Vierailin syksyllä World Press Instituten stipendiaattina noin 15-20 tiedotusvälineessä ja kuulin monenlaisia kertomuksia siitä, miten nykyaika on koetellut lehdistöä Yhdysvalloissa. Lupasin kertoa tässä blogissa, mitä reissussa opin.

Käsittelen nyt seitsemää esimerkkitapausta siitä, kuinka 1) perinteiset lehdet ovat muuttuneet koettelemusten edessä ja 2) millaisia uusia tiedotusvälineitä Yhdysvalloissa on syntynyt. Käsittelytapa on epätieteellinen. Nämä ovat tarinoita, joita kulkumies kuuli reissullaan.

Levikkiluvut ovat USA:n levikintarkastuksen lukuja viime keväältä.

StarTribune

Minneapolisissa sijaitseva StarTribune on Minnesotan suurimpia lehtiä. Se on mennyt 2000-luvulla samanlaisen myllyn läpi kuin moni muukin keskisuuri sanomalehti Yhdysvalloissa.

Toimittajat ovat eläneet laskevan levikkikäyrän varjossa. Paperilehden arkilevikki on 239 000 kappaletta ja digitaalinen levikki 60 000. Viisi vuotta aiemmin paperilevikki oli 345 000. Muutama vuosi sitten StarTribune meni konkurssiin, mutta nousi kuitenkin velkajärjestelystä jaloilleen ja jatkoi toimintaansa. Nykyään se on kannattava.

Toimituksen koko pieneni viidessä vuodessa 460:sta 260:een työntekijään, mutta kuulemma varsinaisilta ”reportterien irtisanomisilta vältyttiin”. Yksi syy tähän on, että journalistisia voimavaroja siirrettiin paikallisuutisointiin.

Toimittajia siirrettiin pois vanhoista tehtävistään ja heitä uudelleensijoitettiin ”kaupunkitoimittajiksi”, jotka kirjoittavat juttuja Minneapolis-St Paul -alueen uutistapahtumista ja ilmiöistä. StarTribune päätti keskittyä paikallisuutisiin, koska uskoi että se on keskikokoisen sanomalehden (osavaltion päälehti) rooli. Lehti on äskettäin perustanut neljä aluetoimitusta eri puolille Minneapolis-St Paulia päästäkseen paremmin vihille paikallisuutisista. Tämä on toimituksen johdon mukaan osoittautunut menestysreseptiksi ja paikallisuutisointi on parantunut.

Paikallisuutisiin keskittyminen on herättänyt monenlaisia mielipiteitä toimituksessa. Monet ”junioritoimittajat” ovat olleet tyytyväisiä saadessaan haasteita ja vastuuta. Toisaalta kaikki kokeneet journalistit eivät ole olleet mielissään uusista tehtävistä.

Paikallisuuteen keskittyminen kuulostaa tutulta. Helsingin Sanomissa on puhuttu 2000-luvulla runsaasti Helsingin eri alueiden tilaajapeitosta, mutta toisaalta Hesari pitää myös kirjeenvaihtajaverkkoaan suuressa arvossa. StarTribune taas on 2000-luvulla ohentanut itse tuottamaansa ulkomaanuutisointia. ”Lähetimme vuonna 2003 Irakin sotaa seuraamaan puolen vuoden aikana kymmenen toimittajaa. Nyt emme enää tekisi sitä”, sanoi toimituspäällikkö jonka nimeä en kirjoittanut muistiin.

New York Times

Tömä lehti ei esittelyjä kaipaa. New York Times on perinteikäs ja äärimmäisen arvostettu sanomalehti, joka tunnetaan New Yorkissa, Helsingissä, Vladivostokissa ja Tuvalussa. Saimme kunnian seurata NYT:n aamukokousta vieraillessamme New Yorkissa. Edellisenä päivänä Yhdysvaltojen Libyan-suurlähettiläs oli ammuttu. Osastojen esimiesten kokouksessa käytiin pitkä ja analyyttinen keskustelu, jossa pohdittiin tapahtunutta ja sen merkitystä.

