Syntisten seurassa

16.01.2012
In: Oxford

saskasaarikoski

Saska Saarikoski opiskeli lukuvuoden 2011 - 2012 Oxfordin yliopiston Reuters-instituutissa.

Tänä aamuna lueskellessani parlamentin kuulusteluiden uusinta paljastusta brittiläisten iltapäivälehtien konnantöistä ajatukseni eksyivät oudoille aloille. Äkkiä minulle tuli ikävä iltapäivälehtiä.

Ei ei, eiväthän iltapäivälehdet ole kadonneet, eivät Britanniasta eivätkä Suomestakaan. Mutta ne eivät enää kohahduta kohujutuillaan, seisauta kansillaan tai johda keskustelua.

Ja iltapäivälehti, josta ei puhuta, on kuin Ruotsin kuningas: kyllähän sellainen on, mutta mitä sillä on väliä?

Kuulen kuinka veri kohisee monen iltapäivälehden toimittajan päähän. Taas yksi ylimielinen päivälehtimies pikkusormeaan heristämässä. Ei niillä päivälehdilläkään kuule niin hyvin mene!

No ei mene ei, työkkärissä tavataan. Mutta kirjoitetaan päivälehdille sitten oma elegiansa, nyt olin muistelemassa iltapäivälehtiä. Ja muistelemassa hyvällä.

Ekan kesätoimittajuuteni 1984 vietin Ilta-Sanomissa, eikä minulla ole missään ollut niin hauskoja, värikkäitä ja reiluja työkavereita kuin Iltiksessä.

Hesarin toimittajat olivat nuoren minun silmissä vähän nyrpeitä hahmoja, jotka pitivät omasta arvostaan tarkasti kiinni. Kapakassakin paras meno oli aina iltisläisten pöydässä.

Nuoren toimittajan oli helppo huomata, että moni hesarilainen seisoi valtalehden puujaloilla, kun iltisläisten oli seistävä omilla jaloillaan. Siksi Iltiksessä kasvoi suuria persoonia, kuten Jari Tervo, Seppo Ahti tai Rita Tainola.

Mutta mihin värikkäät persoonat ovat kadonneet? Miksi Tuomas Manninen on viimeisiä oikeita maverickeja Ilta-Sanomien palstoilla? Mikä normaalistamiskampanja on syönyt hapen näiltä keisarin hulluilta?

Iltapäivälehtien paljon parjatussa kaupallisuudessakin oli minusta jotain rehellistä ja liikuttavaa. Ilta-Sanomissa oli omat legendaariset lööpintekijänsä ja painoksenlaskijansa, jotka jollain stidiaskin kanteen rustatulla kaavalla tiesivät aina, mikä aihe myy kuinkakin paljon Oulussa tai Kuopiossa.

Verrattuna isoon mediabisnekseen iltapäivälehtien kaupallisuus oli inhimillistä kuin sukkakauppa Mikkelin torilla. Iltapäivälehdet eivät asettuneet lukijan yläpuolelle vaan suurin piirtein lompakon tasalle.

Kultakaudellaan 1980-90-luvuilla iltapäivälehdet pyörittivät Suomea. Kun Lasse Lehtinen oli pressidiplomaattina Lontoossa 1980-luvulla, hän kiteytti: Helsingin Sanomia pitää lukea, jotta tietää, mitä Suomessa tapahtuu, mutta iltapäivälehtiä pitää lukea, jotta tietää, mistä ihmiset puhuvat.

Ei tarvitse enää. Havahduin juuri siihen, että olen ollut poissa Suomesta yli neljä kuukautta, enkä ole kuullut suomalaisten tuttujen kohisevan yhdestäkään iltapäivälehden jutusta. Kyllähän sitä välillä törmää verkossa iltapäivälehden logoon, mutta yleensä niiden alta löytyy linkki johonkin hassuun eläinvideoon tai erikoiseen jääkiekkomaaliin.

Minä luen HS.fitä tietääkseni, mitä Suomessa tapahtuu ja Facebookia tietääkseni, mistä ihmiset puhuvat. Mutta joskus minusta, että jotain puuttuu.

Eivät ihmiset ole ihan niin fiksuja kuin päivälehdessä eivätkä ihan niin hyviä kuin Facebookissa. Iltapäivälehteä lukiessaan sai sentään olla turvallisesti syntisten seurassa.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment