Berliini on tuhansien tarinoiden kaupunki. Kun asuu Euroopan historian polttopisteessä, tapaa toisinaan ihmisiä, joiden kohtaloista voisi kirjoittaa romaanin.

Kerron niistä yhden.

Vuonna 1968 Hans-Jochen Scheidler oli 24-vuotias vastavalmistunut fyysikko. Hän asui Itä-Berliinissä ja vihasi DDR:n korruptoitunutta diktatuuria. Kehenkään ei voinut luottaa, ja mustalla listalle saattoi joutua kuka tahansa.

Sitten koitti Prahan kevät. Alexander Dub?ek ryhtyi uudistamaan rapautunutta järjestelmää ja rakentamaan uutta, ihmiskasvoista sosialismia. Hans-Jochen matkusti Prahaan juhlimaan ystäviensä kanssa. Hän alkoi suunnitella jatko-opintoja Prahassa ja haki niitä varten apurahaa. Se myönnettiin. Tulevaisuus näytti lupaavalta, ja Hans-Jochen alkoi valmistella muuttoa.

Elokuussa 1968 unelmat romahtivat. Neuvostotankit vyöryivät Prahan kaduille, ja Varsovan liitto miehitti maan. Nuorista tuntui, että jotain oli tehtävä. Toivon kevät ei voinut päättyä näin. He päättivät painaa pieniä lentolehtisiä. Niissä luki: ”Kansalaiset – toverit. Tshekkoslovakian kaduille tunkeutuneet tankit palvelevat vain luokkavihollista. Ajatelkaa sosialismin tulevaisuutta, vaatikaa oikeaa tietoa.” Sitten he jakoivat lappusia ympäri Prahaa.

Lopun arvaattekin. Ei kestänyt kauan, ennen kuin koko kaveriporukka oli vangittu ja kuljetettu Stasin pahamaineiseen vankilaan Berliinin Hohenschönhauseniin. Pikaoikeudenkäynnin jälkeen Hans-Jochen sai kahden ja puolen vuoden tuomion ja hänen toverinsa vielä kovemmat rangaistukset.

”Täällä asuin”, Hans-Jochen Scheidler sanoo ja kehottaa astumaan pieneen ränsistyneeseen selliin. Muutaman neliön tilassa on vain kova laveri, WC:n virkaa tekevä ämpäri ja pesuallas. Ikkunat ovat lasitiiltä, jotta niistä ei voinut nähdä ulos.

Tyylikkäästi harmaantuneen, hoikan ja herrasmiesmäisen Hans-Jochenin rauhallista kerrontaa kuunnellessa tuntuu vaikealta uskoa, että hän on hautonut itsemurhaa tässä kurjassa kopissa. Kun ainoa kontakti oli vartija, joka toi ruoan ja vahti öisin, että vanki nukkui oikeassa asennossa eli selällään käsivarret kylkiä myöten, ajatukset alkoivat kiertää yhtä rataa. Mutta miten hirttäytyä ilman köyttä? Ja kattokin oli toivottoman korkealla.

”Viikon kohokohta oli kun Stasin agentti saapui kuulustelemaan ja tivaamaan tunnustusta rikoksista, joihin en ollut syyllistynyt. Silloin sain sentään puhua jonkun kanssa”, Hans-Jochen hymähtää.

Hans-Jochenin tarina päättyi paremmin kuin monen muun Hohenschönhauseniin teljetyn kohtalotoverin. Hänet vapautettiin 16 kuukauden vankeuden jälkeen. Hänet pelasti vanhempien maine luotettavina DDR:n kansalaisina. He olivat toimineet sodan aikana natsien vastaisessa rintamassa, ja sen ansiosta asianajaja onnistui neuvottelemaan Hans-Jochenille lyhyemmän tuomion.

Hän vapautui jouluna 1969.

”Kun soitin vanhempieni kodin ovikelloa jouluaattona, he eivät voineet uskoa silmiään. Paras joululahjamme, he sanoivat.”

Hans-Jochenin painajainen oli ohi – mutta niin oli hänen uransakin. Hän ei saanut koulutusta vastaavaa työtä mistään ja päätyi työskentelemään erilaisissa hanttihommissa. Kun Saksat yhdistyivät, oli jo myöhäistä päästä pitkän tauon jälkeen kovasti kilpailtuun tutkimusmaailmaan.

Eläkkeelle jäätyään Hans-Jochen löysi yllätyksekseen uuden uran. Häntä pyydettiin oppaaksi Hohenschönhauseniin. Stasi-vankilassa – josta kollegani Inka Kovanen on kertonut tarkemmin muutaman kuukauden takaisessa blogissaan – käy loputon vieraiden virta: koululaisia, entisiä vankeja, turisteja… Tätä lähimenneisyyden hirveyttä tullaan hämmästelemään samaan tapaan kuin keskitysleirejä.

”Ajattelin, että miksipä ei. Aika tuppasi käymään pitkäksi, kun en ollut töissä, ja tuntui siltä, että ehkä minulla olisi jotain kertomisen arvoista”, Hans-Jochen sanoo hyvästellessään ryhmämme synkän vankilakolossin pihalla, jota kevätaurinko lämmittää.

Sitä sinulla on, mietin liittyessäni rautaportista ulos vellovaan turistilaumaan. Kadulla autot soittavat torvia aamupäivän ruuhkassa, raitiovaunut kolistelevat kiskoja pitkin ja makkaranmyyjät kauppaavat currywurstejaan. Ihan tavallinen tiistai. Onneksi vuonna 2014.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Jäähyväiset Berliinille - 15.07.2014
• Rakkain terveisin äiti - 02.06.2014
• Sähköposteja mustaan aukkoon - 02.05.2014
• Elämää Schönhauser Alleella - 31.03.2014
• Hullunhauska saksan tunti - 20.01.2014
• Lukupiiri metrossa - 05.12.2013
• Äiti hyppäsi tuntemattomaan - 30.10.2013