Kun jälki on hyvää, voi lasku olla sen mukainen. New York Times on Yhdysvaltojen selvästi kallein päivälehti. Viikonloppunumero maksaa viisi dollaria, kun StarTribunen sunnuntainumero maksaa hädin tuskin puolta tästä.

New York Times ei ole säästynyt myllerrykseltä ja henkilöstövähennyksiltä, mutta sen asema on kuitenkin ollut verraten vahva. Paperilehden arkilevikki on 780 000 kappaletta (viisi vuotta sitten 1,12 miljoonaa) ja digitaalinen levikki 807 000 kappaletta, mikä on verraten paljon.

NYT on ollut Yhdysvalloissa edelläkävijä maksumuurin taa siirtymisessä. Lehti otti maaliskuussa 2011 käyttöön mallin, johon myös esimerkiksi Hesari myöhemmin päätyi: viikossa saa lukea viisi juttua ilmaiseksi ja sitten on maksettava. Muutos on kuulemma tuonut ”paljon odotettua enemmän maksavia tilaajia” ja näkynyt jopa tulosluvuissa. Esimerkiksi huhti-kesäkuussa ilmoitusmyynnin arvo laski, mutta pitkälti digitaalisten tilausten tuoma liikevaihto korvasi tämän ja liikevaihto nousi prosentin.

Paperilehti tuo silti yhä leijonanosan tuotoista eikä näköpiirissä ole vielä, että tilanne muuttuisi. Vielä on liian varhaista sanoa, että netti- tai iPad-sisällöstä laskuttaminen pelastaisi New York Timesin.

Wall Street Journal

Yhdysvaltojen suurin sanomalehti on Rupert Murdochin mediaimperiumiin nykyisin kuuluva Wall Street Journal. Sen paperilehden arkilevikki on hulppeat 1,57 miljoonaa kappaletta (viisi vuotta sitten 2,06 miljoonaa) ja digitaalinen levikki 552 miljoonaa.

WSJ:n perinteet ovat talousjournalismissa, mutta etenkin Murdochin aikakaudella lehteä on käännetty yleislehden suuntaan. Se on suurista sanomalehdistä ainoa kokonaan nelivärinen lehti. Sain sen käsityksen, että WSJ:llä ylipäätään menee varsin hyvin siihen nähden, missä tilassa sanomalehdet ylipäätään ovat. Sillä on vakaa asema paitsi asiantuntijalehtenä, myös eräänlaisena maltillisen oikeistolaisen tiedotusvälineenä. Fox News sijoittautuu kauemmas ja räikeämmin oikealle, ja nykyisenä repivän poliittisen kahtiajaon aikana moni maltillinen konservatiivi voi Yhdysvalloissa tuntea olevansa tuuliajolla.

Moni sanomalehti ottaa nyt Yhdysvalloissa hapuilevia ja kipuilevia ensiaskelia internet-maksumuurin taa, mutta WSJ on laskuttanut verkkosisällöstään jo vuosia. Lehden toimituspäällikkö Raju Narisetti, jonka tapasimme, arveli ettei sanomalehtien suuri massa pysty keräämään nettiuutisillaan merkittäviä tuottoa, koska uutiset eivät ole tarpeeksi laadukkaita eivätkä ainutkertaisia.

Mainittakoon muuten, että WSJ:n lukijat ovat usein halukkaita maksamaan nettiuutisista siksi, että lukevat lehteä ammattisyistä ja voivat siksi kirjata sen työkuluksi. Väittää Narisetti.

Dolan Company

”Jos perustat sanomalehden, voit laskuttaa siitä 300-400 dollaria vuodesta. Lakitiedosta asiakas on valmis maksamaan tuhansia dollareita. Mutta jos rakennat pitkälle kehitetyn tietopalvelun, voit laskuttaa kymmeniätuhansia tai jopa satatuhatta dollaria kuussa.”

Tähän kommenttiin kiteytyy minnesotalaisen mediayhtiö Dolan Companyn kehityskaari. Kommentin esitti yrityksen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja James P. Dolan.

