”Jos rehellisiä ollaan, nämä olivat surkeita.”

Olemme juuri katselleet läpi viikon aikana tehdyt videot, valokuvista koostetut diaesitykset, kartat ja aikajanat. Työt ovat valmistuneet samana aamuna, ja olemme niistä lapsellisen ylpeitä, heitimme ylävitosia kun työt oli ladattu Vimeoon.

Koko Berkeleyn journalismikoulun väki on kutsuttu katsomaan ja kommentoimaan multimedia bootcampin aikaansaannoksia. Työt näytetään valkokankaalta, tarjolla on pitsaa ja olutta. Kaikki saavat aplodeja, yleisö kehuu onnistumisia: “Hienosti saitte haastateltavan persoonallisuuden esille” tai “Pohjapiirros oli mainio havainnollistus, miten teitte sen?”.

Kukaan ei kommentoi ääniraidalla kohisevaa tuulta, leikkauskohtien älähdyksiä tai videoiden töksähteleviä loppuja, koska kaikki tietävät jo.

“Näillä töillä ei ole väliä. Tärkeää on se, mitä tapahtuu seuraavaksi. Tämä on alku.”

Opettaja on tietysti oikeassa. Sen lisäksi että työt ovat teknisesti kömpelöitä, niistä on vielä matkaa hyvään tai edes keskinkertaiseen journalismiin. Aikaa on vähän, ja tekniikka haukkaa väkisin leijonanosan huomiosta.

Bootcampin jälkeen ensimmäisen vuoden opiskelijat aloittavat arkisen aherruksen journalismin perusasioiden parissa.

Minä ryhdyn noukkimaan rusinoita pullasta. Olen kaukana arjesta.

Juuri nyt istun Data Visualization -kurssilla. Toisen vuoden opiskelijat säätävät parametrejä muuttaakseen pallojen kokoa työn alla olevassa grafiikassa, minä kirjoitan blogipostausta. Olen tällä kurssilla, jotta ymmärtäisin paremmin tiedon visualisointia. Yksi syksy ei tee minusta graafikkoa, joten kuuntelen tarkalla korvalla vain sen puolen luennosta, jolla pohditaan visualisoinnin lainalaisuuksia ja ruoditaan esimerkkejä. Minulle ne ovat tämän kurssin rusina.

On ottanut alun neljättä viikkoa hyväksyä itseltään tämä rusinameininki. Ehdin jo ladata grafiikkaohjelmat ja aloittaa käppyröiden rakentamisen ennen kuin uskalsin linjata. En tullut tänne oppimaan vähän kaikesta, tulin syventymään multimediaan. Ensimmäinen kurssi alkaa tällä viikolla.

Lukujärjestyksen rakentaminen on pakottanut miettimään omaa tekemisen ja olemisen tapaa. Olen täällä luvan kanssa uhraamassa aikaa oman osaamisen ja ajattelun kehittämiselle, mutta suorituskeskeisyys puskee väkisin pintaan: pitäisiköhän lisätä vielä tuo kurssi listaan, kehtaanko sanoa tälle opettajalle, että jätän suosiolla grafiikoiden hienosäätämisen väliin?

Koko viime vuoden olen lämmitellyt ajatuksella, että täällä minulla on aikaa ajatella, ja niin minulla onkin. Siksi on käsittämättömän raivostuttavaa huomata käyttävänsä sitä syyllistymiseen sen sijaan, että vain eläisi tätä kaikkea.

Sitä kaikkea täällä on aivan valtavasti. Päällisin puolin elämä on tietysti samanlaista kuin Suomessakin, aamuisin väsyttää ja kerran viikossa pitää imuroida. Samalla kaikki on selittämättömästi toisin. Lataan Instaan kuvia pihalle heitetystä sanomalehtikääröstä, motellikyltistä, ostoskärryjen omista rullaportaista, lähikaupan jättimäisestä vihannesosastosta ja mietin, riittääkö vuosi siihen, että niiden vierautta ei enää huomaa.

Arkea on kiistellä siitä, kumpi käy keräämässä illallispastaan tarvittavat avokadot oman pihan puusta. Kirjaston edessä kärryjään työntävä koditon haluaa tietää onko poliisilla mielestäni velvollisuus puuttua siihen, että joku hullu ahdistelee häntä öisin (on).

Koulussa syön lounasta sudanilaisen opiskelijakollegan kanssa, joka tietää Suomesta vain sen, että se on maailman ykkönen lehdistön vapaudessa. Sudan on sijalla 172, mikä sekin kuulemma antaa todellisuudesta liian ruusuisen kuvan.

Ja täällä minä mietin sitä, ajattelenko vääriä asioita.

Onneksi tämä on vasta alku.

Ps. Ihka ensimmäisen multimediatyöni voi käydä katsomassa täältä. Diaesitys kertoo Oaklandissa sijaitsevan kuppikakkuleipomon nimeämispolitiikasta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Täytyy lähteä, jotta voi palata - 03.06.2015
• Kirja on toimittajabrändin peruskivi - 23.04.2015
• Mikä tekee opettajasta hyvän? - 11.03.2015
• Astronomiaa ja merigeologiaa, koska miksi ei - 23.01.2015
• Poliisi on (joidenkin) ystävä - 02.01.2015
• Amerikkalainen mediadieetti - 25.11.2014
• Kannattaa olla tähtiainesta - 21.10.2014