Hyllyjen väliin astelee risupartainen mies. Hän on kotoisin DRR:stä ja hän tietää, että häntä on vakoiltu. Mies  on päättänyt, että haluaa nähdä oman kansionsa.

Tuosta tapahtumasta on kymmenen vuotta, mutta muistan miehen kasvot edelleen. Niin erityisestä tilanteesta oli kyse.

Berliinin Lichtenbergin kaupunginosassa oli menossa Itä-Saksan turvallisuuspoliisin Stasin arkiston 20-vuotisjuhla. Toinen ossi, eli entinen itäsaksalainen, Jan Josef Liefers, esitti juhlissa melankolista derkkurokkia.  ”Irgendwann will jedermann, raus aus seiner Haut.” Että jokainen haluaa joskus ulos nahoistaan.

Ruschestraßella. Stasi-museoon johtaven teiden varsilla rakennukset ovat valtavia. Ihminen ymmärtää kokonsa.

Ystäväni odotti Liefersin esitystä kovasti. Hän ei ollut ainoa, sillä paikalle oli tullut satoja muitakin.  Heistä yksi oli tuo kansiotaan kysynyt mies.

Mikä päätös! Haluaisitko itse nähdä kansiosi, jossa voisi paljastua että paras kaverisi onkin vakoillut sinua? Kirjannut huolellisesti ylös liikkeesi, puheesi, kaiken. Ja toimittanut tiedot tänne.

Viime viikolla suuntasin takaisin Stasin arkistoon. Sinne mennään pitkin valtavaa Frankfurter Alleeta, jota reunustavat toinen toistaan massiivisemmat kerrostalot.  Käännyn Ruschestraßelle. DDR-aikaan tavalliset ihmiset kiersivät tämänkin kadun kaukaa. Stasin päämajaa ympäröivien katujen nimet olivat kuin kirosanoja. Niitä pitkin kuljettiin vain kutsuttuina, pakosta. Kutsu tänne tiesi kuulustelua ja pahimmassa tapauksessa joutumista vankilaan, joista yksi, tutkintavankila, löytyi ihan päämajan vierestä. Päämajan edessä, rakennusten keskellä on pihamaa. Tänne kokoonnuttiin sotilasparaateihin ja virallisiin tilaisuuksiin. Nyt pihalla on nyt näyttely siitä, kuinka DDR:n taru päättyi.

Kirjesalaisuutta ei DDR:ssä tunnettu. Näillä menetelmillä kirjeiden salaluku onnistui.

Ennen loppua, vuoteen 1989 vuoteen asti, Stasi eli Ministerium für Staatssichereit oli asukaslukuun suhteutettuna maailman suurin salainen poliisi. Työntekijöitä oli yli 90 000 ja epävirallisia työntekijöitä, vakoojia oli jopa 300 000. Heistä jokainen tiesi kokonaisuudesta vain oman tehtävänsä verran. Kokonaiskuvaa vakoilun mittavuudesta oli ainoastaan  äärimmäisen hierarkkisen diktatuurin (mies)johdolla. Vakoilu ulottui kaikkialle ja kaikkiin: kansalaisten lisäksi seurannassa olivat myös työntekijät. Puheita, puheluita, kirjeitä.

Kuljemme vahtimestarin perässä kohti kellarissa olevaa arkistoa. Sinne ei pääse ilman avaimia. Viimeisen oven jälkeen kasvoille pelmahtaa vanhojen papereiden tuoksu. Hylly toisensa jälkeen täynnä kansioita, joista vanhimpien aineistot ovat 1950-luvulta. Kaikkiaan Stasin arkistoissa on materiaalia 141 000 hyllykilometriä.

Muurin murtumisen jälkeen Stasin arkistot yritettiin tuhota. Kokoamistyö jatkuu yhä.

