Pietarin arkea: Vesivahinko ja outoa kaasunhajua
Arja Paananen
Opiskeluelämäni arkeen Pietarissa on mahtunut jo monenlaisia ongelmanratkaisutilanteita, joihin ei tarvitsisi koskaan törmätä Suomessa ainakaan aivan vastaavassa muodossa.
Ensimmäinen järkytys tuli vesivahingon muodossa. Odottelin ilmojen kylmetessä jo kärsimättömänä hetkeä, jolloin talomme keskuslämmitys kytkettäisiin päälle ja lämmitin sillä aikaa asuntoani lämmöntasauksen hätävaraksi hankitulla pienellä sähkökäyttöisellä öljypatterilla. Mutta asunnon varsinaiset vesilämmitteiset patterit pysyivät aina vaan kylminä.
Kunnes sitten yhtäkkiä löysin postilaatikostani kirjeen alakerran naapurilta. He ilmoittivat, että asunnostani oli valunut heille jo kesällä pattereiden vettä, mikä vuoksi he olivat kutsuneet putkimiehen yksinkertaisesti vain sulkemaan koko lämmityslinjaston. Tämä oli tapahtunut jo heinäkuussa, mutta vasta aivan syyskuun lopulla heille tuli siis mieleen ilmoittaa asiasta minulle! Kun ihmettelin myöhäistä tiedottamista, alakerran rouva tuskaili kaikenlaisia kiireitään, joiden vuoksi heillä ei ollut yksinkertaisesti ollut aikaa ajatella asiaa aiemmin. Ja nyt siis sekä he että minä plus kaikki muut lähinaapurit samassa linjastossa olisivat ilman lämmitystä siihen hamaan tulevaisuuteen asti, kunnes vesivuodon syy löydettäisiin ja remontti tehtäisiin.
Ajattelin kauhulla seinien auki repimistä ja lattioiden avaamista, mutta sitten muistin, että onhan minulla venäläinen vakuutus. Nopean selvittelyn perusteella kävi kuitenkin ilmi, että vakuutusyhtiö ei katsonut remontin korvaamisen kuuluvan heille, vaan se olisi minun ja talomme huoltoyhtiön välinen asia. Se siis siitä venäläisestä ”vakuutusturvasta”.
Tämän jälkeen paikalle kutsuttiin huoltoyhtiön putkimiehet. He kävivät sekä minun asunnossani että alakerran asunnossa, mutta täyttä selkoa ei tullut edes siihen, mistä kohdasta patterivettä oli valunut alaspäin. Syynä oli heidän mukaansa alakerran asunnon sekavuus: huoneisto oli neuvostoaikaisessa kunnossa lukuisine väliseinineen, joten putkimiehet eivät edes hahmottaneet, miten vuotokohta sijoittui minun asuntooni nähden. Oman asuntoni lattianrajassa ei puolestaan näkynyt mitään vesivuodon merkkejä.
-Älkää huolehtiko. Kun tulemme tekemään remonttia, toinen meistä menee alakerran asuntoon koputtelemaan patteriin ja toinen kuuntelee täällä ylhäällä, mistä kohdasta koputus kuuluu, putkimiehet selittivät paikannusmetodiaan.
Kun sovittu remonttipäivä koitti, kävikin yllättäen ilmi, että alakerran asunnossa ei ollut ketään kotona. Tämä tarkoitti siis myös sitä, että putkimiehet eivät pääsisi koputtelemaan pattereita, sillä vanhoissa venäläisissä kerrostaloissa ei tunneta käsitettä nimeltä yleisavain. Jokainen virittelee asuntonsa oveen haluamansa lukon, tai mieluummin useita sellaisia, eikä vara-avainta anneta edes huoltoyhtiön edustajalle.
Niinpä ryhdyin soittelemaan alakerran naapurin numeroihin, jotka olin onneksi pyytänyt heiltä. Putkimiehet menivät puolestaan siksi aikaa savuille rappukäytävään, ja hengityksen hajusta päätellen he taisivat samalla hoidella myös edellispäivänä hankittua krapulaansa pikku naukuilla.
