“Tämä on Palo Alto. Tärkeä yliopisto. Tärkeitä autotalleja. Puiden reunustamilla teillä, ylihinnoiteltujen säädyllisten talojen edessä kohteliaasti parkkeerattuja Priuksia. Kotiäidit, joilla on tohtorin tutkinto M.I.T:sta, johtavat koulujen vanhempainyhdistyksiä.”

Näin kirjoittaa, vapaasti suomennettuna, Bay Arealla asuva taiteilija Judy Gittelsohn kuvakirjassaan This is Palo Alto. Se kertoo Stanfordin yliopiston kotikaupungista, Piilaakson henkisestä keskuksesta, Applen, Googlen ja Facebookin hautomosta, yhdestä Yhdysvaltain kalleimmasta kaupungista. Mutta aivan yhtä hyvin kuvaus voisi olla alueen toisesta vanhasta yliopistokaupungista, tunnin automatkan päässä olevasta Berkeleystä.

Syyskuussa istun noin sadan muun kiinnostuneen kanssa Berkeleyn kasvatuspsykologian laitoksen kirjastossa. Me olemme tulleet kuuntelemaan tunnetun tiedetoimittajan Michael Pollanin vetämää keskustelusarjaa, jonka vieraana oli toimittaja Paul Tough. Yleisö on tyypillistä Bay Areaa: hyvinvoivan näköistä väkeä, jolla on rennon tyylikkäät vaatteet ja kasvoilla kevyt rusketus. Yhdellä miehellä on kantorepussa pullea vauva.

Toughilta on ilmestynyt juuri uusi kirja, Why Children Succeed. Se kertoo mieltä kiihottavan nimensä mukaisesti siitä, kuinka lapset menestyvät. Toughin mukaan menestyksessä ei ole kyse vain testiälykkyydestä, vaan ennen kaikkea luonteesta: sellaisista ominaisuuksista kuin sisu, periksiantamattomuus, uteliaisuus, tunnollisuus, optimismi ja itsehillintä. Ja niitä oppiakseen lapsen on opittava tekemään töitä, harjoittelemaan – ja ennen kaikkea käsittelemään epäonnistumisia. “Amerikkalaiset lapset elävät kahdessa erilaisessa maailmassa. Toisilla lapsilla on elämässään epäonnistumisen kokemuksia aivan liikaa, toisilla on niitä puolestaan liian vähän”, Tough kuvaa.

Osa lapsista putoaa suoraan harsoisten turvaverkkojen läpi: draamantäytteisessä, stressaavassa ilmapiirissä eletty lapsuus heikentää merkittävästi mahdollisuuksia menestyä myöhemmin elämässä.

Toisille lapsille kudottu turvaverkko taas on liiankin tiukka, hellä ja pehmoinen. Se ei auta lapsia oppimaan erehdyksistään ja kasvamaan sisukkaiksi.

Jos on valittava, ei ole juuri epäilystä siitä, kumpaan Toughin kuvailemaan ryhmään tämän yleisön jälkikasvu kuuluu. Mutta ei Bay Area ole ihan mikä tahansa helikopterivanhemmuudesta syytettyjen keskiluokkaisten perheiden omakotitaloidylli. Alueen erikoisuus on, että se on täynnä huippukoulutettuja kotiäitejä.

Ellei päivällä leikkipuistossa istuva nainen ei ole meksikolainen tai thaimaalainen lastenhoitaja eikä yliopistovaihdossa olevan tutkijan puoliso, hiekkakakkua saattaa rakentaa entinen yritysjuristi, biotieteilijä tai pörssianalyytikko. Eikä huippukoulutus tarkoita nyt mitä tahansa maisterintutkintoa, vaan valmistumista jostain alueen kymmeniä tuhansia dollareista vuodessa laskuttavasta yliopistosta – maailman kymmenestä parhaasta korkeakoulusta on täällä on kaksi – eikä kotiäiti tarkoita pariksi vuodeksi kotiin jäämistä Suomen tapaan, vaan uhrauksia vaatineen koulutuksen jättämistä kokonaan käyttämättä.

Yksi syy koulutettujen kotiäitien määrään on kotiäitiyttä suosiva kulttuuri, mutta valinta on monelle perheelle myös matematiikkaa.

Täyspäiväinen päivähoito maksaa täällä yleisesti noin 2000 dollaria kuukaudessa. Viimeistään jos lapsia on useampia, yhtälö on monelle perheelle mahdoton tai ainakin epämotivoiva, vaikka molemmat tienaisivat hyvin.

Aina ei ole kyse rahasta. Vaikka Bay Area ei sentään ole New York eikä Washington D.C., täälläkään työnantajat eivät juuri pääse rehvastelemaan perheystävällisellä työkulttuurilla. Harvasta vaativasta työpaikasta lähdetään hakemaan lasta puoli viideltä päiväkodista. “Patenttijuristi ei ole työ, jota tehdään osa-aikaisesti”, sanoi ilmaisjakelulehti Bay Area Parentin syyskuun numerossa kahden lapsen kotiäiti Joelle Lumish.

Bay Arean huippukoulutetuilla kotiäideillä on toki lukemattomia mahdollisuuksia purkaa energiaansa. He vetävät koulujen ja päiväkotien vanhempainyhdistyksiä. He auttavat lapsia oppitunneilla. He järjestävät koulujen ja päiväkotien varainkeruutapahtumia. He järjestävät koulun pihalla maatilamarkkinat.

Eikä Bay Area Parentissa kirjoiteta vertailuja välikausihaalareista, vaan kokemuksista mindfulness-hajoituksista lastenkasvatuksessa, lapsijoogasta, kotiäitien mahdollisista ura-comebackeista ja siitä, miten suojelet iPadisi, älypuhelimesi ja MacBook Airisi lapsen aiheuttamilta tuhoilta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Tältä näyttää J-School - 21.05.2013
• Opeta itseäsi - 04.04.2013
• Vaihtoehtokulttuurien sulatusuuni - 15.03.2013
• Kamppailu lautasella - 19.11.2012
• Stipendiblogi: Journalismia älypuhelimella - 14.09.2012
• Kahden kerroksen väkeä - 29.08.2012