Sanomalehden toimittajana ei varsinaisesti pääse rikastumaan, saati apurahatutkijana. Niinpä olen viimein keksinyt lottoamista varmemman keinon pyrkiä yhteiskunnassa seuraavalle askelmalle, esimerkiksi omistusasujaksi.

Loistavan bisnesideani toteuttaminen on ikävä kyllä ihan liian vaivalloista, joten voin kai saman tien jakaa sen täällä. Ajatukseni nimittäin on alkaa tuoda talvirenkaita Suomesta tänne Britanniaan. Juuri nyt niitä voisi myydä vaikka missä tienposkessa, ja varmasti menisivät kaupaksi hyvään ylihintaan. Myös lumilapiot ja -kolat vietäisiin käsistä. Kunnille voisi myydä lumiauroja.

Brittilässä on nimittäin ollut melkein oikea talvi jo jouluviikosta lähtien. Kutsuvat asiaintilaa lempinimellä ”Big Freeze”. Viime yön ja tämän päivän aikana myös Oxford on saanut ihan näyttävän lumipeitteen.

Lumeen ja jäähän tottumattomat britit ovat hylänneet ennätysmäisen määrän autoja ojiin ja pientareille. Moottoritiet ovat muuttuneet paikoin parkkipaikoiksi. Hyvin harva tässä maassa osaa ajaa talvikelillä, eikä se olekaan mikään ihme, kun liukastellaan kesärenkailla. Liekö näillä edes jääraappoja mukana autoissaan. 

Täällä kun sataa muutama sentti lunta, niin heti suljetaan satoja kouluja ja muutama lentokenttä kaupan päälle. Kansantalous maksaa laskun, kun työläiset eivät pääse työpaikoilleen. Nyt maan eteläosaa peittää paikoin jo parikymmensenttinen lumikerros, mikä riittää kyllä Suomessakin junaliikenteen sekoittamiseen. Koska sääennusteet eivät lupaa talven taittumista ihan hetkeen, maassa on herännyt huoli kaasun ja tiesuolan riittävyydestä. 

Lähdin keskiviikkoaamuna kävelylle Oxfordin keskustaan, tarkkailemaan, miten kaupunki selviää lumesta. Kaupungin miehet neonkeltaisissa takeissaan yrittivät epätoivoisesti kaivaa jalkakäytäviä esiin pikkuisilla lapioillaan. Huomattavan moni kauppa ja kuppila oli kiinni, sillä ihmiset eivät ole päässeet tänään töihin. Lumiukot vartioivat liki autioita katuja. 

Kotikadullani kohtasin eteläafrikkalaisen miehen, joka tamppasi innoissaan lumessa, jaloissaan shortsit ja varvastossut. ”Meillä satoi lunta viimeksi vuonna 1981. Muutama sentti, mutta saimme vapaata koulusta. Halusin tuntea, miltä lumi tuntuu jalkojen alla”, mies sanoi. 

On hupaisaa tarkkailla, miten outo talvisää lähentää brittejä toisiinsa. Säästä puhutaan aina muutenkin, aivan kuten Suomessa, mutta erikoislaatuinen sää saa tuntemattomat juttelemaan keskenään. Voin kuvitella, että supermarketeissa ja huonekaluliikkeissä joulun alla nukkuneista tuli elinikäisiä ystäviä. Sitä en tosin saata kuvitella, millaisella säällä Suomessa ei pääsisi kaupasta yöksi kotiin.

No, talven yllättämille englantilaisille naureskelu sikseen. Sää on kumminkin ihan yhtä vakava asia suomalaisille ja englantilaisille. Luin juuri antropologi Kate Foxin kirjasta Watching the English, että oman maan sää on briteille arka paikka: englantilaiset eivät mielellään kuuntele ulkomaalaisten lausuntoja saarensa ainaisesta sateesta. Suomalaiset puolestaan muistavat aina huomauttaa, että kesällä aurinko ei laske lainkaan – ei meillä kuulkaa aina ole kylmää ja pimeää. 

Toivoisin silti, että britit viimein tunnustaisivat olevansa osa Pohjois-Eurooppaa; laittaisivat taloihinsa tuplaikkunat ja kunnon eristeet, hankkisivat aurauskalustoa ja kunnon talvikengät. Vaikka tuo kumisaappailla liukastelu on kyllä hauskan näköistä, ei siinä mitään.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Mitä on hyvä tietää ennen lähtöä Oxfordiin - 03.06.2010
• Nick, David, Gordon ja Morrismiehet - 05.05.2010
• Kohteliaat britit ja tylpät suomalaiset - 31.03.2010
• Journalistien yhdistyneet kansakunnat - 01.03.2010
• Librofiilin tunnustukset - 01.12.2009
• Oma kirkko ja tenniskenttä - 16.10.2009