Lukuvuodestani Pietarin Eurooppalaisessa yliopistossa tuli erikoinen sekoitus akateemista opintietä ja nykyvenäläistä eloonjäämistaistelua.

Kun viime syksynä aloitin opinnot Pietarissa, kuvittelin saavani paljon uutta tietoa venäläisestä yhteiskunnasta, historiasta ja nykypolitiikasta, mistä olisi sitten myöhemmin hyötyä journalistin työssäni.

Odotin akateemisen maailman tuovan ennen kaikkea syvempää ymmärrystä siihen, miksi poliittinen elämä Venäjällä on muotoutunut sellaiseksi kuin se nyt on, ja miksi Venäjän ja lännen välit ovat ajautuneet sellaiseen pisteeseen kuin missä me nyt olemme.  Ja luotin siihen, että Venäjän kriittisimpiin ja vapaimpiin kuuluva Eurooppalainen yliopisto olisi juuri sopiva sekoitus länsityylistä tiedemaailmaa yhdistettynä venäläiseen katsantokantaan, jotta opinnot pakottaisivat ajattelemaan asioita eri tavalla kuin pelkästä Suomen näkökulmasta.

Tätä kaikkea opinnoiltani myös sain. Ja kuten aina missä tahansa yliopistossa, jokin luento oli mielenkiintoisempi kuin toinen ja joku opettaja inspiroivampi persoona kuin toinen, mutta jokainen kurssi tuotti kuitenkin säännöllisesti sekä isompia että pienempiä ahaa-elämyksiä.

Sitä en kuitenkaan osannut arvata, että yksi opettavaisimmista kokemuksista ei liittyisikään yliopiston varsinaiseen opetukseen, vaan koko yliopiston eloonjäämistaisteluun.

Tätä kirjoittaessani Pietarin Eurooppalaisen yliopiston kohtalo on vielä täysin avoinna, sillä toukokuussa olleet kaksi ”ratkaisevaa” opetuslupaoikeudenkäyntiä siirrettiin tuomareiden päätöksellä pidettäväksi vasta heinäkuussa. Ensimmäinen istunto on vuorossa 13. heinäkuuta ja seuraava 25. heinäkuuta.

Muodollisesti riita on nyt kilpistynyt siihen, onko yliopiston politiikan ja sosiologian opettajilla riittävästi ”käytännön työkokemusta”.  Oikeudessa ratkaistavaksi tulee myös se, voivatko viranomaiset antaa jälkikäteen tiedoksi opettajien pätevyyskriteereitä, joita yliopiston olisi pitänyt ymmärtää noudattaa oraakkelimaisesti etukäteen aavistaen.

Lisäksi käynnissä on vielä toinen rinnakkainen oikeusprosessi, jossa yliopisto yrittää säilyttää itsellään mahdollisuuden toimia nykyisissä vuokratiloissaan Gagarininkadun marmoripalatsissa.

Tässä riidassa on kyse virallisesti siitä, että Pietarin kaupungin mielestä yliopisto on vaarantanut vanhan palatsin arvon asentamalla rakennukseen muun muassa vääränlaisia ikkunoita ja väliseiniä, vaikka suuri osa näistä moitituista rikkeistä on perua jo neuvostoajoilta ennen yliopiston perustamista. Kaiken lisäksi yliopisto on jo usean vuoden ajan kerännyt yksityisiltä lahjoittajilta kymmenien miljoonien eurojen suuruista remonttikassaa, jonka yliopisto haluaisi käyttää palatsin remonttiin saamatta itse edes omistusoikeutta rakennukseen. Restaurointisuunnitelmat on jo aikaa sitten hyväksytty Pietarin kaupungin tarkistuksissa, mutta nyt remontin aloittaminen on ymmärrettävästi siirtynyt vuokrasopimuskiistan vuoksi.

Pietarin Eurooppalaisen yliopiston muutamat luentosalit kertovat palatsin menneestä loistosta. Luennoilla käsitellään myös Venäjän nykypolitiikkaa kriittisesti.

Suomalaisen toimittajan silmin tarkkailtuna koko kiista on näyttänyt käsittämättömän järjettömältä prosessilta. Eurooppalainen yliopisto on laajasti tunnustettu yhdeksi Venäjän parhaista opinahjoista, mutta nyt se on joutunut palkkaamaan asianajaja-armeijan oikeudenkäyntejä varten. Jollain tapaa oudon huojentavaa on ollut kuitenkin havaita se, että yhtä ymmällään ovat myös yliopiston opettajat, hallintohenkilökunta sekä venäläiset opiskelijat.