Sain alakerran rouvan suostumaan siihen, että hän tulisi kesken työpäivänsä avaamaan putkimiehille oven.
-Mutta meillehän nimenomaan sanottiin, ettei meitä tässä tarvittaisi, nainen protestoi kuitenkin vielä paikalle tultuaankin.
Seurasi mielenkiintoinen sananvaihto, jossa putkimiehet yrittivät selittää, että paikallaoloa oli päinvastoin nimenomaan edellytetty. Nainen pysyi kuitenkin tiukasti loppuun asti omassa totuudessaan juuri sillä samantyylisellä periksiantamattomuudella, johon maailma on saanut törmätä Kremlin ”totuuksia” ihmetellessään.
Remontista pääsin lopulta liki pelkällä säikähdyksellä. Putkimiehet tekivät seinään pienen aukon ja kiristivät yhtä putkien liitoskohtaa, joka paljastui vuodon syyksi. Vettä oli valunut mitä ilmeisimmin niin vähän, että välirakenteet eivät olleet ehtineet kastua juuri lainkaan. Venäläiseen tapaan myöskään kukaan muu kuin minä ei ollut lainkaan huolissaan mahdollisesta rakenteisiin muhimaan jäävästä kosteudesta. Itse järkeilin sen jälkeen asiaa niin, että onneksi kyseessä on yli 150 vuotta vanha talo, joka on aikanaan tehty lujaksi ja hengittäväksi – kyllä ne kosteudet sieltä itsekseen kuivuisivat!
Alakerran naapurit eivät myöskään vaatineet minulta mitään korvausta tummuneista tapeteistaan, mikä saattoi johtua osittain siitä, että kostuneet tapetit eivät selvästikään ole heidän asuntonsa ainoa ongelma. Toinen ja todennäköisempi syy lienee kuitenkin se, että tällaisiin vesivahinkoihin on Venäjällä totuttu. Esimerkiksi meidän talossamme ei ole tehty peruskorjausta tai yleistä putkiremonttia tiettävästi kertaakaan sitten vallankumouksen, joten ei ole ihmekään, jos jossain joku kohta vuotaa. Tällä kertaa kaiken lisäksi yksi syy vesivahinkoon oli ilmeisesti siinä, että meidän asuntoomme oli vaihdettu uudet patteriputket, mutta kun alakerran naapuri ei tuolloin halunnut vaihtaa putkia yhdessä meidän kanssamme, niin ongelmaksi muodostuikin nimenomaan heidän vanhan putkensa ja meidän uuden putkemme liitoskohta.
Tästä kaikesta oli kuitenkin se hyöty, että nykyisin olemme alakerran rouvan kanssa kuin vanhoja tuttuja. Hän juttelee minulle ystävällisesti muun muassa uudesta koiranpennustaan, joka pitää kuulemma heidät nyt niin kiireisinä, ettei heillä ole aikaa edes ajatella tapettien vaihtoa tai mitään muutakaan remonttia asunnossaan.
Seuraava arjen seikkailu saapui oudon kaasunhajun muodossa. Kun tulin reilu viikko sitten perjantai-iltana kotiini, tuntui kuin asunnossa haisisi talouskaasu tai autojen pakokaasu – tai molemmat. Väänsin kaasulieden nappuloita varmuudeksi tiukemmin kiinni-asentoon, avasin ikkunoita ammolleen ja jätin osan yöksikin auki. Mutta silti vielä yölläkin asuntoon tuntui tunkeutuvan outoa hajua.
Hajun lähde ei koskaan selvinnyt, mutta yllättäen maanantaiaamuna talomme oveen oli ilmestynyt lappu, jossa kerrottiin heti seuraavana päivänä tehtävästä ”suunnitelmien mukaisesta kaasulaitteiden tarkastuksesta”. Ensimmäinen ajatus olikin, että joku naapureista oli ehkä tuntenut samaa hajua ja hälyttänyt kaasulaitoksen tarkastajat, vaikka tarkastusta nimitettiinkin suunnitelmien mukaiseksi. Toisaalta, jos kyse olisi ollut jostain isommasta kaasuvuodosta, talomme olisi varmasti ehtinyt tässä ajassa jo räjähtää – eikä tällainenkaan onnettomuus olisi ollut Venäjällä tavaton uutinen, sillä niitä sattuu säännöllisin väliajoin.
