Lähes päivälleen vuosi sitten istuin hotelli Pasilan aulabaarissa juomassa kuohuviiniä. Kello kävi ehkä yhtä päivällä, tuskin sitäkään. Olin herännyt ennen aamuneljää. Ihmisiä valui lounaalle, tuli ja meni huoneisiinsa. Meitä oli muutama. Nauroimme sitä hulluudensekaista naurua, joka syntyy hetkissä, joina muu maailma tuntuu kulkevan suorassa ja sinä itse vinossa.

Töissä oli aamulla ilmoitettu yt-neuvotteluista. Olimme päättäneet lähteä aamuvuorosta suoraan, no, keskustelemaan asiasta. Puhuimme tulevaisuudesta tavalla jolla tulevaisuudesta puhutaan, kun on juuri saanut kuulla, että mutkainen mutta tuttu tie edessä saattaa äkisti kääntyä pystyyn. Haaveista ja hulluista ideoista.

Ei kukaan varmaksi tiennyt, mitä tuleman piti, mutta se tunne riitti. Ymmärrys siitä, että murros, josta puhumme päivittäin käsitteiden tasolla, lukijakatona, mainosmyyntinä, oli konkretisoitumassa kalentereihimme, pankkitileillemme ja ammatilliseen itsetuntoomme. Pöydän täytti huumoriin sekoittuva paniikki, riehakas lannistumattomuus, haikeuskin.

On jälleen syyskuu. Istun luennolla Fudanin yliopistossa ja tuijotan ikkunasta, kun ukkonen pauhaa Shanghain liikennettä solmuun. Professori puhuu Kiinan keskiluokan kyvyttömyydestä vallankumoukseen, siitä miksi Kiina tippui lännen kelkasta. Kiusaa välillä vieressään istuvaa japanilaista poikaa. Maailmanpolitiikka on läsnä pienissä asioissa.

Olen juuri aloittanut opinnot Chinese Politics and Diplomacy -ohjelmassa Fudanissa. Olen jättänyt vuodeksi työni, pakannut elämäni Helsingissä kellariin ja muuttanut kaupunkiin, jossa asuu lähes yhtä paljon ihmisiä kuin Pohjoismaissa yhteensä. Minulla on asunto, riisiä ja paljon kaavakkeita, jotka pitää täyttää. Kotona on jälleen ilmoitettu yt-neuvotteluista, meillä ja monilla muilla.

Täällä professori puhuu oopiumsodista Kiinan historian käännekohtana. Olen hieman kauhuissani koska alan tajuta, kuinka vähän tiedän tästä maasta, sen menneisyydestä ja tulevasta. Miten paljon muut tietävät, he joiden aiempi tutkinto on kansainvälistä politiikkaa tai mitä tahansa Aasia-tiedettä. Minä joka-paikan-journalisti olen outolintu. Hämmentynyt ja hengästynyt mutta uskomattoman onnellinen siitä, että saan omistaa vuoden oppimiselle.

Mietin taas kerran sitä hetkeä hotelli Pasilassa. Pöydässä istui tuolloin myös eräs entinen stipendiaatti. Se hetki oli minun menolippuni Kiinaan. Kirjoitan helsinkiläiseen karaokebaariin kannustusviestin yrittäen sanoa, että pakotettukin muutos voi viedä eteenpäin. Jollain oudolla tavalla tämä maa kaikkine ongelmineen valaa minuun uskoa tulevaan. Moni asia on vinossa ja kestämätöntä mutta samalla kaikki tuntuu mahdolliselta.

Shanghai on kuva siitä Kiinasta joka keskiluokkaistuu, kasvaa ja vaurastuu. Täällä on helppo unohtaa ne tarinat, joita olemme tottuneet kertomaan: saasteet, ruokakriisit, puolue. ”Shanghai ei ole Kiina”, kaikki sanovat. Tämä on kaupunki, joka ei lopu eikä nuku, jossa kaikki ovat tulossa tai lähdössä. Matkalla jonnekin, yleensä eteenpäin.

Suomalaisen toimittajan perustuska, paniikki tulevasta ja luopumisen vaikeus, vaihtuu nopeasti Shanghaihin juuri saapuneen lapsenuskoon. Huumaavaan tunteeseen, että muutos on väistämätön ja johtaa aina jonnekin. Mikään ei lopu ilman alkua, ei edes journalismin tarina. Jos tie kääntyy pystyyn, sen päällä on aina toinen tie.

Moni kysyi miksi kaikista stipendipaikoista päätin hakea juuri Kiinaan, vaikka minulla ei ollut tänne mitään siteitä. Vastaan yleensä, että minun piti päästä mahdollisimman pitkälle. Mutta se on vain puolet totuudesta. Ehkä tarvitsin lomaa journalismin kriiseistä ja rakenteista. Mahdollisuuden antaa niiden pohtimisen sijaan tilaa sisällölle. Aikaa unohtaa ongelmat ja nähdä mahdollisuudet.

Viime vuoden aikana yt:t menivät, talvi tuli, työt jatkuivat. Mutta olin jo joutunut oman elämäni shanghaiaamaksi. Kaapattu matkalle, uuteen suuntaan, tien päällä kulkevalle tielle. Katsomaan josko täältä näkisi pidemmälle tai paremmin, edes erilailla. Jonnekin, ainakin eteenpäin.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Lähdön pitkä hetki - 07.07.2014
• Koukussa kasvuun - 05.06.2014
• Tuppi pois kielitaidosta - 06.05.2014
• Uskon asioita - 03.04.2014
• Se ilta kun lamppu sammui - 28.02.2014
• Rajankäyntiä - 05.02.2014
• Kiinalaista ajanlaskua - 03.01.2014
• Uutisia Suomesta - 05.12.2013
• Kiinan viimeinen prinsessa ja nauramisen taito - 29.10.2013