Kukaan ei tunnu tietävän, mikä on oikea syy loputtomien tarkastusten, huomautusten ja oikeusvääntöjen takana. Eikä kukaan myöskään uskalla varmasti sanoa sitä, onko kaiken takana jokin tietty henkilö tai organisaatio virallisine korkeine tukijoineen – vai onko kyse vain venäläisestä byrokratian koneistosta, jonka hampaisiin voi musertua kuka tahansa sinne joutuessaan.

Ulkopuolisesta kuitenkin vaikuttaa varsin vahvasti siltä, että Eurooppalaisen yliopiston eloonjäämistaistelussa on kyse Venäjän perusarvoista: sallitaanko Venäjällä yhä akateemista kritiikkiä ja sallitaanko venäläisten opiskelijoiden katsoa kohti Eurooppaa, joka oli 1990-luvun puolivälissä juuri se ihanne, mitä edistämään yliopisto perustettiin ja minkä vuoksi se ristittiin nimenomaan Eurooppalaiseksi yliopistoksi. Jos yliopisto kaiken tämän päätteeksi joutuisi lakkauttamaan toimintansa lopullisesti, sillä olisi suuri symbolinen merkitys koko Venäjän kehityksen kannalta.

Entä miksikö tätä taistelua on ollut jollain kummallisella tavalla huojentavaa – tai pitäisikö sanoa paremminkin silmiä avaavaa – seurata? Siksi, että Pietarin Eurooppalaisen yliopiston venäläisten opettajien ja oppilaiden kohtalo sekä heidän reaktionsa osoittavat, että me Suomessa emme ole todellakaan yksin ihmeissämme Venäjän nykytapahtumista.

Meillä Suomessa ja lännessä ylipäätään kummastellaan usein, miksi Venäjä tuntuu kohtelevan meitä järjettömästi, mutta yhtä järjettömästi Venäjä kohtelee myös omiaan. Venäjä on täynnä kohtuuttomin perustein vainottuja ihmisiä ja organisaatioita eikä Eurooppalainen yliopisto ole niistä edes räikein esimerkki: on aivan kuin Venäjän historiallisena kohtalona olisi kerta toisensa jälkeen tuhota tai ainakin hiljentää omat parhaat voimavaransa ja älykkäimmät ihmisensä.

Eurooppalaisen yliopiston eloonjäämistaistelua voi siis katsella ikään kuin esimerkkitapauksena, joka antaa perspektiiviä koko Venäjän yhteiskunnalliseen tilaan ja siihen, miksi maan kehitys tuntuu etenevän monella saralla pelkin kukonaskelin tai ottavan jopa reippaita taka-askelia.

Kaiken tämän keskellä on ollut opettavaista seurata myös sitä tyynen rauhallaista tapaa, jolla yliopiston henkilökunta on taistellut opinahjonsa puolesta. Opiskelijoiden näkökulmasta elämä on jatkunut yliopiston sisällä koko ajan yllättävänkin normaalina, vaikka samaan aikaan henkilökunta on kasannut satoja kiloja papereita eri instansseihin venäläisten byrokraattien vaatimuksia tyydyttääkseen. Mutta voi sitä hukkaan heitettyä ihmistyövuosien määrää, mikä tähänkin kiistaan on käytetty sen sijaan, että kaikki se energia olisi voitu valjastaa Venäjän yhteiskunnan oikeaan kehittämiseen.

Lopulta ainoa konkreettinen suuri muutos omaan lukuvuoteen oli se, että kurssitutkielmiemme dead linea aikaistettiin keväällä muutamalla viikolla. Tämä tehtiin ennakoiden siinä pelossa, että yliopisto oletti menettävänsä toimilupansa jo toukokuun puoliväliin määrätyssä oikeudenistunnossa.

Opiskelijoille kurssitöiden aikaistus tuotti lisää stressiä, mutta en tiedä yhdenkään opiskelijan vaihtaneen kesken lukukautta toiseen pietarilaisyliopistoon, vaikka viranomaiset ovat tarjonneet tätä vaihtoehtoa varsin aktiivisesti. Pysymällä uskollisena yliopistolleen opiskelijat ovatkin osoittaneet omaa tahtoaan tavalla, joka on ollut kenties jopa katuprotesteja tehokkaampi vastalause Venäjän viranomaiskoneiston mielivallalle.

