Britanniassa on kaksi puheenaihetta, joista voi aloittaa keskustelun koska tahansa, kenen tahansa kanssa: sää ja asumisen hinta.

Rouva A. etsii pientä laittoa vaativaa neliötä Pohjois-Oxfordista hintaan 1,4 miljoonaa puntaa.

Kaiken lisäksi voi aina olla keskustelukumppaninsa kanssa samaa mieltä. Sää voisi olla huonompikin (jos sataa) tai se on muuttumassa huonommaksi (jos aurinko paistaa). Ja asuminen on aina uskomattoman, uskomattoman kallista.

Ja erityisen kallista se on Oxfordissa.

Our house, in the middle of our street.

Otetaan esimerkiksi talo, jossa asun perheeni kanssa. Se on hyvin tyypillinen englantilaisasumus: 1930-luvulla rakennettu kolmen makuuhuoneen kokonaisuus punatiilisessä talorivissä. Kun se aikoinaan rakennettiin, se oli osa suurta kunnan vuokratalojen keskittymää, johon muutti väkeä niin Oxfordin ulkopuolelta kuin keskustan slummeistakin. Oxford kasvoi ja kaupunkiin tuli paljon ihmisiä työskentelemään uusissa autotehtaissa. Nykyisellä kotikadullani asui hitsareita, mekaanikkoja, yliopiston pyykkäreitä ja professorien palvelijoita.

Nyt noilla ihmisillä ei olisi enää mitään mahdollisuuksia muuttaa sinne. Margaret Thatcherin hallituskauden alussa, vuonna 1980, kunnan vuokralaiset saivat oikeuden ostaa asuntonsa ja monista entisistä kunnan asunnoista tuli yksityisiä kiinteistöjä. Talo, jossa asun, maksaisi vähintään 400 000 puntaa eli yli puoli miljoonaa euroa.

Oxford onkin nimetty Britannian kalleimmaksi kaupungiksi asua. Absoluuttisesti mitattuna asuminen maksaa toki enemmän Lontoossa, mutta suhteutettuna kaupunkilaisten tuloihin Oxford on kalliimpi. Viime vuoden lopulla keskimääräinen asunto täällä maksoi 426 000 puntaa eli 16 kertaa kaupunkilaisen keskimääräisen vuosipalkan verran.

(Brittien tapa mitata asumisen hintaa on hiukan kummallinen, koska asuntojen pinta-aloja ei mitata. Hintoja on vaikea verrata suomalaisiin, mutta jos asunnot olisivat yhtä kalliita Helsingissä, keskimääräinen asunto maksaisi puoli miljoonaa euroa. Sattumalta helsinkiläisen ja oxfordilaisen keskitulot ovat melkein samat.)

Sama pätee myös vuokriin. Toisin kuin Englannissa yleensä, oxfordilaisista alle puolet asuu omistusasunnossa. Yksityinen vuokramarkkina on suuri ja vuokrat ovat korkeat. Viimeisin virallinen tilasto on viime vuoden keväältä. Oheisessa kuviossa sininen palkki kertoo keskimääräisen vuokran puntina Oxfordissa, violetti Lontoossa.

Tämän postauksen alussa aloitettu keskustelu asumisen hinnasta kääntyy usein päivittelyn jälkeen korkean hintatason seurauksiin. Näkyvin niistä on, että moniin töihin on Oxfordissa vaikea saada väkeä. Esimerkiksi opettajat täkäläisissä kouluissa vaihtuvat usein ja ovat keskimäärin hyvin nuoria, sillä perheellisellä opettajalla ei ole varaa asua kaupungissa. Minun lasteni opettajat ovat vain hiukan yli 20-vuotiaita.

Ja jos oikein uskaliaaksi ryhtyy, voi keskustelun seuraavaksi kääntää asuntokriisin syihin. Tämä kuitenkin vaarallista, koska tullaan politiikan alueelle. Voi olla vaikka sitä mieltä, että syypää on David Cameron. Tai että oikeastaan mitään ongelmaa ei ole, sillä kaikkihan voivat muuttaa Walesiin. Parhaan keskustelun, tai vaihtoehtoisesti kiusaantuneen hiljaisuuden, saa kuitenkin aikaan syyttämällä kaikesta viherkehää. Oxfordia, kuten joitain muitakin englantilaisia kaupunkeja, ympäröi toisen maailmansodan jälkeen perustettu viherkehä, Green Belt, joka on lailla määrätty pysymään puistona, peltoina ja metsinä. Se on englantilaisen kaupunkisuunnittelun pyhä lehmä, josta jokaisella on näkemys – mutta toisin kuin näkemyksiä säästä, näitä ei useinkaan saa sovitettua yhteen.

Tästä alkaa viherkehä. Tältä näyttää maisema muutaman kilometrin päässä Britannian kalleimman kaupungin keskustasta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Vuosi jona Britannia muuttui – ja pysyi samana - 20.06.2016
• Tunteiden vallankumous - 02.06.2016
• Brittiläinen todellisuus ja myytti suomalaisesta sotahulluudesta - 21.04.2016
• Mitä en olisi tajunnut Brexit-keskustelusta ellen olisi asunut Britanniassa, ja mitä britit itse eivät lainkaan tajua - 18.04.2016
• Lontoolaiset kiittävät bussikuskia — ovatko he siis maalaisia? - 26.02.2016
• Mitä nuoren journalistin pitää oppia? - 07.12.2015
• Euroopan kriisit voivat tehdä hyvää hapattuneelle EU-journalismille - 05.11.2015
• Suomalaiset mediatutkijat ovat etääntyneet liian kauas työelämästä - 01.10.2015
• Viisi kirjaa joilla pääset Oxfordin tunnelmaan - 22.09.2015