Vaatimaton ehdotus
saskasaarikoski
Mitä vanhemmaksi elää, sitä nopeammin aikaa kuluu. Yleensä sitä pidetään ikävänä: esimerkiksi kesät olivat lapsena ikuisia, mutta vilahtavat nykyään ohi noin kahdessa tunnissa.
Olen vihdoin löytänyt asian, jossa ajan vauhdittumisesta on hyötyä: opiskelu.
Nuorena yliopistoluennot olivat tervanjuontia. Tunti tai kaksi paikallaan istumista tuntui aivan mahdottomalta, kun ulkona odotti koko maailma kaikkine mahdollisuuksineen. Kirjoja sai onneksi lukea omaan tahtiinsa, mutta luennoilla olisin aina halunnut painaa fast forward –nappia.
Nyt kun olen palannut luentosaliin 25 vuotta myöhemmin, kokemus on aivan toisenlainen. Luennot kestävät Oxfordissa yleensä 50 minuuttia – ja minusta tuntuu kuin ne loppuisivat aina kesken.
Voi se johtua luennoitsijoistakin. Varsinkin Venäjän historiasta luennoivan Robert Servicen luentoja odotin kovasti jo etukäteen, ja nyt odotan niitä joka viikko.
Mutta ei Helsingin yliopiston Osmo Jussilassa ja Timo Vihavaisessakaan 1980-luvulla mitään vikaa ollut. Minussa oli.
Kuten meillä toimittajilla on tapana, olen vetänyt tästä jokseenkin triviaalista henkilökohtaisesta huomiosta suorastaan universumin kokoiset johtopäätökset.
Miksei yliopisto-opintoja voitaisi järjestää uusiksi niin, että alkuun suoritettaisiin vain 2-3 vuoden nopea ja tehokas peruskoulutus, siis BA- tai kanditason rykäys. Ja siitä sitten siirryttäisiin noin 21-23-vuotiaina työelämään sen sijaan, että kulutetaan elämän energisimmät ja luovimmat vuodet keppostelemalla ja kaljaviesteissä. Mutta huomio: yliopistoon palattaisiin takaisin 15-20 vuoden työuran jälkeen, jolloin valtio tukisi ja lainoittaisi jokaiselle kahden vuoden jatko-opinnot.
Nelikymppisenä ihminen jo tietäisi, mitä haluaa ja millaista uutta tietoa kaipaa ja tarvitsee. Joku voisi haluta terävöittää osaamistaan uusimmalla tiedolla, toinen oppia ihan uuden ammatin, kolmas hengähtää uusien ajatusten ääressä. Opiskelumotivaatio olisi taatusti huipussa.
Ja aika kuluisi kuin siivillä.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Ohjeita uudella opiskelijalle - 11.06.2012
- Ihmiskunta uhattuna - 15.05.2012
- Ihminen haluaa ihmisen - 10.04.2012
- Haluan elonmerkin avaruudesta! - 28.02.2012
- Syntisten seurassa - 16.01.2012
- Tylsä kirjoitus ikävistä asioista - 09.12.2011
- Sanomalehtinarkomaanin parempi trippi - 22.11.2011
- Miksi vihaan hyvää kirjoittamista? - 10.11.2011