Kirjoitan tätä puolityhjässä asunnossa. Parin päivän päästä sanomme hyvästit Los Angelesille.

Viime viikolla professorini painoivat lopputyöni “hyväksy”-nappia. Kyyneleethän siinä tulivat, kun stressi, helpotus ja muut vuoden mittaan kertyneet tunteet purkautuivat sillä kummallisella hetkellä.

Taco party.

Vaikka valmistujaisseremonia oli jo melkein kuukautta aiemmin, tuntui että nyt vasta tämä on todella ohi. Minä tein sen! Apua mihin tämä vuosi meni! Nyt jo!

(Kukaan Specialized Journalism -ohjelmamme 19 opiskelijasta ei ehtinyt palauttaa lopputyötään ennen valmistujaisia – tietääkseni olin ensimmäinen.)

Tämä oli 11 kuukautta kestänyt Cooperin testi, jonka merkityksen hahmotan varmaan pikkuhiljaa.

Kaikki ei ole ollut auringonpaistetta – kirjaimellisestikaan. Kaliforniassa on ollut kylmin ja sateisin kevät miesmuistiin. Välillä olen sadatellut tehtäväkuormaa, josta kaikki ei ole ollut aiheellista tai kehittävää. Amerikkalaisen tehokkuuden salaisuus piilee osin siinä, että tiukka tahti pakottaa laskemaan rimaa ja tekemään välttämättömyydestä hyveen.

Mutta tuskanhiestä huolimatta juuri nyt päällimmäisenä on kiitollisuus kaikesta koetusta.

Mitä olen oppinut?

Olen oppinut kirjoittamaan juttuja englanniksi ja petrannut taitojani tutkivassa journalismissa, editoinnissa, kuvaamisessa ja esiintymisessä. Olen opetellut uusia taitoja, kuten koodaamista ja lisättyä todellisuutta. (Tässä pari esimerkkiä: juttu 1 ja juttu 2.)

Olen oppinut Yhdysvalloista maana, yhdysvaltalaisista ihmisinä ja Yhdysvaltojen poliittisesta järjestelmästä.

Latinos for Trump.

Olen opetellut kehumaan itseäni ja huudahtelemaan “fantastic” ja “amazing” – en voi sanoa että tämä menee aina putkeen – mutta olen myös opetellut tekemään asioita huonommin. (Kyllä, luit oikein. Viittaan edellä mainittuun tehokkuusvaatimukseen. Kaikkea ei oleteta tehtävän viimeisen päälle.)

Olen kurkistanut amerikkalaiseen unelmatehtaaseen, yksityiseen eliittiyliopistoon, johon pääsystä moni haaveilee lapsesta saakka. Olen hämmästellyt, mitä sateenkaaren päästä löytyy: paitsi Corvettella kouluun ajavia opiskelijoita myös lahjontaa, korruptiota, kadonneita rahoja ja saalistajalääkäreitä. Mennyt vuosi on ollut koulun historian skandaalintäyteisin. Mutta kun on “Trojan” eli osa USC:n alumniverkostoa, nuo siivet kantavat läpi elämän: koulu takaa kontaktit ja resurssit, jollaisia ei voisi Suomessa kuvitellakaan. Ja siitä ihmiset maksavat, kun he tänne tulevat.

Mitään viisasten kiveä en tuo mukanani. Suomessa tehdään jo todella edistyksellistä journalismia. Tuon mukanani henkistä pituutta kasvaneen ihmisen ja pään täynnä ajatuksia. Tuon samalla kolme muuta tyyppiä, jotka ovat oppineet maailmasta paljon uutta.

Meidän ”alley”.

Tämä viikko on ollut aikamoista tunteiden vuoristorataa. Siihen on kuulunut kodin riisuminen, huonekalujen myynti ja kiivas pakkaaminen. Viimeinen pyörähdys rannassa hengittämässä maisemaa varastoon. Jännityksensä voittanut ja koulun talent show’ssa esiintynyt lapsi – millaisia amerikkalaistuneita esiteinejä meillä nyt kasvaa! Jäähyväisillalliset, kiitosviestit ja luokkakaverin äidin leipomat läksiäiskeksit. Herkistymättä en pysty ajattelemaan sekuntiakaan, minkälaisessa kiitollisuudenvelassa olen puolisolleni kaikesta tuesta tämän vuoden aikana.

Kiitos perhe, kiitos säätiö, kiitos elämä!

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• Rakas päiväkirja - 28.03.2019
• Parasta Los Angelesissa - 18.01.2019
• Amerikan hullu vuosi - 20.12.2018
• 5 innostavinta ja lannistavinta asiaa - 29.10.2018
• To stress or not to stress - 20.08.2018