Sana vapaa Amerikassa
Minna Asikainen
”Silloin presidentin turvamies juoksi minun perääni ja sanoi, että kaikkien täytyy ottaa lahja vastaan”
Nuori nainen kertoo kirkkain silmin toimittajien todellisuudesta Meksikossa. Hän kieltäytyi toimittajille järjestetyissä juhlissa presidentin joululahjasta, joka koostui iPadista ja kirjasta. Turvamies oli vähän hädissään, mutta antoi sitten olla.
Myöhemmin paljastui, että kirjan sisältä olisi löytynyt kunnon tukku käteistä.
Kymmenen hengen toimittajaryhmämme kiertää Yhdysvaltoja ja sen tiedotusvälineitä yhdeksän viikkoa: aluksi eri puolilla Minnesotaa ja seuraavat viikot kahdeksassa osavaltiossa ympäri maata reissaten.
Paikkoja on paljon ja esittäytymiskerroksia useampi päivässä. Aika moni naama värähtää, kun meksikolaisnainen kertoo kirjoittavansa töikseen järjestäytyneestä rikollisuudesta ja huumekartelleista.
”Ei se itse asiassa ole kaikkein vaarallisinta. Paljon vaarallisempaa on kirjoittaa korruptiosta, koska paikalliset viranomaiset ovat niitä, jotka maksavat toimittajien palkkamurhista”.
No huh. Olen tutustumassa maahan, joka on media-alalla monella tapaa läntisen maailman suunnannäyttäjä. Paljon olen nähnyt ja jotain jo oppinut, mutta tähän mennessä ehkä eniten kollegoiltani ympäri maailmaa. Sananvapaustilastoja on kyllä nähty ennenkin, mutta nyt ne ovat tulleet oikeasti iholle.
Kiinalaistoimittajan vilpitön ihmetys siitä kuinka kollegat muualla näkevät maan sananvapaustilanteen. Nigerialaismiehen tarinat siitä, kuinka haastateltava jakaa käteistä ympärillä ringissä seisoville toimittajille. Ukrainalaisnaisen toteamus siitä, että korruptiosta kirjoittaminen on siinä mielessä hankalaa, että useampi toimittaja on sen jälkeen herännyt ilman päätä.
Vastuu alkaa pikku hiljaa painaa. Meillä suomalaisjournalisteilla on niin paljon.
Nettisolvaajia riittää, mutta henkensä edestä ei kovin monen onneksi tarvitse pelätä. Meillä on niin paljon, että paljon on meidän itseltämme myös vaadittava.
Yhdysvalloissa eräänlaiseksi sananvapauden irvikuvaksi on muodostunut ehdokas Donald Trump. ”Media just can´t resist Trump”, toteaa meille politiikan tutkimuksen professori David Schultz. Hänen mielestään ehdokkaat eivät nykyvaaleissa enää kampanjoi vaan markkinoivat itseään ja tiedotusvälineet senkun toistavat sen mitä sanotaan. Perinteisestihän ehdokkaiden ja vallanpitäjien jollotuksia kerrotaan sellaisenaan vain siellä missä sananvapaustilanne ei muuta salli.
Trumpin suusta tipahtelee niin odottamattomia asioita, että niiden ikään kuin oletetaan puhuvan puolestaan. Hän saa hillittömästi mediahuomiota ympäri maailmaa, mutta kovin puolueetonta se ei aina ole, vaikka juuri puolueettomuutta osa yhdysvaltalaismediastakin edelleen tavoittelee. Politiikan toimittaja Minnesotan ykköslehdestä Star Tribunesta ei ole Trump-fani, mutta pitää median suhtautumista häneen ongelmallisena. ”Tapa jolla toimittaja kirjoittaa Trumpista määrittää häntä toimittajana”.
Toimittajaryhmämme meksikolaisjäsen hoksasi kieltäytyä oman maansa presidentin tarjoamasta kirjalahjasta, koska ehdotuksia oli jo matkan varrella tullut.
”Kirjalahjojen jakaminen alkoi jo silloin kun hän oli vasta ehdokas”.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Mitä oikein ajattelemme meistä? - 04.10.2016