Tapaus Mao

10.05.2016
In: Fudan
Avatar photo

Antti Järvi

Antti Järvi opiskeli Fudanin yliopistossa lukuvuoden 2015 - 2016.

Haluaisin jakaa tämän hetken kertoakseni uudesta ihastuksestani. Kyllä, kyseessä on mies. Ja ei, vaikka otsikko sinne suuntaan viittaakin, hän ei ole Kiinan kansantasavallan perustaja ja sen pitkäaikainen johtaja Mao Zedong.

Olen nimittäin hullaantunut shanghailaiseen ylikomisarioon, joka taistelee rikollisuutta ja korruptiota vastaan. Eikä siinä kaikki: hän on myös runoilija ja kirjallisuuskriitikko.

Puhun tietenkin ylikomisario Chen Caosta, kirjailija Qiu Xiaolongin dekkarisarjan päähenkilöstä. Ennen kuin lähdin Shanghaihin, sain lahjaksi Tapaus Mao -romaanin (2009, suomeksi 2010), joka aloitti riiailuni Chenin kanssa. Sittemmin meistä on tullut läheisiä. Chen on fiksu toiminnan mies, romanttinen ja käytännöllinen. Hänen työnsä on sikälikin mielenkiintoista, että hänen on pakko huomioida tapausten käsittelyssä kommunistisen puolueen intressit.

Qiu Xiaolongin dekkarit avaavat hienosti Kiinan historiaa ja nykypäivää. Yksi toistuva tausta on kulttuurivallankumouksen järjettömyys ja sen aikainen inhimillinen kärsimys. Esimerkiksi Tapaus Mao -dekkarissa Chen jäljittää salaperäistä aineistoa, joka kuului kulttuurivallankumouksen alkuvuosina epäselvissä olosuhteissa kuolleelle elokuvanäyttelijälle ja Maon rakastajattarelle Shangille. Tehtävä on äärimmäisen arkaluontoinen: kirjassa ministeri Huang muistuttaa, että aineisto voisi julki tullessaan murentaa puolueen arvovaltaa.

Täällä Kiinassa opiskellessa on välillä vaikea ymmärtää, miksi Maon naama löytyy yhä maan seteleistä, vaikka puolue on irtisanoutunut Maon ideologisista ajatuksista ja siirtynyt huimin loikin kohti kapitalismia. Tai miksi Fudanin yliopiston kampuksella kohoaa valtava Maon patsas, vaikka mies on vastuussa miljoonien kiinalaisten kuolemasta ja poliittisesta vainosta.

Taustalta löytyy tietysti sama syy kuin ministeri Huangilla: puolueen arvovalta ja legitimiteetti eivät saa kärsiä. Vaikka symbolit saattavat olla kiusallisia, niiden poistaminen olisi vielä kiusallisempaa. Pelko puolueen legitimiteetin puolesta on syynä myös siihen, ettei kulttuurivallankumousta juuri muistella virallisesti, vaikka väkivaltaisuuksien alkamisesta tulee juuri kuluneeksi 50 vuotta.

Kiinalaisten oppineiden parissa kuulemma edelleen kiistellään, hylkäsikö Mao kansan parhaan tavoitellakseen omaa etuaan kulttuurivallankumouksessa. Maon kannattajat sanovat hänen yrittäneen ajaa Kiinaa oikeaan suuntaan mutta epäonnistuneen matkalla; vastustajien mukaan kulttuurivallankumouksessa oli vain kyse Maon itsekkäästä valtataistelusta ja massojen manipuloinnista.

Kiinasta löytyy monia, jotka mieluiten lakaisevat aiheen maton alle. Niin fiksu mies kuin Chen Cao onkin, hänkin kuuluu niihin. Chen ei haluaisi uhrata ajatuksia Maolle (suom. Katariina Kaila):

”Monien sukupolvensa edustajien tavoin Chen ei ollut suhtautunut Mao-kysymykseen kovin vakavasti. Lapsena hän oli palvonut Maoa, mutta kulttuurivallankumous oli ravistellut hänen uskoaan puheenjohtajaan (– –). Nyt, nyky-yhteiskunnan ’menestyvän eliitin’ jäsenenä hän koetti vakuutella itselleen, että luottamus puolueeseen oli hänen elämänsä kantava voima. Siksi hän ei voinut ajatella kovin paljon Maoa ja käytti ylikomisarion virkaansa ja sen tuomaa työtaakkaa verukkeena sen välttämiseen. Vaikka puolueen lehdet imartelivat yhä Maoa, monet asiat olivat käytännössä toisin. Miksi siis vaivautua?”

Olisi mukavaa jutella tästä lisää Chenin kanssa aamukahvipöydässä.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

Leave a Comment