Maisteriohjelmani tärkein kurssi on politiikan journalismin seminaari. Kokoonnumme kahdesti viikossa ja käsittelemme aina muutamassa tunnissa yhden ison aihepiirin. (Byrokratia. Sääntely. Oikeusistuimet. Puolueet. Kansanliikkeet…) Yhden torstain aiheena oli sosiaalinen media. Tapansa mukaan professori Nicholas Lemann aloitti kaukaa eli sieltä, mistä Amerikassa yleensä aloitetaan:

Perustajat, Federalistikirjoitukset ja Toqueville eivät oikeastaan kiinnittäneet huomiota suuryritysten intresseihin, muistivihkossani lukee.

New Yorkin kevät antaa odottaa itseään. Yksi poikkeuksellisen lämmin päivä mahtui kuitenkin lumimyrskyjen (=räntäsateiden) joukkoon.

Seuraavaksi Lemann muistutti, että ajatus rationaalisesta, tietoon perustuvasta poliittisesta järjestelmästä on varsin uusi unelma. Puhuimme siitä, miten 1800-luvun Yhdysvalloissa ei ollut yleistä mielipidettä, koska ei ollut keinoja mitata yleistä mielipidettä. Vasta 1900-luvulla joissakin piireissä ryhdyttiin ajattelemaan, että kansalaiset voisivat tarvita tietoa äänestyspäätöstensä perustaksi. Aiemmin ajateltiin, että riitti, kun he tiesivät, mikä oli heidän oman etunsa mukaista.

Mihin kunnon kansalainen tarvitsee tietoa? Sen kuin mietit, mitä haluat [poliittiselta järjestelmältä] ja menet pyytämään sitä. 

Toimittajille tämä oli hämmentävää kuultavaa. Koko ammattimme olemassaolon oikeutus perustuu ajatukseen siitä, että demokratia tarvitsee luotettavaa, riippumatonta tietoa. Professori ei kiistänyt tätä, mutta totesi, ettei luotettavan tiedon saatavuus ja tärkeys tarkoita, että ihmiset äänestävät sen tiedon pohjalta. (Mieti omaa edellistä äänestyspäätöstäsi: mikä kaikki siihen vaikutti?)

Tämä on ollut yksi kevään seminaarin kantavista teemoista. Päähämme on paukutettu, että medialla ja yleisellä mielipiteellä on politiikassa paljon vähemmän merkitystä kuin toimittajat (ja luultavasti myös Foxia maanisesti katsovat Yhdysvaltain presidentti) tapaavat ajatella.

Kun nyt puidaan Venäjän vaikutusyritysten ja Cambridge Analytican roolia Yhdysvaltain presidentinvaaleissa, on hyvä pitää pää kylmänä. Sosiaalista mediaa käsitelleessä seminaarissa vierailijana oli politiikan tutkija Robert Shapiro, joka on tutkinut koko uransa yleistä mielipidettä. Shapiro kertoi, että Yhdysvaltain ensimmäiset tutkimukset ihmisten äänestyskäyttäytymisestä tehtiin täällä Columbiassa 1940-luvulla. Näissä tutkimuksissa havaittiin, että vaalikampanjoiden vaikutus äänestyspäätöksiin oli nolla. Kampanjat vain vahvistivat ennakkoasetelmia, jotka perustuivat yhteiskuntaluokkaan, uskontoon, asuinpaikkaan ja siihen, mitä perhe ja ystävät ympärillä ajattelivat.

1940-luvun jälkeen nämä tulokset eivät ole juuri muuttuneet, vaikka informaation määrä on räjähtänyt. Tätä oli vaikea käsittää, eikä pelkästään siksi, että Shapiro oli Woody Allenin kaksoisolento ja puhui yhtä epäselvästi. Hämmennys johtui ehkä siitä, että tutkijat määrittelevät kampanjat kapeasti. He tutkivat, tai yrittävät tutkia, lähinnä kampanjamainosten vaikutusta. Ehdokkailla ja heidän poliittisilla kannoillaan on merkitystä vaalitulosten kannalta, samoin sillä, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Ihmisten manipulointi pelkillä viesteillä on kuitenkin vaikeaa. Yleinen mielipide muuttuu yleensä hitaasti. (Politiikka usein vielä hitaammin, kuten Yhdysvaltain aselait osoittavat.)

