Kosmetologini Rouva D alkaa saada tarpeekseen Berliinistä. Hän muutti vanhempiensa kanssa Istanbulista Kreuzbergiin 41 vuotta sitten, opiskeli ja valmistui, työskentelee pienyrittäjänä ja maksaa veronsa. Mutta ei oikein jaksaisi enää. 

Vierastyöläisiksi 1969 tulleet vanhemmat palasivat kotiin jo parikymmentä vuotta sitten. ”He tekivät täällä niitä töitä, joita saksalaiset eivät suostu tekemään. Päivääkään eivät olleet sairauslomalla”, Rouva D kertoo. Sittemmin Saksan on jättänyt taakseen myös eno ja liuta muita sukulaisia ja tuttavia. Myös Rouva ja Herra D:n vanhin, Berliinissä syntynyt, tytär asuu nykyään Istanbulissa. 

Myös Rouva D uskoo, että elämä olisi miellyttävämpää Istanbulissa. ”Berliinissä naapurit eivät tervehdi, ja osa jopa kääntää minulle selkänsä hississä”, D harmittelee. Viimeksi viime viikonloppuna minilomalla Itämeren rannalla aggressiivinen uusnatsi tuli utelemaan, onko D muka oikeasti blondi vai mustahiuksinen kuten kaikki turkkilaiset ja arabit. ”Ja minä kun olen brunette”, D huokaa. 

Viime kuukausina Rouva D:n ja Saksan kolmen miljoonan muun turkkilaisen elämää on tukaloittanut Saksan keskuspankin johtokunnan jäsen Thilo Sarrazin lausuntoineen. Suomen ”maahanmuuttokriittisen” keskustelun retoriikka kalpenee entisen demariministerin rinnalla. Viime viikolla Sarrazin laukoi puheessaan, että maahanmuuttajat tyhmentävät Saksan. Hänen mukaansa tyhmentymistä tapahtuu, koska erityisesti Turkista, Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevilla maahanmuuttajilla on puutteellinen koulutus ja samaan aikaan heidän syntyvyytensä on selvästi ”kantasaksalaisia” korkeampi. 

Viime vuoden puolella hän kutsui lehtihaastattelussa muslimilapsia alaluokan kansalaisiksi, ja sanoi, ettei hänen tarvitse hyväksyä ihmisiä, jotka eivät kouluta lapsiaan vaan ”tuottavat vain lisää huivipäisiä pikkutyttöjä”. 

Rouva D ei tietenkään ole ainoa, jota lausunnot ovat loukanneet. 65-vuotiaalle Sarrazinille on laajalti vaadittu eroa niin keskuspankista kuin demaripuolueestakin, mutta ainakin toistaiseksi hän on pitänyt paikkansa. Kenties juuri siksi, että moni saksalainen on enemmän tai vähemmän salaa samaa mieltä. Julkinen maahanmuuttokeskustelu on vielä erittäin paljon vaikeampaa kuin Suomessa, jossa maahanmuuttajia on hyvin vähän ja jossa kaiken taustalla ei vaikuta juutalaisten ja muiden vähemmistöjen joukkomurha runsaat 60 vuotta sitten. 

Arki on kuitenkin sitä, että joka neljännellä berliiniläisellä on juuret jossain muualla kuin Saksassa, entisen Länsi-Berliinin puolella lähes joka kolmannella. Suurin ryhmä ovat 1960-luvulta lähtien Turkista Länsi-Saksaan houkutellut vierastyöläiset ja heidän jälkeläisensä. 

Itä-Saksankin puolelle hankittiin länteen paenneiden aiheuttamaa työvoimapulaa helpottamaan ”sopimustyöläisiä” Vietnamista, Kuubasta, Angolasta ja Mosambikista. Tarkoitus ei kummassakaan talousjärjestelmässä ollut, että duunarit jäisivät sopimustaan pidemmäksi aikaa, saati toisivat perheensä mukanaan. Siksi heitä ei vuosikymmeniin yritettykään kotouttaa tai integroida uuteen kotimaahansa. Seurauksista kärsitään nyt. 

Jos sopeutumista mitataan koulutuksella ja työllistymisellä, parhaiten ovat pärjänneet vietnamilaistaustaiset. Turkkilaistaustaisista joka toinen on työttömänä. Neuköllnissä, Kreuzbergissä ja Weddingissä on mahdollista asua kortteleissa, joissa ei tarvitse oppia saksan kieltä. 

Moni lapsi ei opi sitä kunnolla koulussakaan, koska välitunnilla koulun pihalla ei puhuta saksaa. ”Nuoret perheet viihtyvät esimerkiksi Kreuzbergin värikkäässä multikulti-meiningistä mutta häipyvät muihin kaupunginosiin viimeistään silloin, kun lapset menevät kouluun”, totesi muutama viikko sitten opinto-ohjelmamme keskiviikkotapaamisessa vieraillut kaupunkisuunnittelija. Eikä uskonut, että kaupunginosien eriarvoistumiselle on mitään tehtävissä. 

Viranomaiset ovat eniten huolissaan nuorten joutilaiden miesten radikalisoitumisesta, josta lehdistö raportoi yhtä mielellään kuin Sarrazinin lausunnoista. Osa Neuköllnin moskeijoiden saarnaajista yllyttää tiettävästi seuraajiaan pyhään sotaan, ja jotkut maahanmuuttajataustaiset, jenginuorten keskuudessa vaikutusvaltaiset, räppärit ovat ilmaisseet heille tukensa. 

”Onneksi turkkilaisten toisesta ja kolmannesta sukupolvesta on noussut poliitikkoja, jotka yrittävät pistää asiat kuntoon”, Rouva D sanoo. Silti hän on vakuuttunut, että moni hänen kaltaisensa uusberliiniläinen pakkaisi mieluiten viimeisen kerran autonsa täyteen ja ajaisi Euroopan läpi Mustallemerelle, jonka rannoilla hiekka on vähintään yhtä hienoa kuin Stralsundissa (toisin kuin paikallinen uusnatsi väitti) ja jossa naapureista pidetään huolta. Menetys olisi luultavasti suurempi jäljelle jääville.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Yhteinen euroarki ja oman elämänsä kreikkalaiset - 11.05.2010
• Terassille vaikka väkisin - 09.04.2010
• Punk ei koskaan kuole – paitsi jos naapuri valittaa - 02.03.2010
• Köyhä mutta seksikäs - 03.02.2010
• Katse eteenpäin - 07.01.2010
• Hei me lakkoillaan - 03.12.2009
• Muurin murtumista odotellessa - 14.10.2009