Toisin ajateltuja takkeja
Eeva Eronen
Puistelen usein Shanghain katuja fillaroidessani epäuskoisena päätäni. Miten se nyt noin ajoi, mitä äsken tapahtui, kuinka monta huonekalua, lasta, lemmikkiä tai huonekasvia voi fillarin tai skootterin kyytiin pakata?
Alkuaikoina tuijottelin skootterikuskien väärinpäin puetuttuja takkeja. Nahkatakkeja ja villakangastakkeja, joiden vetoketjut on jätetty selkäpuolella auki. En ole logiikasta satavarma, mutta eipä ainakaan nappisauma tai vetoketju vuoda tuulta edessä, eikä takki kasaudu pullottamaan selän taakse. Jotakin nerokasta ratkaisussa piilee, niin tavallisia väärinpäin puetut takit ovat.
Entä mopon lisävarusteet, ohjaustappeihin asennetut suuret rukkaset! Niiden ansiosta säästyy käsineiden mukaan pakkaamiselta, kun tuulta pitävät rukkaset odottavat mopoilijaa parkkipaikalla.
Nämä ovat pieniä, mutta jotenkin merkittäviä asioita. Samanlaisia kuin vaikkapa täkälaisissa puistoissa näkemäni tapa kävellä välillä takaperin. Takaperin lenkkeily rasittaa kuulemma lihaksia, jotka jäisivät muutoin käyttämättä. Tasapainokin kohenee, varmasti. Mutta eipä ole käynyt mielessä moinen vaihtoehto.
Tuntuu tarpeelliselta käsittää, että joku tai oikeastaan usempi kymmenen miljoonaa ihmistä on järkeillyt jonkin tavallisen asian aivan toisin. Laittaa miettimään; jos näin yksinkertaisen tuntuiset asiat nähdään ja tehdään täällä näin toisin, entä ne monimutkaisemmat?
On tietysti selvää pässinlihaa, että Kiina on päättänyt tehdä suuria asioita omalla tavallaan, hallinto- ja talousmallista lähtien. Silti nämä arkipäiväisemmät asiat käyvät mielessä, kun yritän yliopistolla hahmottaa astetta isompia ratkaisuja ja kehityskulkuja.
Viime viikkoina luennoilla on perattu Kiinan valuutan arvostusta, paikallista eläkejärjestelmää ja eläkeiän mahdollista nostoa (miehille 60 vuotta, naisille 50 tai 55. Yli kolmanneksen kiinalaisista arvioidaan olevan yli 60-vuotiaita vuonna 2050!) ja ylipäätään kahtiajakautunutta järjestelmää, jossa politiikka on pidetty yksissä käsissä, taloutta hajautettu. Tänään pohdimme kulttuurivallankumouksen yhteiskuntaan jättämiä jälkiä.
Professorit ovat luennoineet tunteja ja tunteja Kiinan 1970-luvun lopulla alkaneista reformeista. Uudistusten aika ei tietysti ole ohi, ja Kiina muuttuu lujaa nytkin.
Yksi professori tuumi äskettäin, että nyt on kuulkaas niin, että Kiinassa eletään jännittäviä aikoja. Viime vuoden maaliskuussa nimitetty presidentti Xi Jinping potkii uudistuksia eteenpäin.
”Voitte kymmenen vuoden kuluttua brassailla sillä, että asuitte Kiinassa näinä aikoina”, hän sanoi.
Samaan aikaan Xi valmistautui tapaamaan maailman johtoporrasta Pekingissä, ja hallinto teki hartiavoimin töitä, jotta tulijoita odottaisi pääkaupungissa sininen eikä saasteinen taivas. Tehtaita suljettiin, työntekijöitä lähettiin lomalle ja naimisiin menijöitä kiellettiin posauttelemasta papatteja juhlansa kunniaksi – noin esimerkiksi. Kaduilla vitsailtiin, että APEC onkin ehkä lyhenne sanoista Air Pollution Eventually Controlled.
Pian uutisissa kerrottiin Japanin Shinzo Aben ja Xin kohtaamisesta sekä Obaman ja Xin ilmastotavoitteista, ja asiantuntijat ympäri maailman analysoivat, mikä nämä tapahtumat merkitsevät.
Minä luin lehtiä, puursin esseetä Kiinan Japani-politiikasta ja tuuletin päätäni fillarin selässä. Ehkä toistan itseäni, mutta Shanghai aiheuttaa toistuvaa hämmennystä ja riittämättömyyden tunnetta. Olen täällä jotta hahmottaisin paremmin, mutta kuinka pitkälle pääsen? Kiinnitänkö huomioni oikeisiin asioihin – ja toisaalta, kykenenkö olemaan riittävän avoin näkemään, kuinka asiat täällä järkeillään? Kun takitkin voidaan ajatella niin toisin.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Kaksisataa uutta miljönääriä - 27.07.2015
- Selitä Kiinan rahoitusjärjestelmän erityispiirteet - 05.06.2015
- Uskonnoton mutta maailman kristityin? - 24.04.2015
- Viiden miljoonan opiskeluasunto - 27.03.2015
- Ilotulitteita aamukahvilla - 25.02.2015
- Shanghaista riisiviljelmille - 20.01.2015
- Mitä jos Kiina jatkoi löytöretkiään? - 10.10.2014