Täällä Amerikan raitilla olen joutunut huomaamaan, että minuun suhtaudutaan vähän niin kuin olisin kotoisin Ruotsi-Suomesta ellen peräti Pohjolan unionista.

Kävimme Stanfordin yliopiston innovaatiojournalismin kurssimme kanssa kuuntelemassa paikallista rakentajaprofessoria. Kysyin häneltä, että minkälainen on ekologisesti paras rakennus, jonka kalifornialainen talonrakennustekniikka pystyy tuottamaan.

Professori vastasi, että teillä Pohjoismaissa osataan varmaan tehdä ekologisempia rakennuksia kuin meillä Kaliforniassa.

Kaiken kaikkiaan Suomi tuli Piilaakson innovaatioekosysteemissä liikkuessani Pohjoismaista parhaiten esille. Seuraavalle sijalle nousi Ruotsi, Tanska tuli kolmantena mutta Norja katosi lähes näkymättömiin.

Bostonin seudulle siirryttyäni eräs kokenut bisneshahmo tuli kertomaan, että hän kävi Massachusettsin teknillisessä korkeakoulussa kuuntelemassa keskustelua Afganistanin tilanteesta. Hän arveli asian kiinnostavan minua, koska olin Suomesta, sillä olihan keskustelussa mukana Ruotsin puolustuslaitoksen edustaja. Ja tottahan minua kiinnosti.

Ruotsin edustaja muuten toivoi, että Saksa ottaisi enemmän vastuuta ja lähettäisi joukkojaan myös niille alueille, joilla on enemmän taisteluja.

Työpaikassani esimieheni otti puheeksi, huumorimielellä epäilemättä, että kun olen Suomesta, voin varmaan järjestää heidän seminaariinsa Nokian tai Ericssonin pääjohtajan puhujaksi.

Suomen ja Ruotsin sulautumista yhdeksi mössöksi työpaikallani saattaa ehkä edistää, että täällä on myös ruotsalainen Stanfordin innovaatio-ohjelmaan osallistuva toimittaja, jonka kanssa vaihdamme ajatuksia joskus ruotsiksi.

Toimituksessa vierailleelle meidät esiteltiin Stanfordin innovaatio-ohjelmaan osallistuvina skandinaavisina ammattitoimittajina.

Kun toisessa nettilehdessä oli työpaikkaani Xconomy-uutisjulkaisua koskeva kirjoitus, siinä mainittiin, että Xconomyssa on parhaillaan myös kaksi Stanfordin yliopiston innovaatiojournalismin stipendiaattia Skandinaviasta, eli ei sanaakaan Suomesta eikä Ruotsista.

Huhtikuussa innovaatiojournalismin kurssimme kävi New Yorkissa tutustumassa Carnegie-säätiöön. Amerikkalainen esitelmöijä kysyi minulta, että tuntuuko siltä, että Yhdysvalloissa oltaisiin edellä kotoisiin oloihini verrattuna. Sanoin vertailua vaikeaksi, koska Yhdysvallat on aivan eri mittakaavan valtakunta.

Ruotsalainen kollega katsoi kysymyksen koskevan yhtä hyvin itseään, ja hän jatkoi vastaustani, että Yhdysvalloissa infrastruktuuri on heikommassa kunnossa kuin meilläpäin.

Pääsiäisenä ruotsalaisten luokse kutsuttuna vieraana koin kuitenkin järkytyksen, kun kollegani arveli, että eivätkös suomalaiset oikeastaan ole ruotsalaisia.

Kaikenlaista on koettu valtameren takana, mutta tämä kysymys oli kyllä shokki ja selvitin lievästi järkyttyneenä, että totta kai suomalaiset ovat nimenomaan ja aivan erityisesti suomalaisia.

Tosin onhan Suomessa eri heimoja, ja meillä eteläpohjalaisilla on erityisen vahva heimoidentiteetti, mikä käy ilmi englanninkielisen Wikipedian kappaleesta Finns (suomalaiset).

Opin sieltä myös, että kaikista maailman kansoista suomalaiset ovat lähimpänä Gro Magnonin ihmistä!

Mihinkähän väite perustuu, ja kuka sen on Wikipediaan lisännyt?

Joka tapauksessa olen iloinen ja ylpeä yllättävästä, läheisestä sukulaisuudesta kuuluihin gromagnoneihin.

Ehkä sukulaisuus selittää suomalaisten viehtymystä alkuvoimaiseen metallimusiikkiin. Siinähän on selviä apinamiesmäisiä elementtejä: irvistellään kameralle, huudetaan ja pidetään muutenkin kovaa ääntä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Katoavaa kansanperinnettä - 21.06.2010
• Suomiko Yhdysvaltojen edellä? - 26.04.2010
• Tapasin entrepenöörin - 06.04.2010
• Lentoauto ja Nokian perikato - 15.03.2010
• Kohti nettipersoonaa - 19.02.2010