Gillian Duffy lähti keskiviikkoaamuna Rochdalessa ostamaan leipää. Eläkeläisrouva ei lähtiessään taatusti tiennyt, että hänestä taisi tulla Britannian parlamenttivaalien ratkaisija.

Kauppareissulla Gillian-rouva tapasi vaalikampanjaa kuolinkouristuksissaan käyvän työväenpuolueen johtajan, pääministeri Gordon Brownin. Rouva kertoi ottaneensa  tavakseen äänestää juuri työväenpuoluetta. Hän rupatteli tovin Gordonin kanssa vaaliteemoista, mm. maahanmuuttopolitiikasta ja paheksui Itä-Euroopasta saarivaltakuntaan tulevia. Juttutuokio oli normaalia vaalienalusturinaa, mutta kuinkas sitten kävikään … 

Kävi nimittäin niin, että julkisuuskuvansa kanssa koko poliittisen elämänsä ajan taistellut Gordon Brown teki uransa raskaimman mokan ja unohduksen. Lopetettuaan keskustelun Gillian-rouvan kanssa, hän kömpi auton takapenkille ja nykäisi oven kiinni. Puvuntakin rintapieleen toimittajan laittama nappimikrofoni jäi ottamatta pois. Mikki oli vielä päällä. 

Herra pääministeri kävi avustajansa kanssa keskustelun, josta hän näkee loppuelämänsä painajaisunia. Tavalliseen spontaaniin, valmistelemattomaan perusturinaan omituisesti kouliintumaton Gordon oli rupattelun jälkeen sitä mieltä, että se oli katastrofi. Pahaa aavistamatonta Gillian-rouvaa hän kutsui nimityksellä ”bigoted woman” eli ”kiihkoileva nainen”. Vaaleihin on aikaa viikko, joten on vaikea kuvitella, että kampanjan voisi tehokkaammin turmella. 

Herra pääministerin takapenkkispontaanisuus iski miljoonan voltin lailla. Hänet leimattiin, varsin perustellusti, tekopyhäksi. Mitä muuta voi sanoa miehestä, joka päättää äänestäjän tapaamisen mielistelevään muovisen hymyyn toivotellen hyvää jatkoa – ja haukkuu tätä heti selän takana. 

Luonnollisesti koko Britannia nyt kysyy, että mahtaako herra pääministeri suhtautua kaikkiin tapaamiinsa ihmisiin samalla tavalla. 

Eittämättä vaalikampanjaa on vaikea käydä giljotiinin terää odotellessa. Gordon Brownin paineet ovat varmasti valtavat. Kaikki gallupit ja yleinen näkemys ovat sysänneet työväenpuolueen konservatiivien ja liberaali-demokraattien jälkeen kolmanneksi. Valta kaikkoaa käsistä, mutta että silti vielä omin käsin naula arkkuun! 

Tietysti kuka tahansa voi sanoa töksäyttää satunnaisesta juttukumppanistaan mitä erilaisempia asioita. Gordon Brown sattuu vain olemaan pääministeri, johon äänestäjät rakentavat luottamuksensa sanottujen sanojen, tehtyjen tekojen, julistettujen ihanteiden ja – yhä enenevässä määrin – julkisen kuvan kautta. Julkisuus on nykypoliitikon leivätön pöytä. 

”Hänen pitäisi johtaa maata ja hän kutsuu tavallista naista kiihkoilijaksi”, arvioi rouva Gillian Duffy lehtihaastattelussa poliittisen uransa huipulla. 

Tietysti herra pääministeri yritti ensin selitellä asiaa ja kävi sitten pyytämässä Gillian-rouvalta anteeksi. Skandaalin jälkeisen päivän vaaliväittely televisiossa alkoi Brownilta toteamuksella, että välillä tulee oltua vähän kömpelö julkisuudessa, mutta taloushommat hoidetaan. On vaikea uskoa, että Brownin katumus enää auttaa. Tuskin arkun kansi enää aukeaa.    

Brittilehdistölle ”bigotgate” on ollut herkkua. The Independent ilakoi otsikossaan, että ”labour menetti yhden äänestäjän” – brittiläisen kuivakas ja oivaltavan pisteliäs otsikko. 

Leivätön oli muuten Gillian-rouvankin pöytä kauppareissun jälkeen. Hän unohti ostaa sen leivän.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Pallon liikkeitä - 26.07.2010
• Tiedon ja vapauden ongelmia - 01.06.2010
• Hell’s Kitchen - 30.03.2010
• ”The Prime Monster” - 24.02.2010
• Oi aikoja, voi matoja - 29.01.2010