Shanghaista riisiviljelmille

20.01.2015
In: Fudan
Avatar photo

Eeva Eronen

Eeva Eronen opiskeli Shanghaissa Fudanin yliopiston Chinese Economy -ohjelmassa lukuvuoden 2014-2015.

Ikkunan takana aukeaa jumalainen maisema. Tai aukeaisi, jos taivas olisi kirkas. Kirjoitan tätä Yuanyangin riisinviljelyalueella Kiinan lounaisosissa Yunnanissa. Ikkunan takaa laskeutuvat tuhat vuotta vanhat pengermäviljelmät. Ne ovat tähän aikaan vuodesta täynnä vettä, ja siksi kauneimmillaan juuri tammi-helmikuussa.

Matka tänne muistutti jälleen siitä, kuinka suuri Kiina on. Ensin puolitoista tuntia metrolla lentokentälle Shanghaissa, sieltä kolmen ja puolen tunnin lento Yunnanin provinssin pääkaupunkiin Kunmingiin. Bussimatka naapurikylään kesti reilut seitsemän tuntia. Siirtymän viimeisteli vajaa tunti pikkubussissa, sellaisessa sumussa, että kuskia kävi sääliksi. Mutta perille pääsin, riisiviljelmiä ihmettelemään. 

Ensimmäinen lukukausi Fudanissa loppui tammikuun ensimmäisellä viikolla. Syksy oli – tietysti – älyttömän kiinnostava, niin yliopistolla kuin yliopiston ulkopuolellakin.

Vietin lukukauden viimeiset viikot kirjoittaen esseitä ja istumalla tenteissä. Suurin osa taloustieten laitoksen kursseista päätettiin tenteillä, mutta itselleni niitä sattui vain kolme: Kiinan talouden perusteet, Kiinan teollisuuspolitiikka ja kielen alkeet. Doing Business in China -kurssin lopputyöksi teimme ryhmätöinä bisnessuunnitelman Shanghain nousevalle keskiluokalle suunnatusta ravintolavaraus-applikaatiosta. Antoisinta oli esseiden kirjoittaminen – sai istua alas ja pohtia ajan kanssa Kiinan väestön ikääntymistä sekä Venäjän ja Kiinan viime vuonna solmimien kaasusopimuksien merkitystä.

Opetuksen taso vaihteli paljon. Osa kursseista oli loistavia, esimerkiksi Kiinan talouden peruskurssi, ”Chinese Economy”. Kävimme läpi taloushistoriaa tuhannen vuoden ajalta dynastioiden valtakunnista Maon suunnitelmatalouden tehottomuuteen. Vuonna 1979 alkaneet talousreformit perkasimme ajan kanssa, ja luennoilla pohdittiin niin valtionyritysten roolia, Kiinan finanssisektorin tilaa ja tutkimuksen sekä innovaatioiden merkitystä Kiinan kehityksessä. Professori oli innostunut, vanhempi herrasmies, jota oli ilo kuunnella maanantaiaamuisin. Odotin hetkiä, jolloin hän muisteli miltä historiankulku tuntui.

Parhaimmistoa oli myös kurssi Itä-Aasian kansainvälisistä suhteista. Katselen alueen karttaa nyt uudella tavalla, hahmottaen paremmin jännitteitä ja yhteistyötä maiden välillä. Kolmas suosikeistani oli kiinalaiselokuviin perustunut kurssi kulttuurista ja yhteiskunnasta. Mainio oli myös Doing Business in China, jolla tutustuimme Kiinaan ulkomaisten yritysten toimintaympäristönä.

Kaikkia kursseja en voi kiitellä. Joillakin opetuksen vetämättömyyden näki viikko viikolta vähenevissä opiskelijamäärissä. Lunttaamisen yleisyys ja tenttien keskittyminen yksityiskohtiin ärsyttivät monia tuttujani. Itseäni otti ajoittain päähän yliopiston byrokratia. Törmäsin esimerkiksi siihen, että vaihto-opiskelijat eivät saa lainata kirjoja yliopiston kirjastosta. Sähköisiinkin resursseihin käsiksi pääseminen osoittautui tuskastuttavan vaikeaksi. Itse lakkasin yrittämästä.

Hetkelliset turhautumisen puuskat tuntuvat kuitenkin tärkeältä osalta Kiinan-aikaa. Tällaista täällä on, näinkin täällä toimitaan, ja sitä olen tullut tänne oppimaan – kuinka Kiina toimii. Ja nyt odotan kevätlukukautta samaan tapaan kuin opintojen alkua syksyllä, kuin lapsi karkkikaupan kynnyksellä, miettien mitä kaikkea kiinnostavaa saakaan kohta käsiinsä.

 

Kiinan toisella laidalla 

 

Ensin kuitenkin lomaa. Läksin viimeisen esseen palauttamisen jälkeen reissuun katsomaan Kiinaa Shanghain ulkopuolelle, eteläiseen Yunnanin maakuntaan. Kiina on valtava, tuloerot valtavat, elämäntavat niin erilaiset – ja Shanghai edustaa yhtä ääripäätä, syrjäiset maaseutualueet usein sitä toista.

Turismi tuo tuloja näihin kyliin, ja siitä voi kiittää yli tuhat vuotta vanhoja riisiviljelmiä. Alue tunnetaan nykyään yhtenä Kiinan kauneimmista, ja turistit Kiinasta ja ulkomailta tulevat katsomaan pengerminä kaukaisuuteen leviäviä riisipeltoja.

Tähän aikaan vuodesta pellot ovat täynnä vettä. Ne on täytetty sadonkorjuun jälkeen loppuvuodesta, majatalon työntekijä selitti. Viljelmät ovat korkealla, noin 1800 metrissä, ja riisi tuottaa vain yhden sadon vuodessa. Vedellä maasta saadaan enemmän irti. Lätäköihin lasketaan hanhia ja kaloja, jotka pitävät huolen siitä, että maassa on ravinteita, kun riisi istutetaan uudestaan toukokuussa. Samalla kalat kasvavat, tuottaen toisen sadon.

Tästä kuullessani kaivelin hostellihuoneessani tietokoneelta esiin muistiinpanoja, joiden mukaan vain pieni osa Kiinan valtavasta maasta on viljelykelpoista. Vielä 1900-luvulla vain kymmenisen prosenttia. Euroopassa vastaava osuus on reilu neljännes. Viljelymaan puutteen takia kiinalaiset kehittelivät varhain esimerkiksi viljelykiertoa, lomittaisviljelyä ja kastelutekniikoita ottaakseen maasta irti kaiken mahdollisen. Ehkä nämä viljelmät olivat samaa kehitystyötä?

Sittemmin, 2000-luvulla, näistä maista on alettu saada entistä enemmän tuloja. Majataloni oli kuulemma kylän ensimmäinen kymmenen vuotta sitten. Nyt majapaikkoja on kymmeniä, jopa sata, työntekijät kertoivat. Tammikuun alussa kylässä oli hiljaista. Kovinta satoa korjataan kuitenkin pian, helmikuun puolivälissä, kiinalaisen uuden vuoden aikaan. Silloin koko Kiina lähtee liikkeelle. Tästäkin majatalosta on jo kaikki huoneet varattu.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment