Tutkivan valokeilassa
Nina Broström
Perjantai-ilta Columbian journalismikoululla. Luentosali on ääriään myöten täynnä, ihmisiä tungeksii ovella etsien edes seisomapaikkaa tai murusia järjestäjien lupaamasta pizzasta. Kaikki menneet aikaa sitten, joten koulu päättää avata rinnakkaisen, Joseph Pulitzerin maineikkaan New York World –sanomalehden nimeä kantavan salin.
Opiskelijat, opettajat ja journalismista muuten kiinnostuneet newyorkilaiset odottavat elokuvan alkua. Valkokankaalle avautuu harmaa maisema – ensimmäinen kohtaus vuoden parhaaksi valitusta elokuvasta Spotlight.
Elokuva on Oscarinsa ansainnut: pari tuntia hujahtaa ohitse hetkessä. Ja sitten vuoron saavat illan päätähdet eli katolilaisten pappien pedofiiliskandaalin sekä sen systemaattisen peittelyn paljastaneen Boston Globen tutkivan journalismin yksikön Spotlightin silloinen uutispäällikkö Walter “Robby” Robinson ja ryhmän toimittaja Sacha Pfeiffer.
“Me istuimme Oscar-gaalassa ihan viimeisellä rivillä. Paikat kertoivat, ettei kukaan uskonut meidän voittavan”, Sacha Pfeiffer kertoi.
“Joo, The Revenantin porukka istui meistä edellisellä rivillä ja kun tuli parhaan elokuvan palkinnon vuoro niin he olivat valmiina pomppaamaan pystyyn. Me vilkutimme niille, kun menimme lavalle pokkaamaan pystiä”, Robinson jatkoi.
Robinson ja Pfeiffer jakoivat valokeilan Hollywoodin lavalla heitä elokuvassa esittäneiden näyttelijöiden, Michael Keatonin ja Rachel McAdamsin kanssa.
Elokuva tiivistää hyvin tutkivan journalismin projektin vaiheet: alustavat haastattelut, lähteiden etsinnän, vihjeiden seuraamisen, kuukausia kestävän faktojen haravoinnin pölyisistä arkistoista ja oikeuden pöytäkirjoista, tietojen tarkistamisen ja varmistamisen, ja lopulta itse jutun kirjoittamisen sekä sen seuraukset.
Vaikka rainan kuvaama prosessi on yli kymmenen vuotta vanha, tarina sai elokuvassa jatkoa.
“Me emme missään vaiheessa huomanneet kaupunki-sivuilla ollutta pientä juttua, jonka perusteella tutkimusprojekti olisi voinut käynnistyä jo vuosia aikaisemmin. Itse asiassa se nousi esille vasta elokuvaa tehdessä, kun ohjaaja-käsikirjoittaja Tom McCarthy penkoi arkistoja ja löysi sen”, Robinson, joka oli kyseisen jutun julkaisuajankohtana juuri aloittanut kaupunkitoimituksen esimiehenä.
Löydön jälkeen McCarthy kirjoitti elokuvaan kohtauksen, jossa Robinsonin hahmo nostaa vanhan artikkelin esille itse ja pohtii, miksei toimitus reagoinut siihen aikanaan. Olisivatko toimittajat voineet päästä jyvälle vuonna 2003 Pulitzer-palkitusta jutusta jo vuosia aiemmin?
Siinä onkin Spotlightin todellinen sanoma: todelliset jutut löytyvät kaivamalla, tarttumalla aiheisiin, jotka päällisin puolin vaikuttavat vähäisiltä tai ovat poliittisesti tai moraalisesti arkoja.
“Ensimmäisen jutun jälkeen saimme puheluja katolisten pappien uhreilta ympäri maata. Eräs soittaja on jäänyt erityisesti mieleeni, yli 80-vuotias mies Keskilännestä. Hän oli joutunut pedofiilipapin uhriksi nuorukaisena 1920-luvulla, mutta häpeä tapahtuneesta oli niin suuri, ettei hän ollut koskaan kertonut siitä kenellekään. Ennen sitä puhelua”, Pfeiffer kertoi. Ja puheluja tulee edelleen Boston Globen toimitukseen ympäri maata.
Columbian opiskelijat kuuntelevat kaksikkoa korvat höröllä – kiinnostus tutkivaa journalismia kohtaan on muutenkin ollut korkealla, mutta veteraanien tarinat sytyttävät kipinän painella ulos ja ryhtyä oikomaan maailman suuria vääryyksiä. Robinson ja Pfeiffer joutuvatkin toppuuttelemaan intoa muistuttamalla, että nykyisestä tutkivan journalismin renessanssista huolimatta suurin osa amerikkalaisista mediataloista on luopunut omista tutkivista ryhmistään kustannussyistä.
Inspiraatio on kuitenkin kuin pullon henki: kerran irti päästyään sitä on vaikea tunkea takaisin pulloon. Me koululta perjantaiyöhön valuneet opiskelijat suorastaan puhkuimme intoa ja tarmoa. Ainakin oma pitkän muodon tutkiva narratiivitarinani eteni vauhdikkaasti tuona viikonloppuna.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Argumentaation autuus - 18.03.2016
- Politiikan tosi-tv:tä: miljonäärit tahtovat presidentiksi - 01.02.2016
- Ääripäiden New York - 23.12.2015
- Journalismi vs. terrorismi - 23.11.2015
- Uutinen: toimittaja - 16.09.2015