Taloutta käsittelevillä luennoilla se on Kiinan nousu.

Yhteiskuntatieteilijät kirjoittavat sen usein Kiinan ”nousu”.

Aatehistoriassa opitaan Kiinan tuhatvuotiset perinteet ja vahvat arvoasetelmat.

Filosofian tunneilla keskustellaan Kiinan arvotyhjiöstä.

Oikeustiede aloitetaan Kiinan erityisyydestä.

Antropologia demystifioi ja selittää Kiinan epäeksoottisuutta.

Kansainvälisen politiikan proffa luennoi Kiinan arvaamattomuudesta.

Diplomatian historia avaa Kiinan politiikan tekemisen loogisuutta.

Uuden teknologian luentosarja käsittelee Kiinan sosmedian järjetöntä kokoa ja potentiaalia.

Rural Chinese Society –seminaari kertoo rutiköyhästä maasta ja unohdetusta kansasta.

Siirtolaislasten koulussa se on Kiinan nousu.

Lasten vanhempien silmissä se on Kiinan ”nousu”.

Yliopistolla se on kaino toive poliittisista uudistuksista.

Eläkkeellä olevan kirjailijan puheissa se on anteeksipyyntö siitä, ettei jaksaisi enää yhtään vallankumousta, harppausta tai reformia.

Uutisissa taas yhden kaupungin asukkaat protestoivat korruptiota ja muuta mätää viikkojen mielenosoituksissa.

Shanghain keskiluokka ei lähtisi kaduille kuin keräämään taivaalta tippuvia seteleitä.

Netissä miljoonat kiinalaiset purkavat herkeämättä sisältään tätä kaikkea, jota hallitus kutsuu nimellä Zhongguó hépíng fazhan, Kiinan rauhanomainen kehittyminen.

Aika usein minun on pakko istua tähän kahvilan ikkunapöytään ja ihan vaan hengitellä, ettei pää räjähtäisi ennen kuin Kiina.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Haudoillahan tässä tanssitaan - 30.05.2012
• Vieraat ajatukset ja yhteinen sateenvarjo - 17.04.2012
• Professori, mikä joki on totta? - 20.02.2012
• Onhan tää nyt spessua - 30.01.2012
• Taas pitää sanoa hyvästi - 09.01.2012
• Kukahan täällä on aivopesty? - 12.12.2011
• Yksi kuài ajatuksistasi - 10.11.2011
• Lieviä levottomuuksia luentosaleissa - 19.09.2011
• Uusi kartta ja vanha pyörä - 16.09.2011