Seison lontoolaisen yksityisklubin aulassa, ja aivoni lyövät tyhjää. Olen juuri aloittanut lauseen, jota en saa lopetettua. Se on hämmästyttävää, sillä olen kysymässä tietä vessaan.

Syytän Kate Foxia. Hän on oxfordilainen antropologi, joka on kirjan Watching The English olen juuri lukenut. Se on viihdyttävä ja nokkela opus, jossa Fox tarkkailee englantilaisia erilaisissa arkisissa tilanteissa ja selittää, miksi he käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät esimerkiksi pubissa, jonossa ja työpaikan pikkujouluissa. 

Nyt kirja sekoittaa ajatukseni vanhassa herrakerhossa, jossa minulla on tapaaminen. Ympäristö on kuin elokuvasta: upottavia kokolattiamattoja, takkoja, koko seinän peittäviä kirjahyllyjä, punaisen ja kullan sävyjä, harmaapäisiä pukuherroja sanomalehtien takana. Paikka henkii vanhanaikaista yläluokkaisuutta; puuttuu vain tupruavien piippujen ja kalliin viskin tuoksu.

Yksi Foxin kirjan keskeisistä pointeista on, tietysti, että Britanniassa ei voi puhua ihmisten tavoista ja käyttäytymisestä puhumatta samalla yhteiskuntaluokista. Luettuani Watching The Englishin olen herkistynyt tarkkailemaan pieniä merkkejä, jotka vinkkaavat ihmisen luokkataustasta. Vanhana murrehirmuna kiinnitän erityisesti huomiota puheeseen.

Oxford on kielibongarin paratiisi: yliopistossa on ihmisiä joka puolelta maailmaa, ja aksentit ovat kirjavia. Kaupungissa asuvien brittien puheessa sen sijaan on vähemmän sävyjä. Tiedättehän sen yläluokkaisen puhetavan, jota joskus kutsuttiin termillä stiff upper lip? Se on melko lailla vallitseva puhetapa Oxfordin keskustassa. En ole koskaan aiemmin kuullut yhtä yläluokkaista puhetta kuin paikallisen supermarketin itsepalvelukassalla. Yllätyn joka kerta, kun kuulen jokun puhuvan collegen pihalla esimerkiksi pohjoisenglantilaisittain. Oxfordissa se kuulostaa eksoottisemmalta kuin vaikkapa saksalainen aksentti.

Fox auttaa tarkkailijaa ja on laatinut kirjaansa listan sanoista, jotka paljastavat, mihin luokkaan niiden käyttäjä kuuluu. Hän kutsuu listaa seitsemäksi kuolemansynniksi – ja syntisiä sanat ovat nimenomaan ylemmän keskiluokan edustajan mielestä. Jaan listan tässä muiden kielibongareiden iloksi.

Dinner. Tämä on selvä jokaiselle Emmerdalea seuraavalle: Keski- ja yläluokka (ja suomalaisessa peruskoulussa englantia opiskellut) syö dinnerin illalla, työväenluokka lähtee dinnerille lounasaikaan. Vastaavasti kaikki muut luokat nauttivat teen iltapäivällä, mutta työväenluokalle tea merkitsee illallista. (Terveisiä Andy Sugdenille Villapakkaan!)

Lounge. Olohuoneella on monta nimeä. Alempi keskiluokka ja työväenluokka katsovat telkkaria loungessa tai living roomissa, ylempi keskiluokka ja yläluokka sitting roomissa tai drawing roomissa. Foxin mukaan lounge on erityisen käyttökelpoinen sana tarkkailijalle, sillä sen lipsauttaminen paljastaa usein keski-keskiluokkaisen ihmisen, joka haluaa esiintyä ylempiluokkaisena kuin on.

Pardon. Joillekuille ylemmän keskiluokan edustajille alemman keskiluokan suosima, hienostelevana pidetty pardon on pahempi kuin kirosana. Samat ihmiset saattavat viitata alempaan keskiluokkaan termillä ’Pardonian asukkaat’. Luokka-asemastaan tarkka ylemmän keskiluokan edustaja sanoo sorry, yläluokka ja työväenluokka suosivat ilmausta what.

Settee. Sana, jolla alempi keskiluokka ja työväenluokka kutsuvat sohvaa. Ylempi keskiluokka ja yläluokka käyttävät termiä sofa.

Serviette. Serviette on alaluokkaisuudessaan pardonin lähisukulainen. Ylemmän keskiluokan ja yläluokan edustajille termi on napkin.

Sweet. Sweet on neutraali sana, kun sitä käytetään adjektiivina ’makea’ tai substantiivina viittaamaan karkkiin. Luokkaindikaattori sanasta tulee silloin, kun sillä viitataan jälkiruokaan. Lähes yhtä alaluokkaisia kuin sweet ovat ilmaukset afters ja meille tuttu dessert – joka tosin on yleistymässä kaikissa luokissa. Ylemmän keskiluokan ja yläluokan käyttämä termi jälkiruuasta on pudding, ihan sama, mitä on tarjolla.

Ja lopuksi: Toilet. Foxin mukaan vain alaluokka käyttää termiä, joka opetettiin meille koulussa. Yläluokka ja ylempi keskiluokka käyttävät termejä loo ja lavatory. Ne alemman keskiluokan ja keski-keskiluokan edustajat, jotka mielivät luokka-asteikossa ylöspäin, saattavat vessaa kysyessään käyttää eufemismeja kuten ladies, gents, bathroom tai powder room.

Mutta mitä tapahtui herrakerhon aulassa?

Pukukoodin, kiillotettujen ovenkahvojen ja kirjan hämmentämä mieleni käy läpi sanat toilet, bathroom ja ladies ja hylkää jokaisen. Lopulta suustani putkahtaa yläluokkainen yllätys: “Excuse me, where’s the… loo?”

Portieri neuvoo minulle tien silmää räpäyttämättä. Vaellan kattokruunusalien läpi, kunnes löydän oikean oven. Siinä lukee Powder Room. Selvä.

Puuteroin nenäni ja poistun klubilta tyytyväisenä siitä, että sanat eivät paljasta minusta samanlaisia asioita kuin briteistä. On aika helpottavaa tietää, että kun avaan suuni, kuulija ei välittömästi tiedä, missä kävin kouluni tai pidä minua nousukkaana (miten muuten muka voisin selittää loon?). Kaikkein parasta on, että sama pätee sekä englanniksi että suomeksi.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Oxfordin taivaan alla - 28.05.2015
• Brändi kunnossa - 23.04.2015
• 10 + 1 Oxford-vinkkiä niille, jotka eivät ole kiinnostuneita collegeista ja Morsesta - 30.03.2015
• Vice News ja siniset silmät, eli mistä Oxfordin luennoilla puhutaan - 26.02.2015
• Jää hyvästi, Kings Head! - 30.01.2015
• Korkea aika koodata - 30.12.2014
• Kilpaillaanko? - 27.10.2014