Shapiro jakoi kysymyksen valeuutisten ja some-kampanjoiden merkityksestä kolmeen osaan:

1. Mitä tapahtuu (sosiaalisessa) mediassa?
2. Kuinka paljon ihmiset altistuvat sille, mitä mediassa tapahtuu?
3. Muuttavatko he mieltään sen takia?

Ensimmäisiä tutkimustuloksia on jo saatu. Tammikuussa kolme politiikan tutkijaa julkaisi valeuutisista artikkelin, jonka vastaus kysymykseen numero kaksi oli, että valeuutisten kulutus keskittyi voimakkaasti pieneen ryhmään. “Kaikukammio oli syvä mutta kapea”, tutkijat kirjoittivat.

Muuttivatko valeuutisia lukeneet mieltään, on vaikeampi kysymys. Artikkelin kirjoittaneet tutkijat toteavat, että koska valeuutisille altistui niin pieni joukko, on epätodennäköistä, että ne olisivat vaikuttaneet vaalitulokseen. Muusta tutkimuksesta tiedetään, että media harvoin saa ihmisiä vaihtamaan mielipidettään, mutta se kyllä vahvistaa jo olemassaolevia kahtiajakoja. Tutkijat eivät siksi väittäneet, ettei valeuutisilla olisi merkitystä. Vaikka ne eivät suoraan heilauttaisi vaalituloksia, ne voivat rapauttaa julkista keskustelua ja lisätä vihamielisyyttä poliittisia vastustajia kohtaan. Ne ovat jo riittäviä syitä ottaa asia vakavasti.

Opiskelukaveri bongasi minut journalismikoulun aulasta hetkeä ennen deadlinea, kun yritin pitää kiinni edes joistakin standardeista.

Seuraavaksi seminaarihuoneeseen saapui New York Timesin toimittaja Nicholas Confessore. Hän oli yksi toimittajista, jotka tutkivat sitä, miten julkkikset ostavat itselleen valeseuraajia Twitteriin. Confessore aloitti sanomalla, että “botit ovat uskomattoman tylsiä”. Siksi hän halusi kollegoidensa kanssa selvittää, keitä ovat ihmiset bottien takana – ja onnistuivat löytämään postilaatikkofirman Floridasta.

Boteilla on merkitystä, koska sosiaalisen median profiileilla ja verkostoilla on arvoa netin ulkopuolella. Ne ovat poliittista pääomaa, niillä on markkina-arvo. Valeseuraajissa on siten kyse klassisesta korruptiosta, Confessore sanoi. Yhtiöiden intressissä ei ole kitkeä tätä korruptiota, koska se tutkee niiden bisnesmallia.

Harmaapäinen Shapiro kuunteli Confessoren vieressä ja kommentoi lopulta:

“Politiikan tutkijat ovat vuosikymmeniä yrittäneet miettiä, miten tutkija yleistä mielipidettä. Nyt olet näyttänyt meille valeyleisön.”

Viimeistään silloin aloin kaivata takaisin Perustajien ja Toquevillen yksinkertaisempaan maailmaan, kiihkeästi kuin Trumpin äänestäjä 1950-luvulle ja Fordin autotehtaalle.

P.S. Tällä viikolla Columbia Journalism Review kirjoitti siitä, miten botit vaikuttavat toimittajien työhön. Tiivistys: Twitter-trendit eivät ole uutisia, koska niiden takana ei välttämättä ole oikeaa yleisöä.

Twitter-bottien lisäksi opiskelemme klassikoita. Tässä yksi läksykirja.

Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit

• - 21.05.2018
• Vihatut luuserit - 08.02.2018
• Emergency Management Operations - 08.01.2018
• “I’m not gonna harweyweinstein you” - 21.11.2017
• En ole niin fiksu kuin luulin olevani - 08.09.2017