Olen tähän asti yrittänyt kirjoittaa blogissa mahdollisimman paljon muista aiheista kuin koronaviruksesta, koska siihen liittyvää uutis- ja tekstivirtaa vyöryy ihmisten silmille päivittäin jo muistakin lähteistä äärettömästi. Tässä tekstissä se on kuitenkin pääroolissa.

Maski on tullut Berliinissä kevään aikana tutuksi. Ulkona sitä ei onneksi tarvitse käyttää.

Muiden stipendiaattien postauksia lukiessa on harmittanut heidän puolestaan. Ainutlaatuiset elämänvaiheet New Yorkissa, Pietarissa, Wienissä, Oxfordissa ja Shanghaissa ovat jääneet kesken. Vaikka kursseja voikin käydä etänä ja siten kehittää itseään myös koti-Suomesta käsin, eihän se lainkaan sama asia ole. Stipendivuodessa on kuitenkin kyse opiskelujen lisäksi kokonaisvaltaisesta elämänkokemuksesta.

Itsellenikin kevät ja kesä muuttuivat hyvin toisenlaisiksi kuin mitä olin suunnitellut ja kuvitellut niiden olevan. Henkilökohtaisella tasolla eniten harmittivat häämatkan, EM-futisreissujen sekä useiden Berliiniin suunniteltujen tapahtumien peruuntuminen. Ajasta Berliinissä ei nyt saa kaikkea sitä irti, mitä toivoi ja odotti.

Stipendiohjelmaan liittyvät vierailut putosivat kaikki pois, ja viikoittainen luentosarja muuntui Webex-tapaamiseksi. Kaikki muutkin kurssit yliopistolla joko peruttiin tai muutettiin virtuaalisiksi. Yliopiston rakennukset ovat yhä suljettuina, pois lukien tovi sitten auennut kirjastojen uloslainaamismahdollisuus. Ei kirjastoihinkaan toki voi vain kävellä sisään: kirja pitää tilata etukäteen netistä ja sen jälkeen noutaa – maski naamalla, tietenkin – lähelle ulko-ovia pystytetystä lainauspisteestä, johon se on tuotu.

Näistä takaiskuista huolimatta olen yrittänyt ajatella positiivisesti. Olen läpi kevään voinut nauttia ulkoilusta Berliinissä ja saanut kasaan jo yli 700 juoksukilometriä. Ravintolat ovat jälleen auki, ja silloinkin kun niihin ei päässyt syömään, pystyin tilaamaan tai noutamaan ruokaa suosikkipaikoistani. Olut on Saksassa edelleen yhtä halpaa ja hyvää kuin ennenkin. Olen voinut rauhassa keskittyä kirjoittamiseen ja lukemiseen. Tutkimusprojektini on edennyt sujuvasti ja on jo käytännössä loppusilausta vaille valmis. Olen ehtinyt katsella useampia Netflix- ja muita sarjoja läpi. Opintovapaalla toimeentuloni on ollut turvattu, enkä ole joutunut stressaamaan arkisesta pärjäämisestä ja epävarmuudesta kuten esimerkiksi monet yrittäjät tai lomautuksen tai irtisanomisen kokeneet työntekijät. Olen pysynyt terveenä ja luottanut myös siihen, että jos sairastuisinkin, pääsisin Berliinissä varmasti hyvään hoitoon.

Oikeastaan olen ollut hemmetin etuoikeutetussa asemassa.

Viikoittaisen jour fixe -luentosarjan tapaamiset ovat siirtyneet kesälukukauden ajaksi verkkoon.

Yksi tämän kevään ja stipendivuoden tarjoamista mahdollisuuksista on myös ollut verrata Saksan ja Suomen toimintaa koronakriisissä. Se onkin ollut mielenkiintoista.

