Vallankumouksellista ruuhkaa kävelykadulla
MimmaLehtovaara
– Mitä me vaadimme?
– VAPAUTTA!
– Milloin?
– HETI!
Oxfordin keskustan kävelykadun kulmaan on kokoontunut pieni, mutta kovaääninen joukko vaatimaan demokratiaa, ihmisoikeuksia ja sananvapautta Libyaan.
– VAADIMME DIKTAATTORIN EROA. 40 VUOTTA RIITTÄÄ!
Muutama viikko sitten samassa kulmauksessa osoitettiin mieltä Egyptin kansannousun puolesta. Ja sitä ennen kannatettiin Tunisian vallankumousta.
Arabimaailman kuohunnan vaahtopäät tuntuvat täälläkin, ja me kurssilaiset olemme käyneet läpi tapahtumia jatkuvasti ja seuraamme tiiviisti uutisia ja nettipalstoja. Tunnustan, että viime viikkoina olen kokenut myös rehellistä kaipuuta uutisdeskiin.
Yksi amerikkalainen kurssikaverimme lähti kutakuinkin kesken koulupäivän Egyptiin ja on jäänyt alueelle tekemään juttuja. Odottelemme häntä takaisin seuraavaksi lukukaudeksi. Egyptiläinen kollegamme puolestaan pohtii muun muassa sitä, minkälaiseen maahan hän oikein palaakaan ja minkälainen toimitus häntä Kairossa odottaa.
Esimerkiksi Oxfordin yliopiston Lähi-itä-keskus on järjestänyt ylimääräisiä seminaareja ja keskustelutilaisuuksia arabikadun tapahtumien vuoksi. Myös Lontoossa kokoontuva toimittajien Frontline-klubi on ajan hermolla: ensi viikolla puhutaan Libyasta.
Olisinkin odottanut, että myös meidän journalismiohjelmaamme olisi tuunattu historiallisen murroksen takia. Egyptiläinen kurssilaisemme piti maansa tilanteesta alustuksen, mutta muuten olemme olleet aika lailla Instituutin ulkopuolisen ohjelman varassa. Onneksi sitä riittää.
Kirjoittajan aikaisemmat artikkelit
- Larry-kissa hoitaa hommat - 23.06.2011
- Allah, vapaus ja oikeudenmukaisuus - 19.05.2011
- Juhlintaa ja ruusuilla tanssimista - 04.05.2011
- Vaalitulosta selitellessä - 26.04.2011
- Akateeminen karkkikauppa tarjoaa just for you, my friend - 04.03.2011
- Odottavan aika ei ole pitkä - 17.02.2011
- Puistossa voi selvitä hengissä – jos noudattaa ohjeita - 19.01.2011
- Kaipaan, en kaipaa, kaipaan - 13.01.2011
- Testaa, millainen toimittaja olet! - 30.11.2010
- Huononkin maun raja voi ylittyä - 08.11.2010
- Naulaa sivistyksen arkkuun? - 15.10.2010
- Ja kassalta mukaan vielä hedelmät - 28.09.2010
- Varo vaarallista murhaajaa Oxfordissa - 20.09.2010