Syksyn suhteen Eurooppalainen yliopisto on vaikeiden valintojen edessä. Yliopistolle on tiettävästi kulissien takana ilmoitettu, että he eivät tule voittamaan toimilupakiistaa, sillä eiväthän viranomaiset voi enää sallia omien kasvojensa menettämistä. Niinpä ratkaisuksi on ehdotettu mallia, jossa yliopisto pakotettaisiin häviämään oikeudessa, mutta samaan aikaan oppilaitokselle annettaisiin mahdollisuus anoa uutta toimilupaa ikään kuin puhtaalta pöydältä. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, kuinka kauan uuden opetuslisenssin saanti lopulta kestäisi ja tulisiko sen anomisessa uusia mutkia matkaan.

Etualalla oikealla oleva rakennus on Aleksei Navalnyin tekemien paljastusten mukaan päätynyt Dmitri Medvedeviä lähellä olevien sijoittajien haltuun. Yksi teoria on, että taaempana näkyvä Eurooppalaisen yliopiston rakennus kiinnostaisi nyt samoja sijoittajia ja siksi vuokrasopimus yritettäisiin purkaa.

Yksi suuri ongelma on myös se, että oppilaitoksen opetuslisenssi myönnetään aina tiettyä toimitilaa varten. Joten jos vuokrasopimuskiistan ratkaisu venyy, mahdollista uutta toimilupaa ei ehkä kannata edes yrittää hankkia tiloihin, jotka saatetaan joka tapauksessa menettää myöhemmissä oikeudenkäynneissä.

Tällä hetkellä näyttää varmalta jo se, että syksyn lukukauden aloittaminen siirtyy vähintäänkin useilla viikoilla, kenties jopa kuukausilla. Yliopistolla ei ole lupaa ottaa sisään uusia opiskelijoita ennen kuin kiista opetustoimiluvasta on saatu ratkaistua. Pahimmillaan kiistan venyminen saattaakin tarkoittaa sitä, että yliopiston on jätettävä koko syyslukukausi väliin ja yritettävä käynnistää opetus uudelleen ensi keväästä alkaen.

Mahdollista on myös se, että yliopisto yrittää ratkaista vuokrasopimuskiistan muuttamalla toisiin tiloihin, jotka se voisi ostaa itselleen. Erään teorian mukaan vuokrasopimuskiistan taustalla saattaa olla nimittäin se, että yliopiston naapurustossa oleva palatsi on tiettävästi päätynyt pääministeri Dmitri Medvedevin lähipiirin haltuun ja nyt samoilla sijoittajaryhmillä epäillään olevan halua laajentaa omistustaan myös yliopiston palatsiin. Jos näin olisi, yliopiston olisi ehkä järkevää tunnustaa vahvempien voimien voitto ja muuttaa vapaaehtoisesti muihin tiloihin.

Helsingin Sanomain Säätiön tulevalle uudelle suomalaiselle toimittajastipendiaatille ja koko stipendiohjelmalle jatkuva epävarmuus ei ole miellyttävä tilanne, mutta vielä tässä vaiheessa en haluaisi suositella ohjelmasta luopumista kenellekään.

Sillä mikä olisi se makein voitto, jonka yliopistoa piinaavat tahot voisivat kenties saavuttaa? Tietenkin se, että yliopiston alasajo hoituisi pikku hiljaa itsestään, kun sekä venäläiset että ulkomaalaiset opiskelijat ja yliopiston erilaiset tukijat kaikkoaisivat yksi toisensa jälkeen pois, joko peloteltuina tai loputtomiin kiistoihin turhautuneina.

Helsingin Sanomain Säätiön hallitus kävi huhtikuun lopulla tutustumassa Pietarin Eurooppalaisen yliopiston tilanteeseen. Yliopiston ensimmäinen vararehtori Veljko Vujacic (neljäs vasemmalta) otti vieraat vastaan.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Titanic-huijauksesta valetoimittajiin – ja pari omaa mokaani - 15.03.2017
• Yliopistoni sai tuomion: Venäjän parhaita, mutta kelvoton! - 14.02.2017
• Suomesta tuli ratkaisu Itä-Ukrainaan - tosin vain roolipelissä - 03.01.2017
• Näin käy trollaus Venäjän sisällä – kohteena yliopistoni - 19.12.2016
• Pietarin arkea: Vesivahinko ja outoa kaasunhajua - 21.11.2016
• Ei tullut ulkomaalaista agenttiakaan - 05.10.2016
• Kun ”eläkeläinen” oli tuplamaisteriksi tulla - 22.09.2016