Soitin kaasulaitokselle ja kysyin, voisinko saada tietää tarkemmin ajan, milloin tarkastajat tulisivat asuntooni. Ilmoituksessa ajaksi oli annettu ainoastaan kello 13-20, mikä on erittäin tyypillinen tapa Venäjällä. Olipa kyse mistä tahansa palvelusta tai tarkastuksesta, ihmisille ilmoitetaan aina usean tunnin aikahaarukka, jona aikana heidän oletetaan olevan päivystämässä kotonaan vaikkapa keskellä työpäivää.
Kaasulaitokselta vastattiin kuitenkin, että heillä ”ei ole yhteyttä tarkastajiin”, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi joko odottaa kotona tai sopia uusi aika, mikäli odottaminen ei olisi mahdollista. Tarkastuspäivänä minulla oli useita pakollisia pitkiä luentoja, joten kotiin en voinut jäädä. Niinpä keksin mielestäni hienoa keinon: kirjoitin oveni ulkopuolelle lapun, jossa kerroin puhelinnumeroni ja pyysin tarkastajaa soittamaan, jotta voisin sopia hänen kanssaan tarkan ajan, jolloin ehtisin yliopistolta asunnolleni. Soittoa ei kuitenkaan kuulunut koko päivänä, ja kun saavuin illansuussa kotiin, lappusessani odotti kuulakärkikynällä kirjoitettu lyhyt selitys:
-Asentajalta loppui akku, viesti kuului kokonaisuudessaan.
Ei siis lainkaan viestin jättäneen asentajan nimeä, puhumattakaan hänen omasta puhelinnumerostaan, jotta olisi voinut yrittää häntä kiinni sitten, kun hän olisi saanut puhelimensa akun ladattua. Eipä siis ihme, ettei kaasulaitoksella itselläänkään ole yhteyttä tällaisiin tarkastajiin!
Asunnossani on kaasulieden lisäksi myös toinen kaasulaite, nimittäin kylpy- ja tiskiveden lämmittämiseen tarkoitettu kaasuboileri. Koko taloon ei tule lainkaan lämmintä käyttövettä, vaan asukkaat lämmittävät veden itse asunnoissaan joko kaasulla tai sähköllä. Yleisin laite on samanlainen kuin minun asunnossani on: boilerissa palaa koko ajan pieni kaasuliekki, mutta kun kuumavesihanan avaa, vedenpaine käynnistää ison liekin ja vesi lämpenee silmänräpäyksessä kulkiessaan boilerin putkiston läpi.
Niinpä siis jälleen uusi soitto kaasulaitokselle, josta ensimmäinen vapaa tarkastusaika heltisi vasta viikon päähän. Tällä hetkellä tilanne on siis se, että asentajan pitäisi saapua asuntooni keskiviikkona. Hänen tuloaikansa ilmoitettiin armollisesti neljän tunnin tarkkuudella. Joudun siis jättämään väliin yhden luennon, mutta en todellakaan aio ottaa riskiä, että oudon kaasunhajun lähde muhiikin minun asunnossani.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Opettaa se Pietarikin - 01.06.2017
- Titanic-huijauksesta valetoimittajiin – ja pari omaa mokaani - 15.03.2017
- Yliopistoni sai tuomion: Venäjän parhaita, mutta kelvoton! - 14.02.2017
- Suomesta tuli ratkaisu Itä-Ukrainaan - tosin vain roolipelissä - 03.01.2017
- Näin käy trollaus Venäjän sisällä – kohteena yliopistoni - 19.12.2016
- Ei tullut ulkomaalaista agenttiakaan - 05.10.2016
- Kun ”eläkeläinen” oli tuplamaisteriksi tulla - 22.09.2016