia, valkoista (sanan etnisessä merkityksessä) luokkaa, maahanmuuttoa ja demokratian kaventumista. Tavoite oli siis antaa meille rautaisannos tietoa ajankohtaisista ilmiöistä, jotka läpäisevät nyt yhteiskunnan ja jotka ulottuvat kaikkiin niihin ilmiöihin, joita journalisteina käsittelemme.
Orientaation jälkeen alkoi sitten varsinainen opetus, joka on yhdysvaltalaiseen tapaan tiukkaa. Oppitunneille annetaan läksyjä ja luettavaa, jotka käsitellään tunneilla. Tunneilla käy myös runsaasti vierailevia puhujia elikkä tyypillisesti meritoituneita journalisteja kertomassa, miten he käytännössä tekevät työtään.
Meno on vaativaa, mitä tietysti voi odottaa yhdessä maailman tunnetuimmassa journalismin opinahjossa. Omat kurssini nyt aluksi käsittelevät uutistyötä, datajournalismia ja journalismia ohjaavaa etiikkaa ja lainsäädäntöä. Varsinaisia oppitunteja on kolmena päivänä viikossa. Loput kaksi päivää kuluvat käytännön työssä.
Esimerkiksi uutistyön kurssilla tehtävämme on kirjoittaa kolme verraten pitkää uutismaista artikkelia, jotka käsittelevät New Yorkin kaupunkia ja taloutta työelämän ja ammattiliittojen näkökulmasta. Työ on vienyt minut tähän mennessä muun muassa New Yorkin Labor Day -juhlapäivän paraatiin, jossa vaihdoin pari sanaa Yhdysvaltain työministerin Martin Walshin kanssa. Ensi viikolla tapaan yhden ammattiliiton eli Laborers Local 79:n väkeä.
Loppuhavaintona voi todeta sen, että koronapandemia näyttää ainakin nyt väistyneen taka-alalle. Toki siihen jatkuvasti viitataan, ja aihe vilahtelee keskusteluissa. On aika ennen ja jälkeen koronan. Yhdessä asiassa koronavarovaisuus näkyy: koulurakennuksen sisällä oppitunneilla ja luennoilla kaikkien oppilaiden on käytettävä suojamaskia.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Datajournalismin opiskelijoiden tasan vuoden mittainen urakka päättyi – Muistoihin kuuluvat murmeli ja vaikertajakyyhkyt - 16.08.2023
- Columbian kevätlukukausi päättyi juhlahumuun – datajournalismin opinnot jatkuvat kesän ajan - 23.05.2023
- Se on sitten kevät – ja joukko muita havaintoja datajournalismin opiskelijan arjesta Columbian yliopistossa - 27.04.2023
- Datajournalismin konferenssissa selvisi, ketä pidetään datajournalismin perustajana - 07.03.2023
- Kaikki ankat ruodussa eli datajournalismin opinnot Columbiassa jatkuvat - 23.01.2023
- Arkielämää New Yorkissa verkkokauppojen ja maahanmuuton aikakaudella - 07.12.2022
- Laki on niin kuin se luetaan - 28.10.2022