Saksasta käsin Suomen toiminta on näyttänyt monin tavoin onnettomalta sekoilulta. Valmiuslain kanssa säätäminen, tragikoomiset maskikaupat ja Huoltovarmuuskeskuksen farssi, Business Finlandin älyvapaat ja absurdit tukipäätökset… listaa voisi jatkaa pitkällekin. On näyttänyt siltä, että vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee, kukaan ei tiedä kenen pitäisi vastata mistäkin, ja kun jotain yritetään tehdä, se on aivan hirvittävän vaikeaa ja monimutkaista.

Saksassa etenkin kriisin alkuvaiheissa kaikki toimi hyvin ja ripeästi. Yhteiskunta lyötiin ruokakauppoja ja apteekkeja lukuun ottamatta kiinni. Ei arvottu sitä, mitä kaikkia lakipykäliä, valiokuntia ja vastaavia pitää huomioida ja informoida, että ravintolat, kuntosalit ja baarit menevät kiinni. Ne vain menivät.

Yrityksiä alettiin tukea heti. Esimerkiksi Berliinissä kehitettiin muutamissa päivissä yksityisyrittäjille systeemit, joissa tukea sai helposti hakea, ja pikapuoliin tuki myös tuli tilille. Ei vaadittu uusia kehittämissuunnitelmia, joilla saataisiin blogisteille 100 000 euron kehitysrahoja, vaan tarjottiin pienyrittäjille nopeasti 5000 euroa, jotta firma ja yrittäjä pysyy pystyssä.

Terveydenhuollossa ei nähty HUS:n, THL:n ja STM:n kaltaisten lyhenteiden pallottelua ja miekkailua, vaan Robert Koch -instituutti vei hommaa eteenpäin valtiojohdon tuella. Liittokansleri Angela Merkel selitti tilannetta ja toimenpiteitä vakavana mutta rauhallisesti, uskottavasti ja selkeästi. Suomessa presidentti tarjosi nyrkkiä, terveysviranomaiset aivastelivat tai hikoilivat kameroiden edessä ja ministerit tuntuivat olevan virkamiestensä kanssa enemmän tai vähemmän hukassa.

Edellä mainittu kuva on toki kärjistetty, mutta niinhän mielikuvat usein ovat. Ja tällainen mielikuva kriisin hoidosta saksalaisen ja suomalaisen median kautta välittyi.

Pääsin huhtikuussa kertomaan koronakuulumisia Berliinistä Iltalehden lukijoille ja IL-TV:n katsojille Susanne Päivärinnan johdolla.

Toki Saksassakin on omat ongelmansa ja erimielisyytensä ollut. Mitä pidemmälle kriisin alkuvaiheista on tultu, sitä enemmän soraääniä on kuulunut. On kauhisteltu elvytyspaketin kokoa, on väitelty elvytyskohteista ja Lufthansan pelastamisesta, on väännetty EU-tason yhteisvastuusta, on osoitettu laajasti mieltä koronarajoituksia vastaan, on väitelty siitä, miten ja missä järjestyksessä kouluja ja päiväkoteja pitäisi avata, on kritisoitu ravintoloiden aukiolorajoituksia, on kehitetty ja uskottu salaliittoteorioita, on nokiteltu osavaltioiden välillä, on näkynyt jännitteitä osavaltiopäättäjien ja liittovaltion johdon välillä ja niin edelleen.

Isossa kuvassa on kuitenkin tullut tunne, että jos joku EU-valtio koronakriisistä hyvin toipuu, se on Saksa. Talouteen jää jälkiä ja vaurioita täälläkin, mutta konkurssien määrä lienee maan kokoon suhteutettuna pienempi kuin monessa muussa maassa. Saksalla on aiemman hyvän taloudenpidon ansiosta mahdollista elvyttää ja ottaa velkaa. Se huomioi niin pieniä kuin isoja yrityksiä.

Hämmentävintä Suomen ja Saksan välisessä vertailussa on ollut itselleni se, miten paljon nopeammalta, ketterämmältä ja notkeammalta Saksa on vaikuttanut. Olisi voinut kuvitella, että digitaalisesti hyvin pitkälle kehittynyt pieni valtio olisi tässä mielessä vahvemmilla kuin iso, vahvasti osavaltiovetoisesti hallinnoitu ja paperin pyörittämisen nimiin perinteisesti vannova valtio. Nyt tämä asetelma on heittänyt häränpyllyä.