Kun kerron risupartaisesta miehestä, jonka kohtasin kymmenen vuotta sitten, oppaanamme toiminut historioitsija Mark Laux nyökkää. Tällaisia pyyntöjä tulee päivittäin, vuodessa jopa 40 000. Oman kansion tai kansioiden näkeminen on tunteellinen hetki. Monille se tuo helpotusta, epäilykset osoittautuvat vääriksi tai saavat vahvistuksen. Parhaimmillaan käy niin kuin Stasi-museon johtajalle Jörg Srieselmannille, jota vakoiltiin DDR:ssä. Omia kansioitaan tutkimalla hän kokee saavansa menneisyyttään takaisin. Moni unohtunut asia löytyy kansioista huolellisesti kirjattuna.

– Ei maailmasta löydy näin täydellistä aineistoa mistään muusta entisestä diktatuurista. Yleensä seuraava hallitsija on päässyt vähintään sensuroimaan aineistoja ennen niiden saattamista julkisuuteen. Täällä on kaikki, tohtori Laux kertoo.

Gilbert Radulovic oli yksi Stasin vangitsemista. Alun perin syynä punkzinejen levittäminen.

Valtavasta, vuosikymmenten ihmiskokeesta nimeltä DDR riittääkin ammennettavaa. Tavallisten ihmisten lisäksi aineistot ovat tutkijoiden ja toimittajien käytössä. Likipitäen jokaiseen Saksaa käsittelevään historiasarjaan ja elokuvaan on haettu aineistoja täältä.

Nyt arkisto täyttää 30 vuotta. Juuri on julkistettu tieto siitä, että Stasin arkisto siirretään lähitulevaisuudessa osaksi valtionarkistoa, Bundesarchivia. https://www.mdr.de/nachrichten/politik/inland/umstrukturierung-stasi-unterlagenbehoerde-100.html Tätä tervehditään ilolla. Oppaan mukaan syrjässä ollut Stasin arkisto pääsee yhdistymisen myötä keskiöön, varjoista valoon. Arkistossa aloitetaan myös aineistojen digitointi.

– Tavoitteena on pelastaa arkisto.

Jokaiselle Stasin viralliselle ja epäviralliselle työntekijälle löytyy kansionsa. Tässä tapauksessa kansioista ensimmäinen sisältää tiedot perheestä, suvusta, mahdollisista länsiyhteyksistä. Toisessa ovat kaikki vakoojan toimittamat tiedot ja kolmas on byrokraattinen kansio.

Palaamme arkistosta sisääntuloaulaan paternosterhissillä. Aula on samanlainen kuin alemman kerroksen aula. Kaikki aulat ovat täällä samanlaisia. Ja käytävät. Pää menee helposti sekaisin. Kaikki ne paperit, kansiot, ihmiset, lukot, määräykset, salaisuudet.

Ohitsemme kulkee vanhempi herrasmies, joka tervehtii kohteliaasti.

– Hän oli tuo mies noista kuvista, opas kertoo ja osoittaa seinälle.

Kuvissa on Gilbert Radulovic, Stasin vangitsema mies. Hänestä lisää myöhemmin.

Jälkikirjoitus. Toinen yllättävä jälleennäkeminen tapahtui sunnuntaina Laika-Kneipessa. Tatortin alettua valkokankaalle ilmestyivät tutut kasvot: Jan Josef Liefers!  Laulaja-Liefers on yksi Tatortin näyttelijöistä. https://www.daserste.de/unterhaltung/krimi/tatort/tatort-muenster-drehstart-spieglein-spieglein100.html

Stasin arkistoissa on materiaalia 141 000 hyllykilometriä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Berliinin taivaan alla - 19.08.2019
• Et koskaan tiedä kuka viereesi istuu - 03.06.2019
• 83836 kuvaa – pelko ja viha ovat palanneet Saksan kaduille - 29.04.2019
• Tatort – joka sunnuntai yhdessä takaisin rikospaikalle - 28.02.2019
• ”Wir sind mehr!” – laajalla rintamalla rasismia vastaan - 29.01.2019
• Wir sind das Volk – me olemme kansa! - 03.12.2018
• Müller, Einstein ja minä - 09.11.2018