Herra Toimittaja, saanko kysyä siitä, jos sopii, kun toimittaja esiintyy väärällä nimellä?

”Oolrait.”

Oliko se tavallista, kun olit töissä News of the Worldissa?

”Saanko kertoa esimerkin katolisesta papista, jonka annoimme ilmi? Teeskentelin olevani teini-ikäinen rattopoika Brad, ja sain papin ostamaan palveluitani. Olin vuokrannut 2000 punnalla myös oikean rattopojan. Hän otti papilta ampullin— luulen, että se oli gammaa— ja rusautti sen auki. Pappi nuuhkaisi sitä ja putosi tuolilleen, ja silloin minä otin hänestä valokuvan. Sitten juoksimme pojan kanssa bokserit jalassa luostarin läpi. Olimme valmiita menemään näin pitkälle saadaksemme jutuillemme vahvistuksen. Kun esitin huumediileriä, pakettiautoni poltettiin, mutta onneksi en ollut sisällä. Toimittajan pitää olla ovela. Voi soittaa hotelliin ja sanoa olevansa jonkin julkkiksen kirjanpitäjä ja pyytää faksaamaan hotellilaskun. Sillä tavalla saa listan kaikista puhelinnumeroista, joihin se tyyppi on soittanut. Sitten pitää soittaa kaikkiin niihin numeroihin, jolloin paljastuu rakastajatar, jolle julkkis on juuri soittanut.”

En kysy sinulta, kuka olisi voinut tehdä tuollaista, mutta tiedätkö, tehtiinkö sitä?

”Joo, tietysti.”

Onko totta, että News of the World rohkaisi ihmisiä myymään lehdelle tietoja?

”Kyllä, mutta siinä ei ole mitään väärää. Uutisdeskin puhelin soi muutaman minuutin välein: ’Moi, tässä on yhden lääkärin vastaanottoapulainen. Victoria Beckham on raskaana. Voinko saada kymppitonnin?’ Brittiyleisö hankki meille useimmat jutut, rahasta. Se halusi lukea tuollaisia juttuja.”

Tiedätkö, maksoiko News of the World tiedoista myös poliiseille?

”Joo, mutta eihän se ollut rikos. Se oli tavallaan tutkimista. Pitää olla aika pitkä suhde poliisiin, ennen kuin poliisi riskeeraa uransa parista tonnista tai edes kymmenestä tonnista — sen verran maksettiin aukeaman jutusta. Tai siis, joistain jutuista maksettiin paljon enemmänkin, kuten prinsessa Dianan liikkeistä, koska ne olivat etusivun juttuja. Kerran Dianan henkivartija soitti, että he laskeutuvat Helsingin lentoasemalle kolmelta iltapäivällä, saisiko hän tiedosta 30 tonnia. Juu, mikäs siinä, koska se oli merkittävä juttu —Al Fayed oli naimisissa Miss Suomen kanssa, mikä selitti Helsinki-linkin. Isot summat olivat loistava porkkana. Niillä sai parhaat jutut. On eroa, maksaako lääkärin vastaanottoapulaiselle, joka on sattunut kuulemaan, onko joku julkkis raskaana, vai palkkaako jonkun penkomaan potilastietoja. Teimmekö me sellaista? En ole oikein ajatellut tätä. Kukaan ei koskaan pyytänyt, mutta ei minulle sanottu…”

Jos kyse on luottamuksellisista potilastiedoista, onko sillä sinusta väliä, miten olet saanut tiedon?

”Kuule, minä olen toimittaja. Minun tehtäväni on saada kiinni valehtelevia päättäjiä, ja silloin kaikki keinot on sallittu. Tarkoitus pyhittää keinot. Minusta on ihan ok katsoa jonkun potilastietoja, jos siihen on hyvä syy. Ihmiset haluavat tällaisia juttuja. Jos he eivät haluaisi, he eivät ostaisi tällaisia lehtiä.”

Ehkä eivät, mutta entä se, joka joutuu uhriksi?

”No…”

Oma vika?

”Ei siinä oikeasti ole hirveästi eroa, onko joku tavallinen ihminen vai julkkis vai päättäjä, koska kaikki myy. Sille on markkinat.”

Miten paljon News of the World käytti apunaan yksityisetsiviä?

”Ihan liikaa. Kun aloitin esimiehenä, en ollut uskoa, että me tosiaan maksoimme eräälle etsivälle jopa 4000 puntaa viikossa. Selvisi, että olimme maksaneet avusta myös yhdelle Helvetin enkelille. Olin tottunut hankkimaan omat tietoni itse istumalla viikonkin pakettiautossa jonkun tyypin talon ulkopuolella.”