Oman erikoisalueensa ulkopuolella melko tuntematon Dolan on Minneapolisissa päämajaansa pitävä mediayritys, jonka vuotuinen liikevaihto on 300 miljoonaa euroa. Ja kannattavuus ”tosi kiva”, kuten herra Dolan asian muikeasti ilmaisi. Yritys aloitti toimintansa laki- ja muiden erikoislehtien kustantajana, mutta erikoistui vähitellen erilaisiin tietopalveluihin, joiden avulla voi hakea esimerkiksi juridista tietoa, konkurssitietoja, verotietoja ja muuta vastaavaa. Nämä tietopalvelut tuovat kolme neljännestä tuotoista.

Konsernin lehdet työllistävät 300 toimittajaa. Jos mukaan lasketaan erilaiset tiedonkerääjät, joiden työnkuva ei ihan täytä klassisen journalistin tunnusmerkkejä, määrä nousee viiteensataan.

Dolanin menestysresepti on, että se tajusi laajentaa katsettaan perinteisen journalismin ulkopuolelle ja oivalsi, että kyse on tiedonjalostusbisneksestä. James P. Dolanin mukaan konsernilla on esimerkiksi työkalu, joka ”kertoo 85 prosentin todennäköisyydellä, tuleeko jokin lakiesitys menemään läpi Teksasissa”. Emme perehtyneet yksityiskohtiin.

Bloomberg

Saman menestystekijän on oivaltanut myös toinen, tunnetumpi mediakonserni: Bloomberg. Se on taloustietoa tuottava ja jalostava mediajättiläinen, joka pärjäilee ymmärtääkseni hyvin.

Bloombergin talousuutisilla on laaja lukijakunta, mutta tärkein rahanlähde on Bloomberg Terminal eli laite, jolla pääsee käsiksi valtavaan määrään taloustietoa. Se on kallis tuote: käyttö maksaa esimerkiksi 17000-18000 dollaria kuukaudessa, kertoi meille Bloombergin New Yorkin konttorin päällikkö. Meille esiteltiin terminaalia pintapuolisesti ja se vaikutti huikean hyödylliseltä laitteelta. Asiakkailla on maksuhaluja arvatenkin siksi, että taloustietoa käyttää moni rahanteon ammattilainen tai yritysjohtaja.

Eli sama kuvio kuin Dolanilla: yritys on ymmärtänyt olevansa tiedonjalostusbisneksessä ja rakentanut järjestelmän, jolla asiakas voi itse hakea ja järjestellä tietoa haluamallaan tavalla.

Bloomberg ei ole pörssiyhtiö, joten sillä ”ei ole paineita irtisanoa väkeä” kuten esimerkiksi monella sanomalehdellä. Näin meille kerrottiin vierailumme aikana.

Texas Tribune

Yhdysvallat on maa, jossa kapitalisti toteuttaa pidäkkeettä unelmiaan ja raha tulee rahan luo. Siellä on kuitenkin myös vahva hyväntekeväisyyden perinne. Ihmiset antavat halukkaasti rahaa hyvään tarkoitukseen – osittain siksi, että sitä tuetaan verohelpotuksilla.

Tätä anteliaisuutta hyödyntävät non profit -tiedotusvälineet, kuten TexasTribune. Se on vuonna 2009 perustettu non profit -verkkouutispalvelu, joka kirjoittaa Teksasin julkishallinnosta ja politiikasta. Sen toimitus sijaitsee Austinissa, jossa stipendiaattiporukkamme vieraili. Toimittajia on seitsemäntoista.

”2000-luvun puolivälissä Teksasin median juttujen taso oli huonontunut erittäin kehnoksi. Kansalaiset eivät tiedä enää, mitä Teksasissa tapahtuu”, kertoi sivuston toimitusjohtaja ja yksi perustajista Evan Smith. Hän ja muut perustajat päättivät perustaa voittoa tavoittelemattoman tiedotusvälineen paikkaamaan aukkoa.

