Sehän se suomalaista mietityttää hänen kohdatessaan ulkomaalaisia. Mitä nuo minusta, meistä suomalaisista, ajattelevat? Valtiovaltakin on huolehtinut Suomen tulevaisuudesta ja imagosta viime vuosina monen hankkeen ja raportin verran. Niin, mitä meistä oikein ajatellaan? Berliinin kaltaisessa ympäristössä Suomi pomppaa esiin siellä täällä: asiakasneuvojan naapurina, pikkuputiikin myyjän vaihto-opiskelukohteena, äkkilähtövinkkinä joulumatkaa etsiville. Otetaan vaihteeksi käyttöön epävirallinen ja epätieteellinen menetelmä. Kohdataan otos satunnaisia, kansainvälisiä, some-sukupolven nuoria aikuisia Berliinissä ja analysoidaan sitä, mitä he meistä sanovat. 

Sivuutetaan ensin pahimmat itsestäänselvyydet. Sauna. Kyllä, alastomana kuumassa, mutta ei mennä sinne tämän enempää. Outo ja vaikea kieli, kyllä. Sivuutetaan myös formulakuskit. Tai huomioidaan se, että Nico Rosbergin oletetaan olevan suuri ylpeydenaiheemme. ”Hänhän on puoliksi suomalainen”, painottaa ranskalainen nuorimies. Joulupukki, joo joo. Paitsi että ei unohdeta georgialaisen tuoreen äidin pettymystä, kun hän saa tietää Santa Parkin sijaitsevan noin tunnin lentomatkan päässä pääkaupungistamme. ”Voi ei, luulin että se on Helsingin keskustan lähellä!” Hän olisi halunnut viedä vauvansa punanuttua tapaamaan, mutta oli mieltänyt meidät fyysisesti paljon pienemmäksi maaksi. Ja ehkä myös sekoittanut pukkilandian Santahaminaan.

Henkisestikään emme vaikuta kovin suurelta, ainakaan jos on erästä valistuneempaa hollantilaisnaista uskominen. ”Ensinnäkin, millainen valtio perustaa taloutensa yhden kortin varaan? Sitten menette ja tärväätte sen. Sitten perustatte maabrändityöryhmän, jonka johtoon nimitätte Nokian ex-pomon”. Että terveisiä vaan. Samainen hollantilainen hämmästyy kuitenkin aidosti kuullessaan, että viisimiljoonainen kansamme asustaa lähes Saksan kokoisella alueella. ”Suurin osa maastanne on siis alikehittynyttä?” tulkitsee tämä mereltä vallatun ja tarkkaan hyötykäyttöön kanavoidun maan asukas.

Suomea paljon kiertäneen venäläisen puheet ovat kuin oppikirjasta. ”Suomi on paras maa kasvattaa lapsia. Te opetatte lasta ajattelemaan itse sitä, mitä hän haluaa elämältään, ja mikä on oikein ja mikä väärin. Teillä on puhdasta, turvallista ja hiljaista. Oi, rakastan Suomea!” En tosin huomannut vuolaan kehun sekaan kysyä, onko hän kenties tutustunut Pekka Himasen viimeaikaiseen tuotantoon.

”Ei teitä juuri uutisissa näy”, toteaa amerikkalaistuttuni. Hän tiedustelee, millaista kansainvälistä julkisuutta Suomi saa. Vastaukseksi luettelen juttuja, joiden voisi olettaa levinneen hänen tarkoittamallaan tavalla. Vasta Lordin viisuvoiton kohdalla hän nyökkää, ja purskahdamme nauruun. Ainakin tässä otoksessa olemme poikkeuksellisia välähdyksiä maailman uutistutkalla. ”Maailman hauskimmaksi ihmiseksi valittiin suomalainen”, kummastelee australialainen vierustoverini kielikurssilla. Mekin taidamme olla vähän ihmeissämme, vaikka onnittelut silti Ismo Leikolalle. Suomalaista huumoria on nyt siis todistetusti olemassa. ”Oliko myös joku suomalainen parodioinut Putinia? Aika rohkeaa”, jatkaa puolalainen pöydän toiselta puolelta. Juu. Hys. Mutta meitähän ei ilmeisesti pelota. ”Olitte tosi kovia talvisodassa, arvostan”, kuten sotahistoriaan erikoistunut hollantilaisnuorukainen asiantuntevan oloisena ilmaisee. Tosin hän kertoo juuri ahmineensa Der Spiegelin talvisodan alun 75-vuotispäivänä julkaiseman artikkelin tarkka-ampuja Simo Häyhästä.

Kauhistelu on yleisin tapa reagoida oletettuun kylmän-, lumen- ja pimeänsietokykyymme. Toisinaan näkökulma on sentään mukavan tuore. ”Siis puolet vuodesta pimeää, sitten valoisaa? Pimentävien verhojen kauppiaat tienaavat varmasti todella hyvin?”, filosofinalku Amsterdamista analysoi. ”Opin Oulussa viime talvena, että lämpimänä pysyy skandinaavisilla alushousuilla. Katso, minulla on ne nytkin jalassa!” serbialainen psykologianopiskelija hihkuu ja vilauttaa pitkiä kalsareitaan farkunlahkeen alta.

Lopuksi havainto kaikille, joita ”niiden” ajatukset meistä piinaavat: olemme kaikki samassa veneessä. ”Odotan aina, kuka keksii ensimmäisenä vitsin huumeidenkäytöstä ja punaisista lyhdyistä”, hollantilainen nuorimies kertoo. ”Koirat”, kiinalainen nuori nainen sanoo ja pyörittelee silmiään. ”Haluatko arvata?” iranilainen fysiikanopiskelija hymähtää.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• 304 päivän deadline - 27.07.2015
• Kuinka kissa pelastetaan puusta - 16.06.2015
• Ikisinuttelijan rouvavuosi - 25.05.2015
• Lähteminen kannattaa aina - 22.04.2015
• Not in my Prenzlauer Berg! - 01.04.2015
• Valtakunta lattiakaivosta - 02.03.2015
• Cash only - 02.02.2015
• Onneksi oli ruotsiakin - 02.01.2015
• Yksi kartta Berliiniin, bitte! - 28.10.2014