Millaisia tehtäviä yksityisetsiville annettiin?

”He pystyivät hankkimaan meille nopeasti ihmisten osoitteita, kun piti saada joku äkkiä kommentoimaan.”

Annettiinko heille myös hämäriä tehtäviä, joista toimittajien ei haluttu jäävän kiinni?

”Voi kyllä. Mutta minä olin aina hyvin varovainen, ettei omista toimistani jäänyt todisteita. Ihmisten roskiksia tonkimalla sai enemmän tietoa kuin kuuntelemalla heidän puhelinvastaajiaan.”

Kirjoitit näyttelijä Denholm Elliottin tyttärestä Jennifer Elliottista vuonna 1995 jutun, jossa kerroit hänen työskentelevän osa-aikaisena prostituoituna ja kerjäävän.

”Se on yksi niistä jutuista, joita kadun. Juttu nöyryytti häntä ja oli täysin tarpeeton, ja hän teki myöhemmin itsemurhan. Hän oli metadonikorvaushoidossa, ja minä tiesin siitä. Hänen roskissaan oli heroiinineuloja ja välittäjien puhelinnumeroita. Hän tarvitsi apua eikä News of the Worldin toimittajaa. Silti minä menin hänen luokseen, kun hän kerjäsi metroasemalla. Annoin pari puntaa ja kysyin, suostuisiko hän seksiin viidestäkymmenestä punnasta. Nauhuri pyöri, ja kuvaaja piilotteli puskassa. Hän sanoi, että okei. Mutta oliko hän tämän takia prostituoitu? Vein hänet asuntoon ja otin kuvia hänestä yläosattomissa. Menin liian pitkälle, minä todella kadun sitä juttua. Olisin halunnut auttaa häntä, mutta enemmän halusin huippujutun. Sitä paitsi se poliisikin, joka huomasi hänet kerjäämässä, olisi voinut auttaa häntä sen sijaan, että soitti toimittajalle ja pyysi vinkkipalkkiota.”

Saako tämä kokemus sinut ajattelemaan, että yksityisyyttä pitäisi jotenkin suojata?

”Ei, koska News of the Worldin lukijamäärä ei vähentynyt sen jälkeen. Ihmisten pitää saada itse päättää, haluavatko he ostaa jotain, oli se kuinka mautonta tahansa. Tuo juttu oli minusta mauton, ja se oli minun tekemäni. Olisinko ostanut tuon päivän lehden? Minäpä sanon yhden asian: joskus en olisi ostanut News of the Worldia, vaikka olin siellä töissä, mutta britit ostivat.

Keskustelu on osa erään brittiläisen iltapäivälehtitoimittajan kuulemista ns. Leveson-tutkinnassa. Britannian pääministeri David Cameron määräsi tutkinnan lehdistön ja poliisin toiminnasta maata järkyttäneen puhelinkuunteluskandaalin jälkeen kesällä 2011.

Tutkinta alkoi News of the World -iltapäivälehdestä, mutta on laajentunut käsittelemään brittilehdistön toimintatapoja ja etiikkaa. Tutkinnan aikana on kuultu kymmeniä toimittajia sekä epäeettisten tiedonhankintamenetelmien kohteiksi joutuneita.

News of the World oli tavallaan iltapäivälehti The Sunin sunnuntaipainos. Kun omistaja Rupert Murdoch lakkautti sen kesällä 2011, sitä myytiin 2,7 miljoonaa numeroa viikossa, sillä arvioitiin olevan yli 7 miljoonaa lukijaa ja se teki kymmenien miljoonien puntien voittoa.

Tutkinnan odotetaan johtavan joko median itsesääntelyn vahvistamiseen tai uusiin lakeihin, vaikka Britannian iltapäivälehdistö kampajoi rajoituksia vastaan. Lehdistön itsesääntely on Britanniassa huomattavasti heikompaa kuin esimerkiksi Suomessa, jossa lähes kaikki viestimet kuuluvat Julkisen sanan neuvostoon.

Tutkintaa johtanut tuomari Leveson julkaisee raporttinsa torstaina 29. marraskuuta 2012 klo 11.30 Suomen aikaa , ja sen odotetaan synnyttävän myrskyisän keskustelun brittilehdistön tulevaisuudesta.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• He jäivät mieleen - 27.06.2013
• Rautahuoneen mies - 24.04.2013
• Yksi ei uskonut - 20.03.2013
• Ruumis parkkipaikalla - 08.02.2013
• Jerry ja Jimmy - 17.10.2012
• Poika ja pankki - 21.09.2012