Paniikki New Yorkissa
Henri Salonen
Perjantaina 2.9. oli viimeinen työpäivä lähes viiden kuukauden työputkessa ja sunnuntaille oli lento New Yorkiin.
Olin sopinut Suomesta viikkoa aiemmin New Yorkiin muuttaneen ystäväni kanssa, että hän olisi sunnuntai iltana odottamassa minua asunnossamme Queensista kun saapuisin kentältä. Kuitenkin taksissa matkalla uuteen kotiin sain tekstiviestin, jossa kertoi, että oli vahingossa jäänyt jumiin erään kollektiivin maatilalle jonnekin osavaltion maaseudulle. Samassa viestissä oli kuitenkin numero mukana johon soittaa ja jonka päästä löytyisi toverimajoitus – ja löytyikin! Ei siis mitään hämminkiä.
Ennen vaihtoon lähtöä oli urakka oli järjestää asunto. Se olisi ollut hankalaa ilman jo olemassa olevia ystäviä ja kontakteja kaupunkiin. Kiitos näiden kontaktien kaikki sujui oikeastaan aika helposti ja heinäkuun puolessa välissä meillä oli asunto sovittuna. Asuinpaikaksi valikoitui Ridgewoodin asuinalue Queensin kaupunginosassa. Lähinnä siksi, että vaikka se on verrattain edullinen, aika mukava paikka ja lähellä asuu ystäviä ja tuttuja.
Kolmen makuuhuoneen ja erillisen keittiön asunnossa meitä asuu kolme henkilöä. Kaksi suomalaista ja yksi paikallinen. Oman huoneeni vuokra on melko halpa paikalliseen hintatasoon verrattuna, vain 670 dollaria kuussa (huone on myös todella pieni ja enemmän maksamalla saisi paremman) kun yleensä huone jaetussa asunnossa maksaa 900-1300 dollaria kuussa. Manhattanilla helposti enemmän. Netti jaetaan vielä naapureiden kanssa, mikä säästää rahaa.
Ridgewoodista
Ridgewood on varsin viehättävää townhouse tyylistä ja rauhallista aluetta. Kun Manhattan kävi liian kalliiksi työläisille ja pienituloiselle luovalle luokalle Brooklynin alue alkoi gentrifioitua voimakkaasti 1990-luvun lopussa ja 2000-luvun alussa. Nyt Manhattania lähimpänä olevat Brooklynin alueet ovat jo liian kallis opiskelijoille ja apuraha stipendiaateille, joten Queensinkin
perinteiset sini- ja valkokaulustyöläisten lähiöt muuttuvat myös uusien asukkaiden suunnatessa alueen halvempien vuokrien perässä.
Alueen etnisesti rikas tausta näkyy kaupoissa, baareissa ja kadunnimissä. Ensimmäisinä eurooppalaisina alueelle asettuivat hollantilaiset maanviljelijät. Näitä seurasivat englantilaiset, Slovenian saksalaiset, myöhemmin italialaiset, irlantilaiset, serbit, romanialaiset, puerto ricolaiset, donimikaanit ja vielä Brooklynin kasvavia asumiskustannuksia 2000-luvun vaihteessa karkuun muuttaneet puolalaiset – ja varmasti myös kaikki muut mahdolliset kansallisuudet ja etniset ryhmät näiden väliltä. Tiivistäen tämä koko kaupunki näyttäytyy maailmana pienoiskoossa. Hyvä puoli siinä on että ketää ei oikeastaan kiinnosta eikä hetkauta suuntaan tai toiseen mistä kukin on kotoisin, kun lähes kaikilla on juuria joissa toisaalla.
Aloitus uudessa maassa, työssä YK:lla ja New Yorkin yliopistolla oli hyvin raskas johtuen juuri, noh kaikesta uudesta. Piti hoitaa puhelinliittymä, metrokortti, sänky, patja, peitto, etsiä reitit joka paikkaan ja aloittaa kurssit ja työt samalla jetlagista toipuessa. Ensimmäiset kaksi viikkoa nukuin makuupussissa joogamatolla ja flunssa iski heti – tietenkin. YK-edustustossa syyskuu on myös vuoden kiireisin aika sillä silloin pyörähtää käyntii uusi koko vuoden kestävä yleiskokous. Uuden yleiskokouksen aloitusviikkoa varten taas Suomen ulkopolitiikan johto tulee New Yorkiin ja osallistuu lukuisiin diplomaattisiin tapahtumiin ja kokouksiin. Alan sanasto kuten muun muassa Tpk, UKMI, UMI, KISS-ryhmä täytyi saada heti haltuun ja ottaa koppia lukuisten delegaattien menoista ja tapahtumien ja kokousten viestinnän suunnittelusta. Lyhyesti: ensimmäiset kolme viikkoa päivät olivat hyvin pitkiä ja stressi alkoi helpottaa vasta kun yleiskokouksen korkean tason viikon viimeinen iltapäivä oli käsillä.
Töissä oli myös hauskaa ja sain laajan pikaperehdytyksen sekä tulikokeen siitä miten viestintää ja mediaa tehdään diplomatian saralla. Ja voin kertoa, että sitä tehdään eri tavalla kuin uutismedioissa.
NYU ja muutama käytännön huomio
New York Universityn pääkampus sijaitsee Greenwich Villagen ja East Villagen välissä alemmalla Manhattanilla, eli Downtownissa. YK-edustuston työkiireistä johtuen jouduin skippaamaan muutaman kontaktikerran kahdesta kurssista, jotka aloitin syksyllä. Nyt kurssitehtävien kanssa on paljon kirittävää. Valitsin tälle lukukaudelle kuvajournalismia- sekä multimediakerrontaa. Aika perus, mutta valokuvausta ja multsikkaa tuskin pystyy ‘liikaa’ opiskelemaan, sillä ne ovat osaamista, joissa pääsee (tai joutuu, miten sen ottaa) jatkuvasti kehittymään jo pelkän tekniikan ja kerrontatapojen kehittymisen myötä.
Oma ensireaktioni itse kampuksesta ja opetuksesta ovat hyvät ja palaan näihin tarkemmin myöhemmissä blogauksissa kun kurssit etenevät. Tässä vaiheessa voin kuitenkin sanoa, että kurssit lähtivät hyvin nopeasti käyntiin ja joka viikon jälkeen on tehtävien oltava valmiina ja ne ovat melko isoja ja työläitä toteuttaa. Kaupungin ilmaa on kuitenkin jo lähes kuukauden jälkeen helpompi hengittää ja joka paikkaan ei tarvitse enää kulkue Google Mapsin ohjeita seuraten.
Tämä metrossa kohtaamani musiikkiesitys kuvasi saundillaan täydellisesti ensimmäisten viikkojen sekavaa sieluntilaani kaikeen totutellessa. Metrotunneleissa oli vielä syyskuussa helposti yli 30 astetta lämmintä.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Muistikuvia ja muistiinpanoja stipendivuodelta - 16.05.2018
- Atlanta on kuin subtrooppinen Espoo ja BeltLine sitä mitä Baana Helsingissä haluaisi olla - 05.04.2018
- Spring Break ja paratiisi hurrikaanien välissä - 28.03.2018
- Visiitti Suomessa ja Suomi maailmalla - 21.02.2018
- Hajavahaintoja New Yorkin katumuodista - 13.02.2018
- Yhteisöllisyydestä ja asuntosäätämisestä - 12.01.2018
- Aika kortilla ja koulutus kallista - 03.11.2017
- Queensista Manhattanille - 19.10.2017