Lokakuun ensimmäisellä viikolla Berkeleyn toimittajakoulun vierailijana (writer-in-residence) toimi New York Timesin toimittaja James Risen. Mies, jota Yhdysvaltain valtaapitävät ovat pitkään jahdanneet.

Risenia uhkaa vankilatuomio lokakuun 17. päivänä alkavassa oikeudenkäynnissä. Yhdysvaltain hallituksen syyttäjät ovat yrittäneet pitkään murtaa Risenin lähdesuojaa. Käynnissä on jo kolmas yritys. Aiemmilla kerroilla Risenin lakimiehet ovat onnistuneet vakuuttamaan tuomarin siitä, että toimittajan lähdesuojan murtaminen ei ole kyseisissä tapauksissa ollut välttämätöntä.

Tällä kertaa kamppaillaan Risenin tammikuussa 2006 julkaisemasta kirjasta The State of War: The Secret History of the CIA and the Bush Administration. Tarkemmin ottaen kirjan luvusta, jossa Risen paljasti, että CIA yritti huijata iranilaisia syöttämällä heille ydinasetietoa venäläisen insinöörin kautta. Tietoon oli upotettu virhe, jonka CIA toivoi vievän Iranin ydinaseohjelman pitkäksi aikaa väärille raiteille. Mutta Risenin lähteiden mukaan virhe oli helposti havaittavissa, minkä jälkeen tiedot pikemminkin auttoivat iranilaisia ydinaseiden kehittämisessä.

Risenin kirjassaan kertomat asiat eivät varsinaisesti mairittele Yhdysvaltain turvallisuuspalveluita, CIA:ta ja NSA:ta. Virkamiehet ja presidentti George W. Bush olivat raivoissaan jo joulukuussa 2005 ilmestyneestä New York Timesin artikkelisarjasta, jossa Risen ja Eric Lichtblau paljastivat, että NSA (National Security Agency) oli salakuunnellut laittomasti omia kansalaisiaan. Toimittajat saivat ansioistaan Pulitzer-palkinnon. Timesin päätoimittajat olivat epäröineet jutun julkaisemista vuoden ajan sen jälkeen, kun Bush oli kutsunut lehden edustajat Valkoiseen taloon ja vaatinut jutun hautaamista.

Risen on auktoriteetteja kumartamaton pitkän linjan toimittaja, joka on erikoistunut turvallisuuspolitiikkaan. Juttujensa vuoksi hän on muuttunut turvallisuuspalveluiden toiminnan seuraajasta sen kohteeksi. Risen kertoi Berkeleyssä puhetilaisuudessaan ja tutkivan journalismin seminaarissa, että liittovaltion agentit ovat tutkineet kaiken: hänen puhelunsa, sähköpostinsa, luottokorttitietonsa ja matkustusasiakirjansa.

Risen ei ole ainoa toimittaja, jota Yhdysvaltain poliitikot ja viranomaiset ovat yrittäneet hiljentää. Vuosikymmenten ajan hallinnon edustajat pidättäytyivät puuttumasta toimittajien lähdesuojaan ja kunnioittivat amerikkalaisittain hyvin perinteikästä lehdistönvapauden ideaa, mutta syyskuun 11. päivä 2001 muutti tämänkin asian. Turvallisuus painoi vaakakupissa sen jälkeen paljon enemmän kuin kansalaisvapaudet, minkä lehdistönkin edustajat saivat huomata.

George W. Bushia on helppo syyttää tästä kehityksestä, mutta avoimuutta ja läpinäkyvyyttä vaalikampanjassaan lupaillutta Barack Obamaa vuodot ärsyttävät vielä enemmän. Obaman aikana hallinto on käyttänyt oikeustoimia vuotajia ja kriittisiä toimittajia vastaan useammin kuin aikaisempien presidenttien kausilla yhteensä. Obaman vuonna 2009 saama Nobelin rauhanpalkinto alkaa näyttää perusteettomalta, sillä turvallisuuspolitiikassa hän ei ole muuttanut Bushin linjaa ja ulkopolitiikassakin ero on marginaalinen.

Risenin tapaus on merkittävä kahdesta syystä. Toimittajille siksi, että sekä Bushin että Obaman poliitikot ja virkamiehet ovat yrittäneet tehdä tinkimättömästä reportterista varoittavaa esimerkkiä. Ennen kaikkea tapaus on kuitenkin äärimmäisen merkittävä kansalaisille ja demokratialle. Vuoden 2001 syyskuun 11. päivän jälkeen Yhdysvalloissa on paisutettu turvallisuuspalvelut valtavaksi koneistoksi, joka nielee miljardeja dollareita päivittäin. Kansallisen turvallisuuden käsitteen varjolla valtaosa näiden palveluiden toiminnasta julistetaan salaiseksi. Ja sen jälkeen yritetään leimata rikollisiksi ihmiset, jotka puhuvat näistä asioista toimittajille, sekä toimittajat, jotka julkaisevat tätä salaista tietoa.

Näin iso ja nopeasti kasvava osa Yhdysvaltain hallinnon toiminnasta ja verorahojen käytöstä on rajattu julkisen keskustelun ulkopuolelle. Seurauksena on, että salaisissa operaatioissa ja turvallisuuspalveluissa toimivat ihmiset eivät ole vastuussa toiminnastaan. Tätä ilmiötä on kuvattu toisaalla sanalla poliisivaltio.

Vallan vahtikoiraa siis tarvitaan, jotta Yhdysvalloissa ei hukattaisi maailman perinteikkäimmän demokratian hienoimpia piirteitä. Valppaasti ja terävästi haukkuvat toimittajat, kuten Risen, ovat isänmaan asialla.

Lisätietoa:

http://www.pulitzer.org/works/2006-National-Reporting-Group1

http://www.washingtonian.com/print/articles/6/0/16336.html

http://www.newyorker.com/reporting/2011/05/23/110523fa_fact_mayer

http://www.documentcloud.org/documents/229733-judge-leonie-brinkemas-ruling-quashing-subpoena.html

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Mihin journalismia tarvitaan? - 30.04.2012
• Myytti hyvästä kirjoittajasta - 04.04.2012
• Kaapista ulos - 23.02.2012
• Professori urheilukentällä - 12.01.2012
• Poliisi pamputtaa taas - 22.11.2011
• Moniosaajia leirityksellä - 10.10.2011