Rahapeliä teatterissa
Kulttuurin ystävälle Berliini on kukoistava kaupunki. Perinteisesti pienten teatteriryhmien kassoissa ei raha liiku, mutta Berliinissä tähänkin löytyi poikkeus. Kaksihenkisen teatterikollektiivin esitys oli businestä parhaimmillaan.
Sophiensäle-teatterin lavalla on pöytä täynnä tavaroita. Näyttelijä alusvaatteisillaan heiluttaa keltaista pesusientä yleisölle.
”Kuka haluaa? Kuka haluaa?”
Viittaan varovaisesti.
”Minä voin ottaa sen. ”
”Voitteko ojentaa tämän rouvalle kolmannella rivillä,” näyttelijä sanoo ja jatkaa kumppaninsa kanssa tavaroiden jakamista.
Kolmekymmenhenkisestä yleisöstä jokainen saa jotakin: pyöränpumpun, maapalloteroittimen, ison karkkipussin, kaktuksen tai grillaushiiliä.
Tavarapöydän tyhjennyttyä asemat vaihtuvat, näyttelijät katsovat yleisöön:
”Kuka antaisi minulle t-paidan?”
Ihme ja kumma molemmille löytyy vaatteet yleisöstä, joskin vain lainaan.
Cmn sns prjct – esitys eli maalaisjärkiprojekti pohtii omistamista, rahaa ja kaupankäyntiä. Mikä on minun, mitä omistan? Kuinka päätämme mitä rahoilla tehdään? Esitys vie katsojat demokratian ja busineksen maailmaan.
Rohkeimmat katsojat pääsevät tuplaamaan rahojaan. Näyttelijä toimii rahoittajana, joka ostaa katsojilta 50 centtiä eurolla, euron kahdella eurolla, kaksi euroa viidellä. Korkein kauppahinta on 10 euron setelillä, jonka nuori nainen myy 30:llä eurolla. Hyvää bisnestä!
Jopa itse näytelmä huutokaupataan esityksen aikana – eräs katsojista ostaa oikeudet esittää teosta 40 eurolla. Tämän festivaaleillakin menestyneen esityksen tuottohan on taattu, senhän sanoo jo maalaisjärki – esityksen voi huutokaupata eteenpäin esittämällä sen joka ilta uudelleen.
Cmn sns prjct -esitys hipoo kysymyksiä talouskriisistä, lainoista, omistamisesta ja pyramidihuijauksista kuitenkaan käsittelemättä niitä suoraan. Katsoja hivutetaan mukaan tähän kaupankäyntiin ja rahan maailmaan mutkattomasti.
Jälkeen päin tulen ajatelleeksi, että ehkä minut lahjottiin mukavaksi keltaisella pesusienellä. Onhan sentään mukava saada jotain ilmaiseksi – tietysti jo tässä vaiheessa hälytyskellojen olisi pitänyt soida – mitä se sellainen ilmainen krääsä on? Ja olemmeko yleisössä todella näin ahneita?
Yhteisistä asioista päättäminen näyttää irvokkaan tuloksensa, kun esityksen lopuksi näyttelijöille kertynyt 40 euron ylijäämä äänestetään heitettäväksi pimennetylle lavalle, josta sen saa nopein noutaa. Eikö ehdotus yhteisestä kaljakassasta teatterin kahvilassa olisi sentään ollut järkevämpi? Rahassa ja demokratiassa ei taidakaan aina olla kyse järjestä.
Henkilökohtainen saldoni illalle oli iloisen keltainen pesusieni ja tunne siitä että olin ollut aktiivinen ja osallistunut sekä iloinen mieli. Esityksen mukaan näyttelijäpari ei tiennannut mitään, mutta ehkä heilläkin on hyvä mieli.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Paranna elämänlaatuasi – syö jäätelöä! - 19.07.2012
- Turvallista pyöräilyä Berliinissä - 21.05.2012
- Avointa Guggenheim-keskustelua Berliinissä - 11.04.2012
- Tasa-arvoa Arabikeväässä - 07.03.2012
- ”Taviksia” teatterissa - 20.12.2011