Digitaalisuudesta puheen ollen, tällä viikolla Saksassa saatiin vihdoin julki korona-applikaatio, josta puhuttiin jo maaliskuussa. Vapaaehtoisuuteen perustuvan applikaation idea on, että sen avulla käyttäjät saisivat alertin, jos ovat olleet infektoituneen ihmisen läheisyydessä ja siten altistuneet tartunnalle. Applikaatiossa on tehoa vain, jos lähes kaikki käyttäisivät sitä. Näin tuskin käy, koska a) 20 prosentilla saksalaisista ei ole Android- tai iPhone-puhelinta, b) saksalaiset ovat niin sairaalloisen epäluuloisia tietosuojan suhteen (vaikka tämän yhteydessä on vakuuteltu, että se puoli on takuuvarmasti kunnossa), ja c) ihmiset ovat jo asennoituneet niin, ettei korona enää ole mikään kovin konkreettinen uhka.

Ainakin Berliinissä huomaa, että ihmiset eivät jaksa koronaa pelätä samalla tavalla kuin muutama kuukausi sitten. Maskipakkoa noudatetaan kaupoissa hyvin, mutta julkisissa kulkuvälineissä jo melko heikosti.

Lenkkeilin toukokuussa Freie Universitätin kampusalueelle. Montaa muuta ihmistä siellä ei näkynyt.

Saksassa on tällä hetkellä enää noin 5000 aktiivista koronatapausta, Berliinissä noin 400. Määrät ovat laskeneet jo pitkään melko tasaisesti niin uusissa tartunnoissa kuin aktiivisissa tapauksissakin. Joka päivä on siis enemmän parantuneita kuin uusia tartunnan saaneita.

Toivottavasti niin sanottua toista aaltoa ei tule, ja Berliini aukeaa syksyn aikana hitaasti mutta varmasti kaikilla sektoreilla. Yliopistot tuntuvat olevan niitä, jotka aukeavat viimeisten joukossa. Niillä ei ole vastaavaa liiketoiminnan aiheuttamaa avaamispainetta kuin vaikkapa yökerhoilla, jalkapallostadioneilla tai monilla jo avautuneilla aloilla. Seuraavan talvilukukauden luennot alkavat Freiessa marraskuun alussa, mutta stipendiohjelmamme sihteerin arvion mukaan silloinkin mennään vielä hyvin todennäköisesti pääosin etäopetuksella.

Jossain vaiheessa yliopistonkin ovet silti vielä aukeavat uudelleen.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Vuosi Berliinissä on ohi – mitä kaikkea tapahtui, mitä jäi käteen ja mitä jään kaipaamaan? - 04.08.2020
• Berliinin kaupunginosat – betonihelvetistä ravintolakeitaisiin, turistirysistä vehreisiin idylleihin - 13.05.2020
• Ravintolavinkkejä Berliiniin – näihin paikkoihin kannattaa koronakurimuksen jälkeen suunnata syömään - 07.04.2020
• Olutmerkit ja maisemat vaihtuvat, kun matkustaa ympäri Saksaa – mutta niin vaihtuvat sekaisin olevan politiikan voimasuhteetkin - 16.03.2020
• Tältä näyttää Saksan ja Berliinin mediamarkkina – tarjontaa riittää jokaiseen arvomaailmaan - 12.02.2020
• Unohtumaton jouluelämys ja historiallinen asetelma – tällaisia ovat Berliinin futisylpeydet Union ja Hertha - 09.01.2020
• Pääkaupungin kuuma peruna ja poliittista kipuilua – syksyn huomiot Berliinistä ja Saksasta - 04.12.2019
• Berliinin maraton takana – toisenlainen kestävyystesti käynnissä yliopistolla - 01.11.2019