Non profit ei ole helppo bisnesmalli. Tällä tavoin toimivia tiedotusvälineitä syntyy ja kuolee, mutta TexasTribunen toiminta on Smithin mukaan vakaalla pohjalla ja rahoitusta on kerätty jo 15 miljonaa euroa. Kaikenkokoiset lahjoitukset kelpaavat: rikkaat antavat kymmeniätuhansia taaloja kerralla, tavallinen tallaaja lahjoittaa satasen. Lehti saa lahjoitusrahaa poliittisen kentän molemmilta laidoilta, sillä Smithin mukaan sekä vasemmisto että oikeisto valittaa, että kaupallisen median heikon tilan takia juuri heidän äänensä jää Teksasissa varjoon. Sivusto saa sponsorirahaa myös yrityksiltä.

(Maksullisia sanomalehtia haukkuessaan Smith puhui toki omassa asiassaan, mikä on syytä huomioida.)

Journalistinen kilpailu kaupallista mediaa vastaan on Smithin mukaan helppoa, sillä ne ovat hänen mielestään ajautuneet kaus ydintehtävästään eli yhteiskunnallisesta laatujournalismista. ”Kaupalliset lehdet ovat sanoneet, että olemme lopettaneet yhteiskunnallisista aiheista kirjoittamisen, koska lukijat eivät ole kiinnostuneita. Me vastaamme, että lukijat eivät ole kiinnostuneita näistä aiheista, koska ette enää kirjoita niistä”, hän kiteytti.

Toimittajiksi TexasTribune värväsi kokeneita toimittajia, oman alansa huippuja. Tämä tuntuu olevan jonkinlainen trendi non profit -tiedotusvälineissä. Samalla tavoin kertoi toimivansa Minneapolisissa sijaitseva non profit -uutissivusto MinnPost, jossa myös vierailimme.

Olisi mielenkiintoista tietää, toimisiko non profit -ansaintamalli myös Suomessa. Epäilen, ettei niin hyvin. Yhdysvalloissa kansalaisia ovat totuttaneet tiedotusvälineiden tukemiseen myös public radiot eli samalla periaatteella pitkälti lahjoitusten turvin toimivat radiokanavat.

Politico

Washingtonissa sijaitseva Politico on tammikuussa 2007 perustettu uutisverkkosivusto, joka on löytänyt hyvän markkinaraon eli nichen. Se keskittyy tuottamaan politiikan uutisia ennen kaikkea ihmisille, jotka itsekin tekevät politiikkaa tai ovat ainakin osa koneistoa. Politico ilmestyy myös paperilehtenä, mutta verkkosivusto on ensisijainen tuote jota paperilehti tukee.

Politicon journalismi on Yhdysvalloissa jo maineikasta ja asiantuntevana pidettyä. Sillä on 63 toimittajaa ja parikymmentä muuta toimituksen jäsentä. Sen lukijat ovat pitkälti Washingtonissa, jossa politiikan uutisille ymmärrettävästi on kysyntää.

Tai jos ollaan tarkempia siitä, mikä oikeastaan on menestyksen salaisuus: Washingtonissa on kysyntää mainostilalle, jonka avulla lobbarit tavoittavat vaikutusvaltaisia ihmisiä.

Politicon liikevaihdosta 90 prosenttia tulee mainoksista ja loput tilaajamaksuista rahoittaa toimintansa mainoksilla, mutta shampoo-, etelänmatka- tai koiranruokamainoksia sen sivuilla näkee harvoin. Mainostajat ovat lobbareita ja muita etutahoja, jotka käyttävät Politicoa kampanjoidensa viestintäkanavana.

”Menestyksemme salaisuus on, että hankitaan parhaat toimittajat ja pidetään huoli siitä, että heillä on töissä hauskaa”, kertoi meille Politicon vastaava päätoimittaja ja yksi perustajista John F.Harris.

Tähän sitaattiin on hyvä päättää kirjoitus!

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Journalistinen road trip - 24.09.2012